Vientirauha
Vientirauha Oy oli vuonna 1920 perustettu suomalainen lakonmurtajakaarti, johon kuului enimmillään 34 000 jäsentä.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomalaiset kommunistit ja sosiaalidemokraatit kävivät 1920-luvun alussa valtataistelua Suomen Ammattijärjestön ja ammattiliittojen johdosta. Työnantajat eivät kuitenkaan tunnustaneet ammattijärjestöjä neuvottelukumppaneiksi ja perustivat Vientirauha Oy:n vuonna 1920 murtamaan lakkoja. Keskeisiä henkilöitä perustamisessa olivat Kymin Oy:n johtaja Einar Ahlman ja G. A. Serlachius Oy:n johtaja Gösta Serlachius. Vuorineuvos Serlachius oli käynyt opintomatkalla Yhdysvalloissa ja saanut ajatuksen lakonmurtajajärjestön perustamisesta. Perustamisen valmistelivat toimitusjohtaja, kenraali Rudolf Waldén, toimitusjohtaja Jacob von Julin, Gösta Serlachius ja toimitusjohtaja Carl Rosenlew. Perustava kokous pidettiin 28.2.1920 STK:n toimistossa, missä syntyi Valtakunnan Lentävien Työjoukkojen järjestö. Nimi muutettiin pian Yhtymä Vientirauhaksi. Toiminta käynnistyi nopeasti ja ilman sääntöjä; siitä kuitenkin pidettiin huoli, että kaikki palkattavat työntekijät olivat lakkoilun vastustajia.[1]
Vientirauha Oy:ta johti aktivisti ja jääkärivärväri Martti Pihkala, jonka mukaan järjestöä kutsuttiin myös Pihkalan kaartiksi. Aluksi Vientirauhan toimintaa rahoitti paperiteollisuus, mutta 1920-luvun kuluessa mukaan liittyivät kaikki keskeiset työnantajaliitot. Lakon murtaminen oli mahdollista niillä aloilla, joilla työssä ei tarvittu erityistä ammattitaitoa. Erikoisosaamista vaativien alojen lakkojen murtamista varten perustettiin rinnakkaisjärjestö Teknisen Työn Turva, mutta tämä järjestö jäi lyhytikäiseksi.[2]
Lakonmurtajat Vientirauha hankki joko suojeluskuntajärjestön kautta tai värvärien verkoston avulla. Lakonmurtajat olivat usein maalaistalojen poikia tai varakkaampia mökkiläisiä ja Etelä-Pohjanmaa oli keskeinen värväysalue. Mukana oli useita jääkäriliikkeessä toimineita sekä Suomen sisällissotaan valkoisten puolella osallistuneita. Yksi järjestön tunnetuimmista asiamiehistä oli Etelä-Pohjanmaalla Vihtori Kosola.[3][2]
Vientirauha Oy:n työntekijät pitivät lakkoilijoiden toimintaa Neuvostoliiton tukemana työmaaterrorina, kun taas lakkoilijat pitivät Vientirauha Oy:n työntekijöitä elinehtojensa polkijoina. 1920-luvun lakot olivat usein erittäin pitkiä, esimerkiksi maanlaajuinen satamalakko 1928–1929 kesti kymmenen kuukautta, ja näiden lakkojen murtamista työnantajat koettivat toteuttaa Vientirauha Oy:n avulla.lähde? Vientirauhan toiminta päättyi lopullisesti vuonna 1940 talvisodan aikana työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välillä solmittuun tammikuun kihlaukseen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809-1999, s. 148. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23327-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa, s. 27-28. LOVE KIRJAT, 1982. ISBN 951-835-057-4.
- ↑ a b Suomalaiset fasistit, kirjoittajat Aapo Roselius, Oula Silvennoinen, Marko Tikka, WSOY 2016, Vientirauhasta luvussa Lakkorikollisuutta vastaan (Google kirjat linkki)
- ↑ Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 579. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.