Vuorilammen kalliomaalaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuorilammen kalliomaalaus
Sijainti

Vuorilammen kalliomaalaus
Koordinaatit 61°29′27.0081″N, 28°41′7.7591″E
Valtio Suomi
Historia
Tyyppi kalliomaalaus
Kaupunki Puumala

Vuorilammen kalliomaalaus sijaitsee siirtolohkareen ja kallion välisessä puoliluolassa kaukana Saimaan vesistöistä Puumalassa Etelä-Savossa. Kalliomaalaus löytyi vuonna 2007, mutta sen ajoitus on vielä auki.[1][2]

Kallio ja sen sijainti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtolohkare on jääkauden jälkeen jäänyt kallion sivustalle nojaamaan niin, että sen alle on jäänyt tilava luolamainen rako. Alue on erityinen, sillä ympäristössä on useita siirtolohkareita. Paikka sijaitsee Puumalan ja Ruokolahden rajalla noin kilometrin päässä lähimmästä Saimaan rannasta ja 230 metriä läheisestä Vuorilammesta. Luolan sisälle on tehty nuotiopaikka.[1][3][4]

Kohteessa on useita punavärillä tehtyjä kuvioita. Luolan sisäpuolella noin 1,3 metriä maanpinnasta on pystyseinässä hyvin heikosti erottuva kuvio ihmishahmosta. Digitaalivalokuvia käsittelemällä on kuvan yksityiskohtia saatu vahvistettua. Kuvio esittää 32 senttimetriä pitkää ja 14 leveää ihmishahmoa. Vartalo erottuu viivana, jonka yläpäässä on leveämpi pää. Oikea jalka on lievässä haara-asennossa ja polvesta taittuneena. Vasemman jalan hahmoa ei pysty täysin erottamaan, mutta se vaikuttaa symmetrisesti maalatulta. Vain oikea käsi erottuu, kun se ojentuu sivulle alaviistoon. Kainalosta työntyy vinot lyhyet viivat oikealle ja vasemmalle, joita on tulkittu rinnoiksi muiden esikuvien mukaisesti. Siksi on ehdotettu, että kuvio esittää naista. Jotkut havainnoitsijat ovat nähneet naisen vasemmassa kädessä seipään, keihään tai jousen.[1][3][4]

Muut kuviot vaikuttavat olevan nykyaikaisia. Ne eivät ole yhtä haalistuneita, kuin naiskuvio, ja ne esittänevät kirjaimia ("MM"tai "MN" ja "VR" tai "YR"). Sivulla on myös rengaskuvio.[3] Maalausta ei voi ajoittaa Saimaan vedenpinnan korkeusvaihteluiden avulla.[1]

  • Lahelma, Antti: A Touch of Red: Archaeological And Ethnographic Approaches To Interpreting Finnish Rock Paintings. (väitöskirja julkaistu sarjassa Iskos 15) Vaasa: The Finnish Antiquarian Society, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Luukkonen, Ismo: Vuorilampi
  • Muinaisjäännösrekisteri: Vuorilammen kalliomaalaus Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 30.10.2007. Museovirasto. Viitattu 21.3.2014.
  1. a b c d Museovirasto: Vuorilampi
  2. Lahelma, Antti: A Touch of Red, 2008, s.25
  3. a b c Luukkonen, Ismo: Vuorilampi
  4. a b Lahelma, Antti: A Touch of Red, 2008, s.255-256, Liite III