Vesimuisti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vesimuisti viittaa veden väitettyyn kykyyn muistaa tai tallentaa kristallirakenteeseensa kaikki, mitä sen ympärillä tapahtuu. Erityisesti vesimuisti-termiä käytetään silloin, kun vedellä laimennetaan aineita jopa siihen pisteeseen asti, ettei alkuperäisen aineen molekyylejä esiinny laimennuksessa, mutta veden kristallirakenne muistaa aineen. On väitetty, että vesimuistin takia homeopaattinen parannus toimisi. Vesimuisti haastaa perinteisen ymmärryksen fysikaalisesta kemiasta ja tiedeyhteisö ei ole hyväksynyt vesimuistia. Jacques Benveniste julkaisi 1988 vesimuistia puoltavan tutkimuksen Naturessa. Tutkimuksen yhteydessä julkaistiin lehden toimittajan John Maddoxin huomautus, jonka mukaan lukijan tulisi "olla ottamatta kantaa" tutkimukseen ennen kuin tulokset pystytään toistamaan.lähde?

Benvenistenin tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benveniste oli ranskalainen immunologi, jonka tutkimus vesimuistista ja sen homeopaattisista vaikutuksista julkaistiin tärkeässä tiedelehdessä.[1] Benvenistein ja hänen tutkimusryhmänsä Ranskan kansallisesta terveys- ja lääketutkimusinstituutista Institut national de la santé et de la recherche médicale (INSERM, French for National Institute of Health and Medical Research) laimensivat vasta-aineita veteen niin, ettei loppujen lopuksi vesiliuoksessa ollut yhtään vasta-ainemolekyyliä. Ihmisen basofiilit reagoivat kuitenkin veteen samalla lailla kuin siinä olisi ollut vasta-ainetta (yhdenlainen allerginen reaktio). Ilmiö saatiin esiin vain, kun liuosta ravistettiin voimakkaasti laimentamisen aikana.[2]

Benveniste ei antanut ilmiölle mitään selitystä, mutta myöhemmin sitä alettiin kutsua vesimuistiksi.lähde?

Julkaisu Nature-tiedelehdessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benveniste lähetti tutkimuksensa julkaistavaksi arvostettuun tiedelehteen Natureen. Sen toimittajat pelkäsivät, että tutkimus ymmärrettäisiin homeopatiikan tieteelliseksi todistukseksi, vaikka tutkimusta ei pystyttäisikään toistamaan. Toisaalta tutkija saattaisi olla väärässä.lähde?

Kompromissin saavuttamisen jälkeen tutkimustulokset julkaistiin Naturessa 30. kesäkuuta 1988[2] toimittajan kommentilla varustettuna: "Perustelluista syistä tutkimustuloksiin ei tulisi ottaa kantaa". Joitakin perusteellisia kemian ja fysiikan lakeja oltaisiin rikottu jos tutkimustulokset olisivat oikeassa.lähde?

Julkaisemisen jälkeinen tutkimuksen toisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benveniste ja hänen tutkimusryhmänsä eivät pystyneet toistamaan koetta myöhemmin järjestetyssä valvotuissa olosuhteissa. Vesimuistia ei siis esiintynyt toistetussa kokeessa.lähde?

Nature julkaisi artikkelin, jossa kerrottiin epäonnistuneesta vesimuistikokeesta.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Water memory
  1. Poitevin, Bernard (2005). "Jacques Benveniste: a personal tribute". Homeopathy 94 (2): 138–139. doi:10.1016/j.homp.2005.02.004. 
  2. a b E. Dayenas; F. Beauvais, J. Amara , M. Oberbaum, B. Robinzon, A. Miadonna, A. Tedeschit, B. Pomeranz, P. Fortner, P. Belon, J. Sainte-Laudy, B. Poitevin and J. Benveniste (30 June 1988). "Human basophil degranulation triggered by very dilute antiserum against IgE" (PDF). Nature 333 (6176): 816–818. doi:10.1038/333816a0. PMID 2455231. Bibcode1988Natur.333..816D. Viitattu 2007-06-05. 
  3. J. Maddox (28 July 1988). ""High-dilution" experiments a delusion" (PDF). Nature 334 (6180): 287–290. doi:10.1038/334287a0. PMID 2455869. Bibcode1988Natur.334..287M. Viitattu 2007-06-05.