Vikin kalliopiirrokset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vikin kalliopiirrokset
Helleristninger ved Vik på Rolla
Sijainti

Vikin kalliopiirrokset
Koordinaatit 68°47′44.358″N, 17°7′40.067″E
Valtio Norja
Historia
Tyyppi kalliopiirros

Vikin kalliopiirrokset sijaitsevat Rollan saarella Ibestadissa Tromssan läänissä Norjassa. Piirroskenttä sisältää kuusi kalliopiirrosta ja kenttä aukeaa itään Rollen ja Andørjan saarten väliseen Bygdan salmeen. Piirrokset on ajoitettu Norjan jääkauden jälkeiseen kivikauden alkupuoliskon lopulle noin 4300 eaa.[1][2][3][4][5]

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirrokset löytyivät vuonna 1947, jolloin dokumentoitiin kaksi kuvakenttää. Povl Simonsen kuitenkin huomautti 1950-luvulla, että kentässä 2 merkityt viivat olivat todennäköisesti luonnollisia halkeamia.[6]

Ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjassa on nykyään suuri yksimielisyys siitä, että useimmat kalliopiirrokset tehtiin veden äärelle. Silloin Vikin piirrokset olisi tehty merenrantaan veden ollessa 21 metriä korkeammalla kuin nykyään. Meri on jääkauden jälkeisen maankohoamisen vuoksi laskenut saman verran. Kun maankohoamisen historia tunnetaan, voidaan esittää piirroksille ajoitus 5400 BP eli 4330−4240 eaa.. Tämä sijoittuu jääkauden ajan kivikauden alkupuoliskon lopulle.[3][1][7]

Piirrosalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinainen ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rollen saari on melko korkea ja sen huippu ylittää 1000 metriä. Aiemmin dokumentoitiin kaksi piirroskenttää, mutta nykyään kenttää Vik 2 ei pidetä piirroskenttänä. Ainoa piirroskenttä (Vik 1) sijaitsee 21 metriä merenpinnan yläpuolella. Piirroskenttää alempana olevat tasaiset alueet olivat tuolloin merenpohjaa ja kun eläimet kulkivat vuorenrinnettä, joutuivat ne ohittamaan piirroskallion aivan sen vierestä (näin käy nykyäänkin). Merivesi ulottui piirtämisen alkaessa kentän alaosiin asti. Piirretyt kuviot erottuivat hyvin kallion tummasta taustasta kauas merelle, josta saavuttiin saarelle veneellä.[3][8]

Kalliopiirrokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirroskenttä on piirretty hakkaamalla pystysuoraan kallionseinämään urat. Sen päähahmo on noin 1,5 metriä pitkä hirvi tai peura, joka katsoo oikealle koilliseen. Kallion pinta on rapautunut laajasti eikä kaikkia viivoja enää erota. Eläimen sarvet ja selkäviiva ovat siksi kadonneet ja etujalka on "katkennut", koska kivipinta on lohjennut siitä kohdasta pois. Eläimen turvan yli on piirretty vaakaviiva. Vasemmalla on geometrinen kuvio, jossa kahden pystyviivan väliin on piirretty sik-sak-kuvioita. Päähahmon alla on toinen geometrinen kuvio, jossa kulmikkaaseen kehykseen on piirretty "tiimalasin" muotoiset viivat.[3][4]

Pari metriä oikealla ja hieman ylempänä sijaitsee maaeläimen pää, joka myös katsoo koilliseen. Sen takana on kulmaviiva ja sen edessä 7 vinoviivaa. Vinoviivat ovat kuin lukumäärien merkkinä.[3][4]

Eräs tulkinta geometrisille kuvioille on pyyntiväline. Samalaisia kuvioita tavataan Norjan kalliopiirroksissa muissakin kohteissa. Nekin on piirretty eläimen lähettyville ja niissä on viivamaisesti täytetty alue. Kyseessä voisi olla pyyntikuopan verkko tai pyyntiaitaus.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Gjerde, Jan Magne: Rock Art and Landscapes, 2010, s.196
  2. Kulturminnesøk: Vik
  3. a b c d e Gjerde, Jan Magne: Rock Art and Landscapes, 2010, s.228−230
  4. a b c Hesjedal, Anders: Helleristninger som tegn og tekst, 1994, s.91-93
  5. Gjerde, Jan Magne: Rock Art and Landscapes, 2010, s.185
  6. Gjerde, Jan Magne: Rock Art and Landscapes, 2010, s.180
  7. Hesjedal, Anders: Veideristninger i Nord-Norge, datering og tolkningsproblematikk. Viking, 1992, LV. vsk, nro LV, s. 27−54. Oslo, Norja: Norsk Arkeologisk Selskap. ISSN 0332-608X. Verkkoversio (pdf). Viitattu 1.6.2015. (norjaksi)
  8. Gjerde, Jan Magne: Rock Art and Landscapes, 2010, s.232
  9. Gjerde, Jan Magne: Rock Art and Landscapes, 2010, s.433

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]