Siirry sisältöön

Yleiset vapaapäivät Valko-Venäjällä

Wikipediasta

Oheisessa taulukossa on lueteltu yleiset vapaapäivät Valko-Venäjällä. Maassa on myös muutamia muita virallisia kansallisia juhlapäiviä (kuten 15. maaliskuuta vietettävä Perustuslain päivä valkoven. Дзень Канстытуцыi, Dzen Kanstytutsyi), mutta käytännössä nämä ovat useimmille valkovenäläisille työpäiviä. Sekä ortodoksisen että katolisen kirkon viettämä Pääsiäispäivä on vapaapäivä; se osuu sunnuntaille.

Tapaamisia järjestettäessä on hyvä ymmärtää, että työpaikoilla on tavallista järjestää yleisten vapaapäivien yhteyteen pitkiä viikonloppuvapaita, kun virallisen vapaapäivän ja viikonlopun väliin jää vain yksi tai kaksi välipäivää.

Taulukko yleisistä vapaapäivistä Valko-Venäjällä

Pvm[1]Suomalainen nimiNimi valkovenäjäksi[2]Nimi venäjäksiHuomautuksia
1 ja 2. tammikuutaUusivuosiНовы год (Novy Hod)Новый годJoulukuusi koristellaan tavallisesti vasta Uudenvuoden aatoksi. Lapset saavat Pakkasukon tuomaksi uskotut lahjat yleensä herättyään Uudenvuoden päivän aamulla.
7. tammikuutajuliaanisen kalenterin mukainen (ortodoksinen) jouluКаляды праваслаўныя (Kalady pravaslaunyja)Рождество
8. maaliskuutaKansainvälinen naistenpäiväМiжнародны жаночы дзень (Mižnarodny žanotšy dzen)Международный женский день
1. toukokuutaTyön juhla (vappu)Дзень працы (Dzen Pratsy)Праздник весны
9. toukokuutaVoitonpäiväДзень Перамогi (Dzen Peramohi)День ПобедыJuhla voitolle Saksasta 2. maailmansodassa (suuri isänmaallinen sota)
3. heinäkuutaItsenäisyyspäiväДзень Незалежнасцi (Dzen Nezaležnastsi)День независимости
7. marraskuutaLokakuun vallankumouksen päiväДзень Кастрычніцкай рэвалюцыіДень Октябрьской революции
25. joulukuutaKatolinen jouluКаляды каталiцкiя (Kaljady katalitskija)Рождество Христово (католическое)
vaihtelee (sunnuntai)Katolinen pääsiäinenВялікдзень каталiцкi (Vjalikdzen katalitski)Католическая Пасха
vaihtelee (sunnuntai)Ortodoksinen pääsiäinen (juliaanisen kalenterin mukaan)Вялікдзень праваслаўны (Vjalikdzen pravaslauny)Православная Пасха
9 päivää ortodoksisen pääsiäisen jälkeen juliaanisen kalenterin mukaanradonitsa (Vainajien muistelupäivä)Радунiца (Radunitsa)Радуница
  1. Belarus official holidays (Kansalliset vapaapäivät Valko-Venäjällä) belarus.by. Arkistoitu 27.12.2010. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  2. Natsyjanalnyja svjaty Belarusi belarus.by. Arkistoitu 19.7.2014. Viitattu 22.7.2014. (valkovenäjäksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]