Wehrmachtin komentajareservi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kenraalieversti Franz Halder oli sodan lopulla yhtä aikaa sekä komentajareservissä että keskitysleirin vankina.

Wehrmachtin komentajareservi (saks. Die Führerreserve) oli vuonna 1939 perustettu natsi-Saksan sotavoimien Wehrmachtin nimellinen yksikkö, johon sijoitettiin ne korkea-arvoiset upseerit, joilla ei ollut tehtäviä eikä komennuksia. Komentajareserviin kuuluneella ei ollut varsinaisia velvollisuuksia eikä tehtäviä, vaan se vastasi eräänlaista palkallista pakkolomaa.[1]

Komentajareservi oli usein normaali välivaihe upseerien sijoittamisessa, mutta siihen siirtämistä käytettiin myös rangaistuksena niskoittelusta tai tehottomuudesta sodankäynnissä varsinkin korkeampaan kenraalikuntaan kuuluvien upseerien kohdalla. Esimerkiksi Pohjoisen armeijaryhmän komentaja sotamarsalkka Wilhelm von Leeb siirrettiin Wehrmachtin komentajareserviin tammikuussa 1942, koska hän ei saanut vallattua Leningradia. Adolf Hitler raivostui Leebille, eikä antanut tälle enää uusia tehtäviä. Hänet korvattiin kenraalieversti Georg von Küchlerillä, joka ei myöskään onnistunut valtaamaan Leningradia. Sen sijaan tammikuussa 1944 puna-armeija onnistui purkamaan Leningradin piirityksen ja saartamaan Küchlerin komentaman armeijaryhmän. Kun Küchler vaati Hitleriltä lupaa vetäytymiseen säästääkseen joukkonsa varmalta tuholta, Hitler raivostui vuorostaan Küchlerille ja siirsi tämänkin komentajareserviin. Myöskään Küchler ei saanut enää uusia tehtäviä sodan aikana.[2]

Myös poliittisesti epäluotettavina pidetyt upseerit joutuivat usein viettämään pitkiä aikoja Wehrmachtin komentajareservissä. Heihin lukeutuivat esimerkiksi saksalaisten suorittamia siviileihin ja sotavankeihin kohdistamia sotarikoksia ilmituoneet ja arvostelleet upseerit. Esimerkiksi majuri Karl August Meinel protestoi Gestapon ja SD:n harjoittamaa venäläisten sotavankien julmaa kohtelua ja teloittamisia vastaan. Hän kirjoitti kenraali Ritter von Saurin puoltaman raportin 13. tammikuuta 1942, joka lähetettiin Wehrmachtin toimistoon Berliiniin, jossa sen vastaanotti kenraali Meinecke. Raportti suututti sekä poliisin että armeijan johtoa ja Meinel siirrettiin kahdeksi kuukaudeksi Liettuassa olevan vankileirin komendantiksi, ja sen jälkeen komentajareserviin. Meinel totesi myöhemmin, että raportin jälkeen kaikessa oli rangaistuksen maku. Samoin raporttia puoltanut Saur siirrettiin pian komentajareserviin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rupert Matthews: ”German Worries”, Stalingrad. Arturus Publishing, 2007. ISBN 1784040991.
  2. Samuel J. Mitcham, Gene Mueller: Hitler's Commanders, s. 45-50. Rowman & Littlefield, 2012. ISBN 1442211520.
  3. Stalag VII A: Zeitzeugen Moosburg Online. (saksaksi) Viitattu 6.7.2014