Winslow Homer

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Breezing Up (A Fair Wind) vuosilta 1873–1876[1] kuuluu Homerin tunnetuimpiin teoksiin.
Kalastava poika, 1892. Akvarelli.

Winslow Homer (18361910) oli yhdysvaltalainen taidemaalari. Hän maalasi dramaattisia maalauksia naturalistiseen tyyliin. Maalausten aiheet liittyivät usein mereen ja metsiin. Maisemien ohella hän teki laatukuvia metsästäjien ja kalastajien arjesta.[2]

Homer aloitti uransa kuvittajana, ensin Bostonissa ja sitten New Yorkissa. Hän opiskeli öjymaalausta jonkin aikaa vuonna 1861 ja jatkoi sitten Harper’s Magazinen kuvittajana. Parin vuoden kuluttua hän teki ensimmäiset sisällissotaa kuvaavat maalauksensa, jotka olivat kuvitusten tapaan kertovia.

Homer oli tuottelias 1860- ja 1870-luvuilla. Hän ansaitsi elantonsa edelleen kuvituksilla, mutta alkoi tulla tunnetuksi myös maalarina. Maalausten aiheet löytyivät Massachusettsin ja New Jerseyn rannikoilta, Adirondackista ja New Yorkin osavaltion harvaan asutuilta seuduilta. Vuonna 1866 hän maalasi vajaan vuoden verran Pariisissa ja Ranskan maaseudulla. Homer tuskin oli kosketuksissa ranskalaisiin avantgardisteihin, vaikka periaatteessa jakoikin heidän kiinnostuksensa ulkoilmamaalaukseen, japonismiin ja työskentelyyn sarjoina.[3]

Vapaa-ajan vietto ja leikki, naiset sekä lapset olivat Homerin yleisimpiä aiheita 1870-luvulla. Näihin aikoihin hän alkoi maalata myös akvarelleja, joiden ansiosta hän saattoi jättää kuvittajan työt vuoteen 1870 mennessä. Homerin tuotanto alkoi saada uutta ilmettä 1880-luvulta alkaen. Hän oleskeli 1881 Cullerboatsissa, englantilaisessa kylässä lähellä Tynemouthia. Hän kuvasi varsinkin kalastajakylän naisten askareita. Tarinallisuus ja kuvittavuus alkoivat jäädä Homerin tuotannossa sivuun, kun meren ja vesimassojen voima nousi maalauksissa etusijalle 1890-luvulla. Homerin loppukauden dynaamisesti sommitellut teokset ovatkin hänen tunnetuinta ja arvostetuinta tuotantoaan.[3]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Breezing Up, National Gallery of Art
  2. ”Homer, Winslow”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  3. a b Barbara Weinberg: H. Winslow Homer (1836–1910) The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 4.11.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Winslow Homer.