Wikipedia:Merkityt versiot/Miten seulojat seulovat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tälle sivulle pyritään kokoamaan eri seulojien kokemuksia siitä miten he itse seulovat ja mihin he pyrkivät sillä. Samoin sivulla pyritään kartoittamaan sitä millaisia kehitystarpeita he seulonnalla näkevät olevan.

Oma näkemykseni seulontaan ja muuhun merkittyjen versioiden liittyvään kehitykseen on se, että pyrin pitämään systeemiä pyörimässä. Yksi olennainen osa tässä on ollut pitää odottavien muutosten arviointijono suhteellisen pienenä, mutta myös artikkeleiden ensiarviointi ja käyttäjien järjestelmällinen merkitseminen (automaatti)seulojiksi.

Ensiarvioinnit

Artikkeleita ensiarvioidessani yleensä vilkaisen artikkelin läpi ja hyväksyn sen. Jos pidän todennäköisenä artikkelin vandalisoimista, niin joko luen sen läpi kunnolla tai käyn läpi sen muokkaushistorian näytä diffeillä -työkalulla. Joka tapauksessa ensiarviointini on aika pintapuolista ja pidän tärkeämpänä sitä, että artikkelit saataisiin ensiarvioitua joskus kuin virheetöntä ensiarviointia. Todennäköisesti bottini on tehnyt tarkempaa työtä ensiarvioinnissa kuin minä käsin.

Odottavat muutokset

Odottavia muutoksia olen pyrkinyt käymään läpi aamuisin jolloin olen pyrkinyt käymään läpi lähes kaikki odottavissa muutoksissa olevat artikkelit ja hyväksymisprosessini on seuraava:

  1. mikäli muutos näyttää hyvältä ja se on tietosisällön kannalta triviaali, niin hyväksyn sen suoraan (muutos on kielenhuoltoa, kuvan lisäys jne)
  2. mikäli muutos muuttaa olemassa olevaa tietoa, niin pyrin hahmottamaan miksi muutos on tehty ja tarvittaessa lähteistämään sen. Pääsääntöisesti muutoksilla on aina jokin järkevä syy. Esimerkiksi se, että Wikipediassa on vanhentunutta tai muuten virheellistä tietoa joiden päivittäminen on pelkästään hyväksi.[1].
    • Joukossa on väistämättä myös sotkemista[2] ja aika usein on mahdotonta sanoa onko muutos hyväksi vai ei ilman tietojen tarkastamista itse.[3]
  3. Mikäli tekstiä pelkästään lisätään ja lisäys vaikuttaa asialliselta ja koen sen lähteistyksen tärkeäksi, niin lisään kohtaan lähdepyynnön tai pyrin etsimään lähteen itse.[4]
  4. Mikäli muutos on sellaiseen aiheeseen jossa en pidä lähteistystä erityisen tärkeänä ja muutos parantaa artikkelia, niin hyväksyn sen. Yleensä tämän tapaiset muutokset ovat tietolaatikkojen lisäämiset, muutokset lähteettömiin artikkeleihin/osioihin, musiikkiartikkeleiden päivitykset, salatut elämät, urheilun tilastotietojen päivitykset ja seuramuutokset. jne.
  5. Mikäli artikkelin muutos on vielä tässä vaiheessa hyväksymättä, niin todennäköisesti hylkään tai jätän arvioimatta sen.

Kuten yllä olevasta voi päätellä, niin käytän aika paljon aikaa siihen etten a.) joutuisi kumoamaan muokkauksia, koska se karkoittaa uusia muokkaajia ja silloin kun kumoan muokkauksen niin pyrin kirjoittamaan muokkausyhteenvetoon perustelun. (poikkeuksena selvä vandalismi) ja että, b.) pyrin toteuttamaan Wikipedian laatustandardit siinä muutoksessa jota muokkaaja yritti tehdä. Mukaan lukien tekemällä muokkaukseen kielenhuoltoa ja lähteistystä.

En odota muiden muokkaajien toimivan samalla tavalla tai käyttävän yhtä paljon aikaa tarkistamiseen, mutta yritän kehittää tarkistusympäristöä sellaiseksi jotta olisi mahdollista käydä kaikki ip/uusien käyttäjien tekemät muokkaukset tällä tasolla läpi. Haasteena minusta tässä on pitää tasapaino sen tarkistamisen vaatiman ajan ja vaivan sekä tarkistamismäärien välillä. -Zache (keskustelu) 26. elokuuta 2013 kello 14.54 (EEST)[vastaa]

Minusta Zachen kuvaus prosessista on selkeä. Itselläni seulonta on satunnaista, mutta nuo pointit siinä minunkin mielestäni on. Jos olen epävarma, niin jätän mieluummin arvioimatta kuin hylkään työtä, joka ei ole selkeästi vandalismia.--Juha Kämäräinen (keskustelu) 26. elokuuta 2013 kello 15.54 (EEST)[vastaa]

Yritänpä koota ajtuksia sanoiksi:

  1. Heti saatuani seulojaoikeudet käytin niitä hyvinkin aktiivisesti, ja sain asiasta jopa kiitosta. Jossain vaiheessa homma ei kuitenkaan enää innostanut, ja lopetin seulonnat satunnaisia kertoja lukuunottamatta pariksi kuukaudeksi. Pari viikkoa sitten aloin taas seulomaan aktiivisesti, ja nyt pyrin pitämään odottavia muutosten listan mahdollisimman lyhyenä/tyhjänä.
    1. Sotkua, esim. "sfdghf es bärisee" -> kumoan muutokset
    2. Lähteetön numerotietojen muutos -> kumoan muutokset ja huomautan IP:tä/käyttäjää
    3. Lähteistetyn tiedon poistaminen -> sama kuin yllä
    4. Lähteettömien väittämien lisääminen -> sama kuin ylempänä
    5. Asialliset lisäykset, kuten esim. artistista kertovassa artikkelissa olevan singlelistauksen päivitys -> hyväksyn muutokset
    6. Taulukkojen (esim. Formula 1) päivitys -> hyväksyn muutokset
    7. Rekisteröityneen käyttäjän/ylläpitäjän tekemä muutos (kh, linkkifix yms.) -> hyäksyn muutokset

Seulontaa en yleensä aamuisin tee, koska silloin en opiskelun vuoksi ole kotona koneen ääressä. Joskus saatan seuloa satunnaisesti koulun koneilta, mutta pääosa seulomisistani ajoittuu alkuiltaan ja iltaan. Viikonloppuisin seulontaa tulee tehtyä myös iltapäivisin, ja muulloinkin aikataulun sen salliessa. --|<-yooshimen_fin->| (keskustelu) 26. elokuuta 2013 kello 17.09 (EEST)[vastaa]

Seulon enimmäkseen sellaisia aiheita koskevia artikkeleita joista tiedän jotakin. Jos olen seulomassa artikkelia, josta en tiedä mitään, mutta tiedän muutoksen olevan oikein, niin hyväksyn sen. Jos törmään muutoksiin, joiden paikkansapitävyydestä ei itselläni ole mitään käsitystä, niin yleensä ohitan sellaiset. Käytän siis työkalua vandalismin etsimisen ohella myös paikkansapitevyyden tarkistamiseen. Tarkistan kaikki tarkkailulistallani olevat sivut joka kerta, kun niihin on tehty uusia muokkauksia, riippumatta siitä onko ne tarkistettu, koska usein monet käyttäjät hyväksyvät väärääkin tietoa artikkeleihin (viimeisimpänä esimerkkinä nämä "katsotut" muokkaukset). --Stryn (keskustelu) 26. elokuuta 2013 kello 21.46 (EEST)[vastaa]

Arviointi keskittyy ensitarkastuksiin. Tarkastin ensin kaikki statusartikkelit (SA/HA/LA), joita ei ollut tarkastettu aikaisemmin, ja nyt on työn alla luetuimmat artikkelit. Statusartikkeleissa vertasin uusinta versiota siihen versioon, joka oli saanut statuksen, ja sitten korjasin tai kumosin jos oli epäilyttäviä muutoksia. Muut artikkelit luen pikaluvulla läpi ja poistan, jos on jotain ihme sotkuja, ja lähteettömät merkitsen myös mallineella.

Tuoreita muutoksia seulon lähinnä vain silloin, jos huomaan että jono on kasvanut pitkäksi (yli 50 muutosta odottamassa.) Tuoreissa muutoksissa hylkään, jos lähteellistä tietoa on muutettu tai lähteellisen tekstin sekaan on kirjoitettu uutta ilman lähteitä. En huomauta hylätyistä muutoksista varsinkaan IP:eitä. Ehkä olen siinä vähän laiska, voisihan sitä olla kohteliaampikin. Joskus voin hyväksyä lähteettömän muutoksen ja pistää lähdepyynnön, jos lisäys vaikuttaa asialliselta. Jos artikkelissa ei ole ennestään lähteitä, en ole niin tarkka, vaan hyväksyn kaikki muutokset, jotka eivät vaikuta epäilyttäviltä.--Tanár 26. elokuuta 2013 kello 22.49 (EEST)[vastaa]

Minä merkitsen artikkeleja sitä mukaa hyvin lähteistetyiksi kun uusin niitä. Muuten en arvioi artikkeleita vaan kumoilen vain vandalismia ym. sotkentaa. Arviointitasot ja niiden ohjeistus on minusta liian sekavaa. --Savir (keskustelu) 26. elokuuta 2013 kello 23.30 (EEST)[vastaa]

Odottavia muutoksia käyn läpi vain hyvin harvoin, paitsi tietysti kun niitä osuu tarkkailulistalleni. Selkeästi kelvot muokkaukset hyväksyn, mutta vähänkään epämääräisempien muokkausten suhteen olen aika varovainen, mieluummin jätän odottamaan kuin merkkaan virheellisesti hyväksytyksi. Ilmeiset tuhrut tietysti kumoaa niin kuin muutenkin. Näin ollen lyhennän arviointijonoa tällöinkin lähinnä näennäisesti. Sinänsä tämä ei kauheasti eroa edeltävästä wikikäytöksestäni, en ole koskaan seurannut tuoreita muutoksiakaan juuri muuten kuin tarkkailulistani kautta.

Odottavat muutokset tarjoavat kyllä minunlaiselleni laiskalle henkilölle silloin tällöin myös tekosyyn olla tarttumatta harjanvarteen ongelmallisten muokkausten suhteen – jos jätän ongelmamuokkauksen odottamaan, sehän jää kätevästi ahkeran odottavia muutoksia seulovan käyttäjä Jonkun Muun heiniksi! Problem solved. Ennen vanhaan pelkona oli, että jos en itse toimi niin kukaan ei välttämättä vuosiin kiinnitä kyseiseen muokkaukseen huomiota, jos se lipsahtaa läpi tuoreista muutoksista. Tavallaan voisi olla miinustasoinenkin arvioluokka, "uskon tämän muokkauksen sisältävän ongelmia, apuja?"... mutta matoisassa maailmassamme se varmaankin aiheuttaisi minunlaisteni käsissä entistä enemmän vastuun pakoilua ja pallottelua.

Ensiarviointeja olen sitten puolestaan tehnyt huomattavasti enemmän (taisin jopa päästä joskus taannoin listatuksi kärjen häntäpäähän jossakin Zachen tilastoinnissa ahkerimmista ensiarvioijista, jee minä!), se soveltuu wikiajelehtivaan muokkaustyyliini muutenkin aika hyvin. Niissä menen aika samalla linjalla kuin edellä kommentoijatkin, eli innon ja puhdin rajoissa korjailua/siivousta, ongelmamallineita jos niille on tarvetta. Melko sutniakin artikkeleja olen päästänyt läpi, jos ne ovat sutnia koherentisti ja havaittavasti.

Silmäiltyä ylempiin arviointitasoihin en ole perehtynyt enkä kai moisia kertaakaan käyttänyt. Niiden tarkoitusperät ja mahdollisuudet ovat jääneet toistaiseksi aika epäselviksi. – Haltiamieli 26. elokuuta 2013 kello 23.43 (EEST)[vastaa]

Ensisijaisesti seulon vandalismia torjuakseni, eli toimin lähinnä "silmäilty"-tasolla. Pyrin kyllä myös siihen, että artikkelin laatu ei laske, eli myös korjailen sekä lisään ja pyydän lähteitä ja kumoan lähteettömiä, fiiliksen mukaan. --Uusimies (keskustelu) 27. elokuuta 2013 kello 13.38 (EEST)[vastaa]

Jos odottavien muutosten lista on pitkä, yli 50 artikkelia, niin katson ensin ne missä on vain muutaman merkin muutos, koska osa niistä on typokorjauksia tai muita, jotka on helppo tarkistaa. Lähteistettyä tietoa jos on lisätty, katson joskus lähteen. Jos ei ole lähteistetty, katso muunkielisestä wikistä tai googlaan. Hyväksyn, jos lisäys pitää paikkansa. Joskus kaivan lähteen jostain ja lisään sen, johon saattaa mennä aikaa ja se johdattaa minut vallan sivupoluille. Pitkät lisäykset tärkeistä tai vaikeista aiheista joko skippaan tai koitan tarkistaa ne vaiheittain. Urheiluartikkelihin en yleensä koske, samoin lähteistämättömät viihdeartikkelilisäykset, ne joko hylkään tai skippaan. Pyrin merkitsemään syyn tai muun kommentin. -Htm (keskustelu) 28. elokuuta 2013 kello 18.39 (EEST)[vastaa]

Täydennän piakkoin kunnollisen kuvauksen, mutta merkitsen jo tähän nyt, että Hyvin lähteistetyksi seulon artikkelin, jos siinä on keskimääräistä Wikipedia-artikkelia parempi lähteistys, eli minityngässä lähde, tyngässä useita lähteitä, pitkässä artikkelissa kattava lähteistys. Iivarius (keskustelu) 16. syyskuuta 2013 kello 13.49 (EEST)[vastaa]