Władysław Kędra

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Władysław Kędra (16. syyskuuta 1918 Łódź26. syyskuuta 1968 Varsova) oli puolalainen pianisti.[1]

Kędra aloitti pianotunneilla käymisen synnyinkaupungissaan vuonna 1924 ja pääsi vuonna 1933 konservatorioon Teodor Leszetyckin johdolla aikoinaan opiskelleen Antoni Dobkiewiczin pianoluokalle. Toukokuussa 1933 Kędra debytoi Łódźissa orkesterin kanssa, ja vuonna 1938 hän teki ensimmäisen esiintymisensä Puolan radiossa. Valmistuttuaan konservatoriosta kesäkuussa 1937 hän lähti kahdeksi vuodeksi opiskelemaan Pariisiin ja sai ohjausta Ignacy Jan Paderewskilta. Toisen maailmansodan aikana Kędra vietti aikaansa enimmäkseen Lublinissa ja elätti itsensä soittamalla ravintoloissa. Välillä hän matkusti Varsovaan esittämään salaisissa yksityiskonserteissa natsien kieltoon asettamien puolalaissäveltäjien, kuten Frédéric Chopinin, Karol Szymanowskin, Roman Maciejewskin ja Kazimierz Jurdzińskin teoksia. Varsovan kansannousun (1944) jälkeen Kędra oli tarkoitus karkottaa natsien junalla, mutta hän onnistui pakenemaan ja pääsi eteläiseen Puolaan. Vuonna 1945 hän palasi Łódźiin.[1]

Vuonna 1949 Kędra pääsi kansainvälisessä Chopin-pianokilpailussa viidennelle sijalle. Hän loi aktiivisen uran esiintyjänä Puolassa, monissa muissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 1957 Kędra muutti Wieniin, jossa aloitti opettamisen Wienin musiikki- ja teatteriyliopistossa. Hän teki äänityksiä muiden muassa Chopinin, Isaac Albénizin, Enrique Granadosin, Claude Debussyn, Franz Lisztin, Stanisław Moniuszkon, Felix Mendelssohnin, Dmitri Šostakovitšin ja George Gershwinin teoksista. Kędra istui myös kansainvälisten pianokilpailujen tuomaristoissa. Hän kuoli 50-vuotiaana syöpäsairauteen.[1]

  1. a b c Władysław Kędra (Arkistoitu – Internet Archive) The Fryderyk Chopin Institute