Siirry sisältöön

Virtuti Militarin sotaritarikunta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Virtuti Militari)
Virtuti Militarin sotaritarikunta
Ritarikunnan tunnuksia
Ritarikunnan tunnuksia
Palkitaan sotilaille urhoollisuudesta taistelussa
Maa  Puola
Ensimmäinen palkinto 1792

Virtuti Militarin sotaritarikunta (puol. Order Wojenny Virtuti Militari)[1] on puolalainen sotilasansiomerkki, joka perustettiin alkujaan 22. kesäkuuta 1792 kuningas Stanislaus II Poniatowskin käskystä. Vuosina 1815–1831 ritarikunta tunnettiin nimellä Puolan sotilasritarikunta. Nykymuodossaan ritarikunta perustettiin vuonna 1919.[2][3] Toisen maailmansodan päättymiseen mennessä se oli myönnetty kaikkiaan noin 26 000 henkilölle.[4]

Ritarikunnalla palkitaan sotilaita, jotka ovat osoittaneet urhoollisuutta taistelussa ja se on Puolan korkein mahdollinen sotilaille jaettava kunniamerkki. Sitä jaetaan joko sodan aikana tai enintään viisi vuotta sen jälkeen. Kunniamerkkiä myönnetään lähtökohtaisesti vain Puolan kansalaisille, mutta sitä on poikkeuksellisesti myönnetty myös ulkomaalaisille kuten valtionpäämiehille tai neuvonantajille.[5][6]

Ritarikuntaa jaetaan viidessä luokassa:[1][7]

  • suurristin tähti
  • komentajan risti
  • ritarin risti
  • kultaristi
  • hopearisti

Tunnettuja palkittuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 Order Wojenny Virtuti Militari Oficjalna strona Prezydenta Rzeczypospolitej Polskiej. Arkistoitu 6.6.2022. Viitattu 22.9.2025. (puolaksi)
  2. DES DECORATIONS ETRANGERES 2025. semon.fr. Viitattu 22.9.2025. (ranskaksi)
  3. The War Order of Virtuti Militari - Polish Medals & Orders - Poland 28.1.2021. identifymedals.com. Viitattu 22.9.2025. (englanniksi)
  4. Wesolowsk, Zdzislaw P.: Polish Militaria virtuti.com. Viitattu 17.7.2010. (englanniksi)
  5. Virtuti Militari Polish Museum of America. 2025. Viitattu 22.9.2025. (englanniksi)
  6. Order of Virtuti Militari, Type II, Grand Cross 2025. Medalbook. Viitattu 22.9.2025. (englanniksi)
  7. ODM of Poland: Order Virtuti Militari medals.org.uk. 2023. Viitattu 19.8.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]