Ykkösuutinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ykkösuutinen
The Road
Studioalbumin Ykkösuutinen kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  Prisma-studio, Tikkurila
 Julkaistu 1988
 Formaatti LP, C-kasetti
 Tuottaja(t) Timo Kuisma
The Road
 Tyylilaji gospel rock
 Kesto 32.34
 Levy-yhtiö omakustanne
The Roadin muut julkaisut
The Road
1986
Ykkösuutinen
1988
Tarttuvaa Tautia
1991

Ykkösuutinen on alkujaan kankaanpääläisen The Road-yhtyeen tekemä, järjestyksessään toinen, levy. Edellisen levyn tapaan tämäkin syntyi omakustanteena.

"Musiikkityyliltään Ykkösuutista voisi kuvailla rockiksi punk- ja heavy-vaikutteilla. On tosin muistettava, että levyn julkaisun aikoihin vuonna 1988 ei heavy-musiikki tarkoittanut vielä aivan samaa kuin nykyään. Mötley Crüe ja Megadeth ovat molemmat heavya, Nightwishia tai Children Of Bodomia ei vielä osattu oikein edes kuvitella. Siis: Ykkösuutinen on pääosin eteenpäin menevää ja vauhdikasta särökitara- ja syntikkavetoista rockia ryyditettynä tunnelmallisilla rock-balladeilla. Levyn soundista huomaa, että ihan tuoreesta tekeleestä ei ole kyse. Silti en lähtisi moittimaan äänimaailmaa mitenkään vanhentuneeksi tai riittämättömäksi." [1]

Vuonna 1997 yhtyeen Ykkösuutinen ja edeltävä levy The Road julkaistiin yhdessä uudelleen masteroituna yhteisjulkaisuna.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappaleiden sanoituksista on vastannut Antti Saarenketo, sävellyksistä Raikka Hakamäki paitsi Viimeinen kesä (Antti Saarenketo) ja Harrastelemaan (The Road). Sovitukset ovat kaikki bändin omia.

A-puoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1 Hiekkalaatikko 3'29
2 Tahdotko pois 3'24
3 Juoneton filmi 2'53
4 Viimeinen kesä 2'32
5 Huomenna 3'45

B-puoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1 Ykkösuutinen 3'07
2 Raha 2'43
3 Harrastelemaan 2'08
4 Kadonnut maa 3'14
5 Niin väärin 5'19

Esiintyjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. KLASSIKKOLEVY: THE ROAD - YKKÖSUUTINEN janoinen.net. 2009. www.janoinen.net. Viitattu 3.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]