Villa Harbo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Villa Harbo

Villa Harbo on huvila Vuosaaressa Helsingissä. Huvilan rakennutti saksalainen arkkitehti Fritz Lüsch omalle perheelleen vuonna 1912.[1]

Kaksikerroksinen kansallisromanttinen huvila on rakennettu tummaksi käsitellyistä hirsistä ja siinä on huomattavan korkea pyramidimainen aumakatto. Tyylillisesti se liittyy 1900-luvun alun romanttisten erämaahuviloiden joukkoon. Rakennuksessa on erikoinen pyörökivisokkeli. Puretussa vanhassa saunassa oli ruohokatto.[1]

Friedrich Lüsch tuli Saksasta Suomeen tunnetun arkkitehdin Selim A. Lindqvistin kutsusta ja työskenteli tämän toimistossa. Lüschit asuivat Helsingissä 1903–15. Ensimmäisen maailmansodan aikana perhe joutui vihollismaan kansalaisina muuttamaan Ruotsiin. Harbo oli kuitenkin suvun kesäkäytössä aina vuoteen 1975 asti, jolloin paikka siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen. Samalla huvila muutettiin ympärivuotiseen käyttöön ja suojeltiin. Huvila toimi Helsingin kaupunginkanslian edustushuvilana vuoteen 2004.[1]

Vuonna 2017 huvila on helsinkiläisen Planmeca Oy:n omistuksessa.[2] Rannassa sijaitseva suuri saunarakennus on vuodelta 2010. Vuonna 2015 Planmeca suunnitteli uuden koulutuskeskuksen rakentamista saunan viereen. Helsingin kaupunginvaltuusto antoi rakentamisluvan, joka kumottiin hallinto-oikeuden päätöksellä.[3]

  1. a b c Villa Harbo vuosaari.fi. Arkistoitu 13.1.2018. Viitattu 12.1.2018.
  2. Meri-Rastilaan Planmecan uusi koulutuskeskus vuosaari.fi. Arkistoitu 13.1.2018. Viitattu 12.1.2018.
  3. Kiistelty koulutuskeskus merenrantaan ei saanut lupaa Vuosaaressa – hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksen helsinginuutiset.fi. Viitattu 12.1.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]