Vesimuisti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vesimuisti viittaa veden väitettyyn kykyyn muistaa tai tallentaa kristallirakenteeseensa kaikki mitä sen ympärillä tapahtuu. Erityisesti vesimuisti-termiä käytetään silloin vedellä laimennetaan aineita ja jopa siihen pisteeseen asti ettei alkuperäisen aineen molekyylejä esiinny laimennuksessa, niin veden kristallirakenne muistaa aineen. On väitetty, että vesimuistin takia homeopaattinen parannus toimisi. Vesimuisti haastaa perinteisen ymmärryksen fysikaalisesta kemiasta ja tiedeyhteisö ei ole hyväksynyt vesimuistia. Vuonna 1988, Jacques Benveniste julkaisi vesimuistia puoltavan tutkimuksen Naturessa. Tutkimuksen yhteydessä julkaistiin editorin John Maddoxin huomautus, jonka mukaan lukijan tulisi "olla ottamatta kantaa" tutkimukseen kunnes tulokset pystytään toistamaan.

Benvenistenin tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benveniste oli ranskalainen immunologi, jonka tutkimus vesimuistista ja sen homeopaattisista vaikutuksista julkaistiin tärkeässä tiedelehdessä.[1] Benvenistein ja hänen tutkimusryhmänsä Ranskan kansallisesta terveys- ja lääketutkimusinstituutista Institut National de la Santé et de la Recherche Médicale (INSERM, French for National Institute of Health and Medical Research) laimentivat vasta-aineita veteen niin ettei loppujen lopuksi yhtäkään vasta-ainemolekyyliä ollut vesiliuoksessa. Tästä huolimatta ihmisen basofiilit reagoivat veteen samalla lailla kuin siinä olisi ollut vasta-ainetta (yhdenlainen allerginen reaktio). Efekti saatiin esiin vain kun liuosta ravistettiin voimakkaasti laimentamisen aikana.[2]

Benveniste ei antanut ilmiölle mitään selitystä, mutta myöhemmin sitä alettiin kutsumaan vesimuistiksi.

Julkaisu Nature-tiedelehdessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benveniste lähetti tutkimuksensa julkaistavaksi arvostettuun tiedelehteen Natureen. Sen toimittajat olivat huolissaan, että tutkimus ymmärrettäisiin homeopatiikan tieteelliseksi todistukseksi vaikka tutkimusta ei pystyttäisikään toistamaan. Toisaalta tutkija saattaisi olla väärässä.

Kompromissin saavuttamisen jälkeen tutkimustulokset julkaistiin Naturessa 30. kesäkuuta 1988 [2] toimittajan kommentilla varustettuna: "Löytyy hyviä syitä miksi tutkimustuloksiin ei tulisi ottaa kantaa". Joitakin perusteellisia kemian ja fysiikan lakeja oltaisiin rikottu jos tutkimustulokset olisivat oikeassa.

Julkaisemisen jälkeinen tutkimuksen toisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benveniste ja hänen tutkimusryhmänsä eivät pystyneet toistamaan koettaan myöhemmin järjestetyssä valvotuissa olosuhteissa. Täten vesimuistia ei esiintynyt toistetussa kokeessa.

Nature julkaisi artikkelin, jossa kerrottiin epäonnistuneesta vesimuistikokeesta.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Water memory
  1. Poitevin, Bernard (2005). "Jacques Benveniste: a personal tribute". Homeopathy 94 (2): 138–139. doi:10.1016/j.homp.2005.02.004. 
  2. a b E. Dayenas; F. Beauvais, J. Amara , M. Oberbaum, B. Robinzon, A. Miadonna, A. Tedeschit, B. Pomeranz, P. Fortner, P. Belon, J. Sainte-Laudy, B. Poitevin and J. Benveniste (30 June 1988). "Human basophil degranulation triggered by very dilute antiserum against IgE" (PDF). Nature 333 (6176): 816–818. doi:10.1038/333816a0. PMID 2455231. Bibcode1988Natur.333..816D. Viitattu 2007-06-05. 
  3. J. Maddox (28 July 1988). ""High-dilution" experiments a delusion" (PDF). Nature 334 (6180): 287–290. doi:10.1038/334287a0. PMID 2455869. Bibcode1988Natur.334..287M. Viitattu 2007-06-05.