Wikipedia:Kahvihuone/vanha4

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arkistoitu 5.9.2004

Wiktionary + Wikipedia[muokkaa wikitekstiä]

Tuli mieleeni, että eri artikkeleissa oleva käsitteen määritelmäosa voi muistuttaa pitkälti sitä määritelmää, mikä samasta käsiteestä on Wiktionaryssä. Mietin, että onko olemassa mitään keinoja redundanssin välttämiseksi? Suora kopiointi Wiktionary:stä ei varmaan ole hyvä idea. Ehkä tätä on mietitty aiemminkin, hmm? --Edvard M 10:18 heinä 19, 2004 (UTC)

Minusta Wiktionaryn määritelmät ovat liian "yksinkertaisia" tietosanakirjaan. Wiktionaryhan on myös sanakirja vieraskielisille, mutta täällä oletetaan että lukija osaa jo suomea. Joko lukija jo tietää perusmääritelmän (olisi hölmöä aloittaa Tuoli sanomalla "Tuoli on huonekalu, jolla istutaan") tai monimutkaisimpien käsitteiden kohdalla selitys tulee väistämättä esille artikkelissa. --Farside 12:17 heinä 19, 2004 (UTC)
Minusta on tätä ylitarkkuutta on myös muualla. Kannattaako jokaisen alueen kohdalla kirjoittaa sisäinen linkki, missä selitetään juurta jaksaen, mikä on peruskoulu tai neliökilometri.
Ei niitä linkkejä kukaan pakota klikkaamaan. --Farside 16:19 elo 23, 2004 (UTC)
Omasta mielestäni paras jaottelu voisi olla esim. Kodin tietokeskus(Gummerus) vs. NSS (Nykysuomen sanakirja, WSOY). Kodin tietokeskuksesta löytyvät mm. henkilöt, tapahtumat, teokset ym. ja NSS:sta taas suomen kielen sanat. Tällä hetkellä Wikipedia rajoittuu kohtuullisen tarkasti Kodin tietokeskuksen sisällön puolelle. Näin siis ei tarvitse tehdä joka sanasta linkkiä, jolloin tekstin lukeminen helpottuu. En ole tutustunut Wiktionaryyn mutta NSS:han on tarkoitettu nimenomaan suomalaisille. Jos Wiktionary ei aja samaa asiaa, näyttäisi NSS:lta puuttuvan verkkovastine. Epikuros 20:23 elo 26, 2004 (UTC)

Halutut sivut -sivu ei toimi[muokkaa wikitekstiä]

Halutut sivut -sivu ei toimi. Katsokaa http://fi.wikipedia.org/wiki/Toiminnot:Wantedpages. Henri Tapani Heinonen 09:47 heinä 21, 2004 (UTC)

Toiminto on kytketty pois päältä (monien muiden lisäksi) koska se kuormittaa tietokantaa liikaa. --Farside 10:01 heinä 21, 2004 (UTC)
Pystyiskö näitä joku ajamaan silloin tällöin ja tallentamaan vakiotekstinä - monista noista listoista olis selvästi apua --212.246.237.10 21:08 heinä 23, 2004 (UTC)
Tätä minäkin tahtoisin. Kahkonen 15:49 heinä 24, 2004 (UTC)
Minä myös. Olisi kiva kirjoittaa kysytyimmistä artikkeleista. Ism 16:22 heinä 24, 2004 (UTC)

Tästä on ihan turha meuhkata täällä, kun kukaan meistä ei yksinkertaisesti voi asialle mitään. Menkää sanomaan metawikin puolelle että ajavat toiminnot kerran ja tallentavat staattisen tulostuksen. --Farside 09:02 elo 3, 2004 (UTC)

Kielilinkkien järjestys englanninkielisessä Wikipediassa[muokkaa wikitekstiä]

Jos asia kiinnostaa, englanninkielisen Wikipedian kielilinkkien järjestyksestä on sekavahko äänestys sivulla en:Wikipedia:Language order poll. --Lakefall 15:13 heinä 26, 2004 (UTC)

Hyvä että mainitsit. Monenlaista käytäntöä näkee (varsinkin en-wikissä) ja olisi hyvä saada selvyys asiaan. Tällä hetkellähän täällä suomenkielisessä suositellaan aakkosjärjestystä kielen (natiivin) nimen mukaan (eli tuossa äänestyksessä kohtaa "1.5 By order of alphabet, based on local language"). Mielestäni tuo onkin lukijan kannalta selkein järjestys kielilinkeille. -- Jonik 16:27 heinä 26, 2004 (UTC)
Siinä on tosin se pieni ongelma, että täällä aakkosjärjestys on tehty translitteraatioiden mukaan ja translitteraatiot suomalaisten käytäntöjen, jotka eroavat esimerkiksi englanninkielisten maiden käytännöistä, mukaan. Toisekseen muissa maissa, kuten esimerkikiksi Virossa, aakkosjärjestyskin näyttää olevan erilainen. Toisaalta jos joku (syntyi ja asui sitten missä hyvänsä) on kyennyt omaksumaan suomen kielen riittävän hyvin käyttääkseen suomenkielistä Wikipediaa, voinemme olettaa, että hän pystyy omaksumaan myös suomalaisen aakkosjärjestyksen ja translitterointikäytännöt? --Lakefall 06:00 heinä 27, 2004 (UTC)
Joo, mutta tuolla oltiinkin sitä mieltä, että kunhan kielilinkkien järjestyksestä on saatu sopimus, se tehdään ohjelmallisesti. --Toni 07:04 heinä 27, 2004 (UTC)
Tarkoitin, että vaikka joka ikisessä Wikipediassa järjestettäisiin kielet sen nimen mukaan, jolla kieli kutsuu itseään, järjestykset vaihtelisivat silti Wikipedioiden välillä. Eri asia on onko se lukijoille ongelma. --Lakefall 08:33 heinä 27, 2004 (UTC)
Kyllä kyllä, mutta lienee tuokin toteutettavissa softassa? Algoritmin pitää vain tehdä lajittelu translitteroinnin jälkeen. --Toni 15:31 heinä 27, 2004 (UTC)
Jotenkin tuntuu, ettet vieläkään ymmärtänyt mitä minä tarkoitin. ;-) Siis kyse oli helppokäyttöisyydestä ja käyttäjäystävällisyydestä eli siitä, että jos esimerkiksi englanninkielisen Wikipedian lukija, joka osaa vähän myös jotain muuta kieltä klikkaa jossain vaiheessa sen muun kielen linkkiä ja sitten kielilinkit ovatkin siellä hiukan eri järjestyksessä, meneekö häneltä sen takia sormi suuhun, itku kurkkuun ja peukalo keskelle kämmentä? Uskoisin että ei ja toistaiseksi on vakavampiakin ongelmia, kun siellä toisessa Wikipediassa saattaakin olla ihan eri kielilinkit.
Ajattelin asian loppuun asti vasta tuon "pieni ongelma"-viestini jälkeen ja tajusin, ettei maatunnusten mukaan aakkostaminenkaan auttaisi. Tuo vaihtoehto "By order of the alphabet in the users language", jonka lisäsin itse melko äskettäin, ratkaisisi ongelman, mutten oikein usko sen saavan kannatusta, enkä ole itsekään varma onko se hyvä idea. --Lakefall 15:58 heinä 28, 2004 (UTC)
Todetaan nyt vielä, ettei siellä olla "sitä mieltä, että kunhan kielilinkkien järjestyksestä on saatu sopimus, se tehdään ohjelmallisesti". Pari henkilöä monesta on äskettäin ehdottanut tai kannattanut sellaista ajatusta, muttei se minusta osoita mitään yksimielisyyttä. Eikä tuo äänestys varsinaisesti edes käsittele sitä pitäisikö jotain tehdä ohjelmallisesti vai ei. --Lakefall 17:24 heinä 28, 2004 (UTC)

Tuhannen vuoden uutiset[muokkaa wikitekstiä]

Ylellä oli näköjään vuonna 2001 äänestys vuosituhannen merkittävimmistä uutisista. http://www.yle.fi/tuhannenvuodenuutiset/ Äänestäjät saivat valita sadan esivalitun uutisen joukosta. He saivat myös ehdottaa omaa uutista. Sivun yläkehyksestä voi valita testin, jonka jälkeen voi naksauttaa aikajanaa ja saada näkyviin ajanjaksoon tai aihealueeseen liittyät uutiset, joihin on myös liitetty internetlinkkejä.

Tästä voisi olla hieman apuna vuosipäiviä ja uusia artikkeleita kirjoitettaessa. Ainakin äänestystuloksista saa hieman osviittaa siita, mitä uutisia on pidetty tärkeimpinä. Tämä ihan vain vinkkinä. (Vinkkisivua tässä kaipaisikin ; - Vinkkilinkkejä?) Ism 14:08 heinä 28, 2004 (UTC)

Toimintosivujen Käyttämättömät kuvat ei toimi[muokkaa wikitekstiä]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Toiminnot:Unusedimages taitaa näyttää liikaa (ellei kaikkia) kuvia. Esimerkiksi listauksen 102. kuva: Latvian lippu on Latvia-artikkelissa näkyvissä, mutta kun naksauttaa lippua, niin kuvan tiedot -sivulla mainitaan että tähän kuvaan ei ole linkkejä (vaikka pitäisi olla ainakin Latvia-linkki näkyvissä). Pitäsikö tämän ominaisuuden toimia vai olenko ymmärtänyt asian jotenkin väärin?-- Ism 17:06 elo 1, 2004 (UTC)

Nyt pitäisi toimia (ainakin tämä Latvian lipun kuva). Tämän voi "korjata" muokkaamalla kyseistä artikkelia ilman että tekee mitään muutoksia. Tästä ei edes jää tietoa "vanhemmat versiot"-sivulle.
Tässä on varmasti vikana se että sivu jossa kuvia käytetään on luotu ennen kun kuva on tallennettu. -- Jniemenmaa 17:21 elo 1, 2004 (UTC)
Toisaalta juuri mikään toimintosivu ei toimi. Kahkonen 17:25 elo 1, 2004 (UTC)

Vauhtia tekijänoikeusrikkomusten poistamiseen[muokkaa wikitekstiä]

siirretty takaisin arkistosta

Mikä on politiikka tekijänoikeusrikkomusten poistamiselle? Huomiota kaipaavissa sivuissa on ollut melko lailla selviä tapauksia roikkumassa jo useita kuukausia. Onko sille joku syy ettei niitä ole heti poistettu? --Farside 16:29 kesä 8, 2004 (UTC)

Nämä voisi siirtää Poistettavat sivut-listalle (jossa myös on paljon sivuja joita voisi poistella). -- Jniemenmaa 14:33 kesä 9, 2004 (UTC)
Ei näyttänyt paljoa auttaneen, siellä ne kaikki roikkuu edelleen. Puolen vuoden valitusaika? --Farside 12:47 heinä 12, 2004 (UTC)
Tuo edellinen kommentti oli kyllä tarkoitettu vitsiksi... Eikö näihin päde kahden viikon valitusaika? Eli jos kukaan ei sinä aikana valita, sivu poistetaan. Nyt Poistettavissa sivuissa on oikeasti maaliskuusta lähtien siellä roikkuneita poistotoiveita! --Farside 09:07 elo 3, 2004 (UTC)
Siellä on yksi viime vuoden joulukuusta... Jos haluat jotain poistettavaksi niin paras keino on mennä Poistettavat sivut-sivulle ja äänestää. Mutta älä tee sitä nyt, minä yritän karsia noita vähän. -- Jniemenmaa 09:20 elo 3, 2004 (UTC)

Naapurikansan vastaava sivu on aika mallikelpoinen: sv:Wikipedia:Sidor som bör raderas. En tiedä tarvitaanko tänne yhtä "raskasta" järjestelmää, mutta ainakin sinne on muotoutunut selkeät toimintatavat. --Farside 11:28 elo 3, 2004 (UTC)

Maakuntaongelma[muokkaa wikitekstiä]

Selailin vain "halutut"-listaa ja tajusin että siellä on kärkipäässä mm. Pohjois-Pohjanmaan maakunta (42 linkkiä), Pirkanmaan maakunta (36 linkkiä), Satakunnan maakunta (35 linkkiä) jne. Kuitenkin noista löytyy artikkeleita (ainakin tyngät) Pohjois-Pohjanmaa ja Satakunta. Pitäisikö suosiolla siirtää olemassaolevat sivut pidemmälle nimelle vai tehdä uudelleenohjaussivu (ja yrittää korjata kaikki kymmenet linkit kuhunkin) vai mitä? Ja sivu maakunnat pitäisi sitten linjata nykyiseen tapaan tai kaikista pidempi muoto. Ehkä joku joka on noita kirjoittelut voisi ratkaista?--Ravelre 20:22 elo 14, 2004 (UTC)

Voisi käyttää pidempiä nimiä kun kyse on nimenomaan maakunnista. Useissa tapauksissahan nuo ovat 1:1 samat, mutta esim. Lappi merkitsee Norjan Finnmarkista Murmanskin oblastiin ulottuvaa aluetta, josta Lapin lääni/maakunta on osa. En.wikissä tuo on tehty niin, että en:Satakunda on historiallinen Ruotsin provinssi, ja en:Satakunta (region) Satakunnan maakunta. --Mikko Paananen 16:16 elo 23, 2004 (UTC)

Häiriköt[muokkaa wikitekstiä]

Fi-wiki kehittyy! Aikaisemmin vandalisoinnit on tullut pelkästään anonyymeistä ip-osotteista. Nyt vandalisointia on tullut kahdelta käyttäjätunnukselta. Mielenkiintoista! --Farside 21:43 elo 29, 2004 (UTC)

Häirikkö Elisan soittosarjasta

Fi-wiki on jo kolmeen erilliseen otteeseen joutunut vandalisoinnin kohteeksi Elisan soittosarjan dynaamisista IP:eistä 62.248.178.12, 62.248.176.92 ja 62.248.178.166. Voi olla, että taustalla on yksi ja sama henkilö. Valitettavasti IP:eiden bannaamisesta ei ole hyötyä.

Ilmeisesti Wiki-ohjelmisto tukee IP-alueiden bannaamista joten jos häirintä ei lopu, tätä vaihtoehtoa voi harkita. Se tarkoittaisi että anonyymit käyttäjät Elisan (Helsingin) soittosarjasta eivät voisi muokata Wikiä, mikä on tietenkin jossain määrin äärimmäistä, mutta ei kovin maailmaa järkyttävää. Mitä mieltä muut ovat tästä? - MikkoM 16:02 elo 15, 2004 (UTC)

Minusta menee vähän turhan rankaksi koko sarjan blokkaaminen. Kannattaisin, että vandaalit tuosta sarjasta blokataan jatkossa heti ensimmäisestä rikkeestä vaikka 72 tunniksi, tuskin tuo jaksaa kauaa enää hölmöillä. --Farside 17:14 elo 15, 2004 (UTC)
Periaatteessa tämä toimii, mutta ylläpitäjäkonsentraatio on niin pieni että tuo ensimmäisestä rikkeestä tarkoittaa käytännössä 20 vandalisoinnin jälkeen kun IP:n bannaamisesta ei ole enää mitään hyötyä. Sinä, juuri sinä, Wikipedia tarvitsee sinua! - MikkoM 17:21 elo 15, 2004 (UTC)

Ok, alan olla samaa mieltä sarjan blokkaamisesta. 193.229.223.xxx palaa joka päivä uudestaan uudella ip:llä ja riehuu niin kauan että ip estetään. Estääkö blokki muuten käyttäjätunnustenkin tekemät muokkaukset samasta ip-osoitteesta? --Farside 13:57 elo 25, 2004 (UTC)

Blokki estää myös käyttäjätunnukset. Effects of being blocked. Minä blokkasin nyt koko 193.229.223.* sarjan. -- Jniemenmaa 14:09 elo 25, 2004 (UTC)

Pitäisikö ottaa vakavissa tapauksissa ISP:hin yhteyttä. Kyse on kuitenkin toiminnasta, joka häiritsee paljon muitakin käyttäjiä. Kuten eräs Elisan käyttäjä tässä juuri äsken — Nahru 14:49 elo 26, 2004 (UTC)

Lähetin elisan abuseen postia meitä vaivaavasta tuholaisongelmasta. Sain jonotusnumeron #623739. Katsotaan miten suhtautuvat. --15:15 elo 26, 2004 (UTC)
Elisan tuntien siellä käsitellään vielä tapausta #248624.. :) Toivottavasti jotain ne pystyvät tekemään, ei ole sekään reilua että joudutaan blokkaamaan kaikki Elisan asiakkaat jotta yksi tampio pysyisi poissa. --Farside 15:18 elo 26, 2004 (UTC)
Niinpä, pelkästä peeloilusta eivät olleet valmiit tekemään mitään: "palveluntarjoajalla juuri ole mahdollisuutta asiaan puuttua, mikäli toiminta ei ole suoranaisesti laitonta." --Mikko Paananen 22:46 syys 1, 2004 (UTC)

Päiväsivuilla turhaa tavaraa[muokkaa wikitekstiä]

En-wikistä käännetyt "päiväsivut" eli nämä xx. yykuuta -artikkelit ovat melko täynnä tuntemattomia julkkiksia. Jenkkilän näkökulmasta eri ihmiset ovat tunnettuja kun mitä meidän mielestä. Oikeasti "tärkeät" henkilöt hukkuvat pikkusälppeen alle. Näin kärjistettynä voisi sanoa, että ketään ei kiinnosta milloin puolalaisen pikkukaupungin toinen varakaupunginvaltuutettu on syntynyt. Esim. amerikkalaisen jalkapallon ja basballin pelaajia (monen muun lisäksi) voisi karsia reippaalla kädellä, niistä tuskin koskaan tehdään tänne artikkeleita. --Farside 14:54 elo 17, 2004 (UTC)

Liian tarkat henkilötiedot[muokkaa wikitekstiä]

Olen huomannut että muutamissa artikkeleissa on mainittu mielestäni aivan liian tarkkoja tietoja nykyisin elävistä henkilöistä. Mm. tarkka syntymäaika, kotipaikka ja perhesuhteet ym. Jossain vaiheessa varmasti tulee harkittavaksi, rikotaanko tuollaisissa artikkeleissa esimerkiksi henkilörekisterilakia tai jotain muuta säädöstä. Se että tarkat tiedot poistetaan, ei poista ongelmaa, koska aikaisemmat muokkauksethan jäävät artikkelihistoriaan. 007zoo 07:34 elo 19, 2004 (UTC)

Henkilörekisterilakia ei rikota koska se on kumottu 5 vuotta sitten, mutta henkilötietolaki voisi tulla kyseeseen. Wikipedia sisältää henkilötietoja lähinnä julkisuuden henkilöistä, joilla on muussakin lainsäädännössä vähemmän suojausta yksityiselämän suhteen. Edelleen henkilötietolain vaatimukset eivät koske rekisteriä jos kysymys on henkilön asemaa, tehtäviä ja niiden hoitoa julkisyhteisössä tai elinkeinoelämässä kuvaavista yleisesti saatavilla olevista tiedoista ja näitä tietoja käsitellään rekisterinpitäjän tai tiedot saavan sivullisen oikeuksien ja etujen turvaamiseksi tai rekistereitä, jotka sisältävät vain tiedotusvälineessä julkaistua aineistoa sellaisenaan.
Ai niin, ja jos tietosanakirjat ovat henkilörekistereitä, niin tietojen tarkkuudella ei ole väliä. Pelkkä nimi riittää. Siitä vaan tekemään rikosilmoituksia vaikka WSOY:stä ja Otavasta näin aluksi.
Terv. MikkoM joka on julkisella koneella ja tänään anonyymi
"Siitä vaan tekemään rikosilmoituksia vaikka WSOY:stä ja Otavasta näin aluksi." Oliko sinulla joku piste tässä vuodatuksessa? Onko joku puhunut rikoksesta? 007zoo 13:00 elo 19, 2004 (UTC)
Ehkäpä ilmaisu "rikotaanko tuollaisissa artikkeleissa esimerkiksi henkilörekisterilakia tai jotain muuta säädöstä" sai Mikon virheellisesti ajattelemaan että joku olisi puhunut rikoksesta?
Miten muuten wikipedian käyttäjätietokannan kanssa, sehän nyt pikemmin on rekisteri wikipediassa kuin artikkelitiedot —Flammie 13:08 elo 19, 2004 (UTC)
Niin, minusta voimme heti lopettaa tämän henkilörekisteripelleilyn, sillä Wikipedia ei ole enempää henkilörekisteri kuin mikään muukaan (online-)tietosanakirja, enkä voi ymmärtää miksi esim. julkkiksen syntymäajan julkaiseminen olisi jollain tavalla outoa. Jos 007zoo uskoo että tässä rikotaan jotain lakia, kuvailkoon hän täsmällisemmin mitä lakia rikotaan. - MikkoM 14:53 elo 20, 2004 (UTC)

Sekä periaatteessa että käytännössä myös fi-Wikipedia sijaitsee fyysisesti Yhdysvalloissa ja siihen pätee jenkkilän lait. Se, että suomalaiset kirjoittavat siihen suomeksi ei muuta asiaa. Toki yksittäinen käyttäjä voi joutua vastuuseen kirjoituksistaan, jos a) kirjoittaja on suomalainen ja b) kirjoitus rikkoo Suomen lakia. Esim. rankan rasistisista kirjoituksista tai kunnianloukkauksissa voisi näin käydä, mutta käytännössä nehän poistetaan heti kun sellaista ilmaantuu. --Farside 17:30 elo 19, 2004 (UTC)

Käsittääkseni internet-rikoksissa palvelimen fyysisellä sijainnilla ei ole niin suurta merkitystä; jos suomalainen tekee fi-wikissä rikoksen niin kyllä se voidaan suomalaisessa oikeusistuimessa käsitellä. Esimerkiksi kunnianloukkausrikoksessa wikipedia-palvelin USA:ssa on vain työkalu, jolla informaatiota levitetään kaikkialle Suomeen. - MikkoM 14:53 elo 20, 2004 (UTC)
Miten kummassa tässä nyt on päädytty jo pohtimaan mahdollisia rikoksia kun alkuperäinen aihe oli pohtia henkilötietojen tarkkuutta . Tämän kahvihuoneen tarkoitushan on keskustelu ja on edelleen mielestäni aiheellista miettiä tarvitaanko henkilön yhteyssä mainintaa muuta kuin syntymävuodesta. Tietenkin on aina olemassa aggressiivisia ja arrogantteja käyttäjiä kuten MikkoM, joiden mielestä vain heidän mielipiteensä on oikea. Onneksi nämä Lesserwisserit voi ohittaa helposti ja yleensä löytyy myös käyttäjiä, joiden mielipide on rakentava. Enempää tähän säikeeseen osallistumatta. 007zoo 06:57 elo 21, 2004 (UTC)
Minä en vaivaudu henkilökohtaisuuksia kommentoimaan, mutta tämän keskustelun aloitusviestissä selvästi epäillään, että kysymys olisi lain rikkomisesta. Näin ei ole. Ja mitä tulee siihen valitukseen että Wikipedia olisi liian tarkka: jos artikkelissa on jotain hyvin epäolennaista, sen voi poistaa. - MikkoM 15:58 elo 23, 2004 (UTC)