Vickers Vigilant

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vickers Vigilant

Vickers Vigilant oli brittiläinen panssarintorjuntaohjus. Se kehitettiin vuonna 1956 ja sen valmistaja oli silloinen Vickers-Armstrong. Nimi on muodostettu sanoista VIsually Guided Infantry Light ANti-Tank missile. Vigilant oli lankaohjattu, alle äänennopeuden lentävä kevyt jalkaväen panssarintorjunta-ase.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjuksen kehitys aloitettiin yksityisenä yrityksenä Vickers-Armstrongilla 1956, vaikka virallinen kiinnostus panssarintorjuntaohjukseen oli vähäistä lukuun ottamatta osittain epäonnistunutta australialaisjohtoista Malkara-projektia. Ohjuksesta tuli toimiva mutta tehtävään tarpeettoman suurikokoinen ja raskas, jotta sitä olisi voitu käyttää ja kuljettaa jalkaisin.

Vickersin kehitystyön tarkoitus oli pitää suunnitteluryhmä koossa maan hallituksen peruttua projektit ryhmän jo ehdottamille ohjustyypeille. Ohjuksen nimi oli aluksi V.891[1] Ensimmäinen laukaisu tehtiin 1958. Ohjus oli kompakti ja ominaisuuksiltaan niin vakuuttava, että tuotanto aloitettiin. Ohjus oli ohjattavuudeltaan helppo ja siten aseena tehokkaampi kuin aikalaisensa SS.11[2] Ohjus oli yhden taistelijan kannettavissa sekä laitettavissa ampumakuntoon. Esimerkiksi virtalähteenä toimiva paristo mahtui ampujan taskuun.[3]


Käyttötapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjuksen laukaisualusta sijoitettiin vihollisen oletettuun tulosuuntaan ja siihen kaapelilla yhdistetty komento-osa sivuun tuliasemaan, enimmäisetäisyys oli 70 metriä[3]

Ampujan laukaistessa ohjuksen sen gyroskoopin hyrrät käynnistyivät ruutipanoksella. Ohjus asettui suoralle lentoradalle muutaman metrin korkeuteen maasta, jossa hyrrät pitivät lentosuunnan ja korkeuden korjaten automaattisesti esim. tuulen vaikutuksen.[3]

Ampujan liikuttaessa ohjaussauvaa tähtäysristikon pitämiseksi maalissa, ohjus korjasi lentorataansa langan välittämien komentojen mukaisesti. Radan korjauksen jälkeen ohjus palasi hyrräohjauksella suoraan lentoon. Menetelmästä käytetään nimitystä nopeusohjaus. Ohjuksen seurantaa helpotti valopanos.[3]

Ohjus saavutti enimmäistorjuntaetäisyytensä 1 375 metriä 12,5 sekunnissa. Sen ontelokärki läpäisi 576 mm panssaria.

Erillinen valintakytkin mahdollisti kuuden ohjuksen hallinnan. Komento-osa oli varustettu kahdella pistoolimallisella kahvalla, joista etummainen oli varustettu liipasimella ja takimmainen toimi ohjaussauvana jolla ohjus tähdättiin maaliin.

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pituus: 1,07 m
  • Halkaisija: 120 mm
  • Paino: 14 kg
  • Nopeus: 155,6 m/s
  • Moottori: kiinteän polttoaineen rakettimoottori, valmistaja I.C.I.
  • Taistelukärki: ontelo, 6 kg räjähdysainetta
  • Torjuntaulottuvuus: 200–1375 m

Käyttäjävaltiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gunston, Bill: The Illustrated Encyclopedia of the World’s Rockets & Missiles. Salamander Books Ltd, 1979. ISBN 0861010299, ISBN 978-0861010295.
  • O.Nuutilainen (toim.): Sotilaan käsikirja, 10. painos. Oy Länsi-Savo, 1968.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gunston 1979, s. 248
  2. Gunston 1979lähde tarkemmin?
  3. a b c d Sotilaan käsikirja s.81-83