Yeonpyeong

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yeonpyeong
Yeonpyeongin saaret ja väestökeskukset
Yeonpyeongin saaret ja väestökeskukset
Merialue Keltainenmeri
Suurin saari Daeyeonpyeong
Muita saaria Soyeonpyeong
Pinta-ala 7,01 km²
Valtio
Valtio Etelä-Korea
Maakunta Incheon
Piirikunta Ongjin
Väestö
Väkiluku 1 176

Yeonpyeong on Etelä-Korealle kuuluva saariryhmä Keltaisessameressä lähellä Pohjois-Korean rannikkoa. Saariryhmä sijaitsee noin 80 kilometriä Incheonista, ja noin 100 kilometriä Soulista länteen, sekä 12 kilometrin päässä Pohjois-Korean lounaisrannikosta. Saariryhmän pääsaari on Daeyeonpyeong, jota kutsutaan yleisesti myös Yeonpyeong-saareksi. Sen pinta-ala on 7,01 neliökilometriä ja asukasluku 1 176 vuonna 1999. Toinen saariryhmään kuuluva asutettu saari on Yeonpyeongista noin neljä kilometriä etelään sijaitseva Soyeonpyeong, jonka pinta-ala on 0,24 neliökilometriä.[1]

Alueella sattui 23. marraskuuta 2010 iltapäivällä paikallista aikaa vakava välikohtaus, jossa Pohjois-Korea ampui Yeonpyeong-saarelle tykistötulta, johon Etelä-Korea vastasi.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 연평도 (延坪島) Viitattu 23.11.2010. (koreaksi)
  2. Koreoiden rajalla tykistötulta - ainakin kaksi kuollut 23.11.2010. YLE Uutiset. Viitattu 23.11.2010.
  3. North Korea shells South in fiercest attack in decades 23.11.2010. Reuters. Viitattu 23.11.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yeonpyeongin sijainti. Saaret merkitty sinisellä


Tämä Aasian maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.