Worcester (1651)
| Worcester | |
|---|---|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Woolwichin telakka |
| Laskettu vesille | syyskuu 1651 |
| Palveluskäyttöön | 1651 |
| Poistui palveluskäytöstä | romutettu 1749 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 629 24/94 bm |
| Pituus |
43,1 m (tykkikansi) 34,14 m (köli) |
| Leveys | 9,91 m |
| Syväys | 4,27 m |
| Miehistöä | 180 |
| Aseistus | |
| Aseistus | 48 tykkiä |
Worcester oli Englannin tasavallan laivaston vuonna 1651 vesillelaskettu 48-tykkinen kolmannen luokan linjalaiva.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alus tilattiin neljännen luokan linjalaivana Woolwichin telakalta, jossa rakennustöistä vastasi Andrew Burrell. Alus muutettiin jo rakennustöiden aikana kolmannen luokan linjalaivaksi, mutta sen lyhyys mahdollisti ainoastaan 12 tykkiporttia alemmalle kannelle ja 11 ylemmälle. Se laskettiin vesille mahdollisesti syyskuussa vuonna 1651.[1]
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alus otettiin palvelukseen vuonna 1651 päällikkönään Charles Thorowgood. Ensimmäisessä Englannin-Hollannin sodassa alus osallistui 19. toukokuuta 1652 Doverin taisteluun. Vuoden lopulla aluksen päällikkönä oli Anthony Young ja seuraavana vuonna George Dakins. Vuoden 1653 lopulla aluksen päällikkönä oli William Hill, joka oli päällikkönä vuoteen 1654 saakka. Vuonna 1656 aluksen päällikkönä oli Robert Nixon, joka luopui tehtävästä vasta vuonna 1659. Vuonna 1660 Dakins oli jälleen aluksen päällikkönä.[2]
Alus nimettiin kuningasvallan palauttamisen jälkeen vuonna 1660 HMS Dunkirkiksi. Aluksen päällikkönä oli Anthony Enning, ja 1. helmikuuta 1662 alus oli kommodori James Leyn (Marlboroughin jaarli) lippulaivana päällikkönään Arnold Brown, joka oli tehtävässä 27. heinäkuuta 1663 saakka. Alus lähti Bombayhin edustamaan kuningas Jaakko II:ta alueella. Alus päälliköksi tuli 4. lokakuuta 1664 John Kempthorne, joka oli tehtävässä 25. marraskuuta saakka. Aluksen päällikkyyden vastaanotti 2. joulukuuta Robert Sansom, joka oli tehtävässä 24. helmikuuta 1665 saakka, ja 3. huhtikuuta 1665 aluksen päälliköksi tuli John Hayward, joka oli tehtävässä 7. kesäkuuta 1666 saakka. Alus osallistui 3. kesäkuuta 1665 Lowestoftin taisteluun sinisen laivueen keskimmäisessä osastossa. Se osallistui 1.-4. huhtikuuta 1666 punaisen laivueen etummaisessa osastossa neljän päivän taisteluun, jossa aluksen miehistöstä sai surmansa 11 ja haavoittui 31. Aluksen päällikkyyden vastaanotti 8. kesäkuuta John Waterworth, joka oli tehtävässä 11. lokakuuta 1667 saakka. Alus osallistui 21. heinäkuuta 1666 Pyhän Jaakon päivän taisteluun valkoisen laivueen etummaisessa osastossa.[2]
Aluksen päällikkönä oli 10. toukokuuta 1668 alkaen John Wetwang, joka oli tehtävässä 13. kesäkuuta 1667 asti. Aluksen päälliköksi tuli 15. tammikuuta 1672 Francis Courtney, joka luopui tehtävästä 9. joulukuuta. Courtney kuitenkin nimettiin 6. tammikuuta 1673 uudelleen aluksen päälliköksi. Alus osallistui Solebayn taisteluun 28. toukokuuta 1672 punaisen laivueen etummaisessa osastossa ja Schooneveldin taisteluihin 28. toukokuuta ja 4. kesäkuuta 1673 sinisen laivueen keskimmäisessä osastossa. Aluksen ollessa edelleen sinisessä laivueessa se osallistui Texelin taisteluun 11. elokuuta, jolloin Courtney sai surmansa. Aluksen päälliköksi nimitettiin 14. elokuuta Charles Roydon, joka oli tehtävässä 4. huhtikuuta 1674 asti.[2]
Sen tykkien lukumäärä kasvatettiin 60 tykkiin vuonna 1677. Kanaalin laivastoon liitetyn aluksen päällikkönä oli 17. tammikuuta 1678 alkaen John Ashby, joka oli tehtävässä 8. heinäkuuta 1679 asti. Tämän jälkeen alus makasi ankkurissa Portsmouthissa, kunnes se palautettiin palvelukseen 21. joulukuuta 1690 Länsi-Intian matkaavan osaston lippulaivana päällikkönään Lawrence Wright. Osasto lähti merelle 8. maaliskuuta 1690.[2]
Alus modernisoitin Blackwallissa vuosina 1690–1692 Amiraliteetin 17. syyskuuta 1790 antaman määräyksen mukaisesti. Muutostöiden aikana aluksen runkoa laajennettiin. Se palautettiin palvelukseen vuonna 1692 päällikkönään James Watt, joka sai surmansa 31. toukokuuta 1693. Alus oli vuonna 1693 Länsi-Intiassa Wheelerin laivasto-osastossa. Vuonna 1694 aluksen päällikkönä oli Thomas Dilkes. Alus valtasi 12. toukokuuta 1694 Scillyn edustalla La Diligencen ja yhdessä HMS Weymouthin kanssa 54-tykkisen linjalaivan L'Invinciblen 17. kesäkuuta.[2]
Alus oli vuonna 1695 Robert Wilmottin, joka sai surmansa syyskuussa, lippulaivana Länsi-Intiassa. Vuonna 1696 aluksen päällikkönä oli Thomas Butler ja se oli Irlannin vesillä. Alus muutettiin 60-tykkiseksi neljännen luokan linjalaivaksi vuosina 1695–1696. Vuonna 1697 aluksen päällikkönä oli Thomas Robinson sen ollessa Pohjanmerellä suojaamassa saattueita. Seuraavan vuoden syyskuussa aluksen päällikkyyden vastaanotti John Huntingdon, ja alus palveli Länsi-Intiassa, mistä se palasi Britteinsaarille vuonna 1703.[2]
Uudelleen rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aluksen uudelleen rakentaminen tilattiin 20. syyskuuta 1701 Henry Johnsonilta Blackwallista, ja alus laskettiin vesille 60-tykkisenä neljännen luokan linjalaivana joulukuussa 1704.[3]
Alus otettiin palvelukseen vuonna 1705 päällikkönään Henry Grenville, joka oli tehtävässä aina vuoteen 1708 asti. Se palveli Byngin laivaston mukana Kanaalissa ja Biskajanlahdella. Alus valtasi 22. syyskuuta Kanaalissa kaappari Le Hocquartin. Vuoden 1707 alus palveli Välimerellä vuoteen 1708, jolloin aluksen päällikkönä oli Thomas Butler, jonka sotaoikeus erotti laivastosta kesäkuussa 1711. Alus osallistui Minorcan operaatioihin syyskuussa 1708. Talven 1708–1709 alus kuului Sir Edward Whitakerin laivueeseen sekä vuoden 1709 Bungin laivastoon Välimerellä.[3]
Alus oli vuonna 1711 mukana St. Lawrencen retkellä. Kesäkuussa aluksen päälliköksi tuli Augustine Rouse ja myöhemmin samana vuonna vielä Henry Gore, joka oli tehtävässä vuoteen 1714. Alus palveli vuonna 1712 Kanaalissa ja seuraavan vuoden Välimerellä. Vuonna 1714 alus sijoitettiin vartiolaivaksi Plymouthiin, ja se poistettiin palveluksesta vuoden lopulla joulukuussa.[4]
Alus modernisoitiin Plymouthissa lokakuusta 1716 helmikuuhun 1717. Aluksella havaitut viat ja puutteet korjattiin ennen sen siirtoa Välimerelle vuonna 1718. Alus palautettiin palvelukseen vuonna 1718 päällikkönään Sir Francis Drake, joka oli tehtävässä seuraavaan vuoteen. Alus osallistui 11. elokuuta 1718 Cape Passaron taisteluun. Aluksen päällikkyyden vastaanotti vuonna 1720 Archibald Hamilton, ja alus jatkoi palvelustaan Välimerellä. Alus varustettiin vartiolaivaksi Plymouthissa vuonna 1723.[4]
Vuonna 1723 aluksen päällikkönä oli Francis Hume, joka oli tehtävässä vuoteen 1726. Alus oli vuosina 1723–1725 vartiolaivana Plymouthissa, missä se varustettiin Länsi-Intiaan siirtoa varten vuonna 1726. Alus kuului vielä samana vuonna Länsi-Intiassa palvelleeseen Hosierin laivasto-osastoon. Se oli Porto Bellossa vuonna 1726, ja seuraavana vuonna sen päällikkönä oli Sir Yelverton Peyton, joka oli tehtävässä vuoteen 1728.[4]
Alus purettiin heinäkuussa 1729 Plymouthissa, ja käyttökelpoiset osat lähetettiin Portsmouthiin uudelleen rakentamista varten.[4]
Uudelleen rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aluksen uudelleen rakentaminen tilattiin 12. syyskuuta 1729 Portsmouthista, jossa rakennustöistä vastasi Joseph Allin. Se rakennettiin vuoden 1719 hankintojen (engl. 1719 Establishment) mukaisena uudelleen 60-tykkisenä neljännen luokan aluksena. Työt aloitettiin tammikuussa 1731, ja alus laskettiin vesille 3. syyskuuta 1734. Alus valmistui 1. helmikuuta 1735.[5]
Alus otettiin palvelukseen vuonna 1735 päällikkönään Digby Dent, joka oli tehtävässä vuoteen 1737. Alus oli Jamaikalla vuosina 1736–1737. Elokuussa 1737 aluksen päälliköksi tuli Thomas Fox, ja alus palveli kotivesillä. Alus poistettiin palveluksesta 23. syyskuuta 1738.[5]
Alus oli syyskuusta 1738 lokakuuhun 1739 modernisoitavana ja varustettavana Sheernessissä, ja se palautettiin palvelukseen lokakuussa Ferrolin edustalla olleeseen Balchinin johtamaan laivueeseen päällikkönään Edward Baker, joka oli tehtävässä vuoteen 1740. Alus kuului heinäkuusta syyskuuhun Norrisin johtamaan laivastoon. Se lähti 26. lokakuuta Oglen johtaman osaston mukana Länsi-Intiaan. Aluksen päällikkönä oli vuonna 1741 Thomas Cooper, joka oli tehtävässä vuoteen 1743. Alus osallistui Cartagenan operaatioihin maaliskuusta huhtikuuhun 1741, ja se oli jälleen Länsi-Intiassa vuonna 1742. Alus huollettiin Plymouthissa maaliskuusta kesäkuuhun 1742. Aluksen päälliköksi tuli vuonna 1743 Charles Purvis, ja alus siirrettiin Välimerelle, missä se osallistui Toulonin taisteluun 11. helmikuuta 1744.[5]
Välimerellä olleen aluksen päällikkönä oli vuonna 1744 Charles Saunders ja seuraavana vuonna James Young, joka oli tehtävässä vuoteen 1746 saakka. Aluksen kunto tarkastettiin 23. syyskuuta 1748 ja uudelleen 29. lokakuuta. Amiraliteetin 8. marraskuuta tekemän päätöksen mukaisesti alus romutettiin. Romutus saatiin päätökseen maaliskuussa 1749 Woolwichissa.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Winfield, Rif: British Warships in the Age of Sail 1603–1714 – Design, Construction, Careers and Fates. Barnsley: Seaforth Publishing, 2009. ISBN 978-1-84832-040-6. (englanniksi)