Viinapiru (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viinapiru on suomalainen dokumenttielokuva päihdeongelmaisten elämästä. Lyhytelokuva on kuvattu Joensuussa, ja sen päätuottajana toimi Soroppi ry. Elokuvan ensi-ilta oli Asunnottomien yö -tapahtuman yhteydessä 17. lokakuuta 2016, ja heti sen jälkeen elokuva julkaistiin Youtubessa. Sittemmin lyhytelokuvasta on tehty myös jatko-osa nimeltään Viinapiru 2: Kynnyksiä.

Lyhytelokuvan tarkoitus on antaa päihdeongelmaisten osallistujien kertoa vapaammin omasta elämästään, ja sen tavoitteena on tuoda yleiseen tietoisuuteen päihdeongelmaisten ihmisten elämän todellisuudet. Yksi Viinapirun sanomista on se, että päihderiippuvuus on sairaus siinä missä fyysisetkin sairaudet, eikä se ole potilaan oma valinta. Tyylin on tarkoitus olla runollinen ja tunteellinen.

Viinapirun käsikirjoituksen tekeminen alkoi toukokuussa 2016 tutustumalla osallistujien omakohtaisiin kokemuksiin. Kesäkuussa käsikirjoituksen työstäminen jatkui ja osallistujat tutustuivat draaman kaariin ja nukketeatterimetodeihin. Heinäkuussa yksittäisten osallistujien tarinat koottiin yhteen ja aloitettiin tarinan analysoiminen sekä rakentaminen kokonaisuudeksi. Prosessin aikana etsittiin "isoa tarinaa"selvennä, jonka julkituonnin tavasta päätettiin yhteisesti. Syyskuussa koko projekti saatiin päätökseen ja käsikirjoitusta alettiin tuottaa lyhytelokuvan muodossa.selvennä

Rahoittajana hankkeessa toimi Joensuun kaupunki. Rahoitusta haettiin Joensuun Kaupunkikeskustan kehittämishankkeen kautta, joka perustuu Euroopan sosiaalialan rahoitukseen.

Rooleissa dokumentissa ovat Aki "Tuhma hauva" Hietala, Markku "Kolmen tölkin karhu" Karhu, Seppo "Dynamiitti-Seppo" Turunen, Kristian "Krisu" Auvinen ja Ilkka Korpelainen. Lisäksi lyhytelokuvassa esittää Viinapiru-nimistä hahmoa Joensuun kaupunginteatterin näyttelijä Seppo Timonen.

Nettimenestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäistä osaa oli katsottu 29. marraskuuta 2017 mennessä noin 100 000 kertaa ja toista osaa noin 33 000 kertaa.

  • Soroppi ry:n hankehakemus, 25.05.2016 (julkaisematon lähde)
  • Pekkanen Matleena, Meiltä meille, Kansalaistoimijalähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuussa, Lasermedia Oy Joensuu, 2017.