Masaru Emoto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Masaru Emoto
江本 勝
Henkilötiedot
Syntynyt 22. heinäkuuta 1943
Kuollut 17. lokakuuta 2014 (71 vuotta)
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Masaru Emoto (江本 勝 Emoto Masaru, 22. heinäkuuta 1943 – 17. lokakuuta 2014)[1][2] oli Japanilainen kirjailija, kansainvälinen tutkija ja yrittäjä, jonka mukaan ihmisen tietoisuus vaikuttaa veden molekyylirakenteeseen. Emoton otaksuma kehittyi vuosien varrella. Hänen varhaiset tutkimukset käsittelivät veden kykyä reagoida positiivisiin ajatuksiin ja sanoihin ja että saastunut vesi olisi mahdollista puhdistaa rukoilemalla ja positiivisella visualisoinnilla.[3] Emoton tutkimuksia pidetään yleisesti pseudotieteenä.[4][5]

Vuodesta 1999 lähtien Emoto julkaisi monia kirjoja liittyen pääteokseensa Messages from Water, jossa on kuvia jään kristallirakenteista ja koejärjestelyistä. Emoton ideat ovat esillä elokuvassa What the Bleep Do We Know!?.[5][6][7]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emoto syntyi Yokohamassa, Japanissa ja valmistui Yokohama Yliopistosta opiskellen kansainvälisiä suhteita. 1990-luvun puolivälissä hän alkoi opiskelemaan veden rakennetta tarkemmin.[8]

Emoto oli yleishyödyllisen yhteisön International Water For Life Foundationin presidentti. Säätiön päämaja on Oklahoma Cityssä Yhdysvalloissa.[9] Emoto valmistui vaihtoehtoislääketieteen lääkäriksi intialaisesta Open International University for Alternative Medicine -yliopistosta vuonna 1992.[10] Tällaisen tutkinnon hankkiminen onnistuu alle 500 yhdysvaltain dollarin maksua vastaan.[3][11][12]

Ideat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emoto uskoi, että vesi on "todellisuutemme piirustus" ja, että emotionaalinen "energia" ja "värähtelyt" voisivat muuttaa veden fyysistä rakennetta.[13] Emoton vesikristallikokeissa vesi altistettiin erilaisille sanoille, kuville ja musiikille. Sen jälkeen vesi jäädytettiin ja sen kristallirakenteen esteettisia ominaisuuksia tutkittiin mikroskooppivalokuvauksen avulla.[9][14] Emoton tulkinnan mukaan positiivisille sanoille ja ajatuksille altistunut vesi kristalloituisi visuaalisesti kauniiseen muotoon, kun taas negatiivisille ajatuksille altistuneen veden kristallirakenne olisi ruma .[9] Emoton mukaan myös eri vesilähteet tuottaisivat erilaisen kristallirakenteen jäädyttäessä. Esimerkiksi vuoristovirran vesi tuottaisi kauniin geometrisen kristallirakenteen, mutta pilaantuneen veden kristallirakenne olisi ruma ja satunnainen. Emoto uskoi, että saastuneen veden kristallirakenne saataisiin palautua normaaliksi ultraviolettivalolle tai tietyille sähkömagneettisilla aallonpituuksille altistamisen jälkeen.[13]

Tieteellinen kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kriitikot ovat kritisoineet Emotoa koejärjestelyjen heikosta kontrollista ja yksityiskohtien pimittämisestä.[9][15] Toinen What The Bleep Do We Know? -dokumentissä esiintynyt tutkija William A. Tillerin mukaan Emoton kokeet eivät ole tarpeeksi päteviä, koska niissä ei kontrolloitu veden superjäädyttämiseen liittyviä tekijöitä .[16] Lisäksi Emotoa on kritisoitu koejärjestelyistä, joita voitaisiin manipuloida tai olisivat liian herkkiä inhimillisille virheille.[9][11][17] Biokemisti ja Mikroskooppiasiantuntija William Reville kirjoitti, että "on hyvin epätodennäköistä, että Emoton väitteissä olisi mitään perää."[9]

Skeptical Inquirerin kirjoituksissa lääkäri Harriet A. Hall kirjoittaa Emoton tutkimuksista: "hankalaa nähdä, että kukaan voisi pitää niitä tieteenä".[4] Biologi Tyler Volk kommentoi Emoton ideoita saastuneen veden puhdistamisesta levän avulla sanoen "Hänen puheillaan ei ole tietääkseni mitään tekemistä tieteen kanssa."[3] Stephen Kiesling kirjoitti Spirituality & Health Magazine -lehdessä: "Ehkäpä Emoto on evankelista, joka arvostaa omaa julkikuvaansa enemmän kuin tiedettä. Tämä spiritualistinen opettaja voisi jatkossa keskittyä vähemmän kiitollisuuteen ja enemmän rehellisyyteen."[11]

Vuonna 2003 James Randi kutsui Emoton One Million Dollar Paranormal Challenge -kilpailuun. Emoto olisi ansainnut miljoona yhdysvaltain dollaria jos olisi pystynyt toistamaan kokeensa valvotuissa olosuhteissa. Emoto ei kuitenkaan osallistunut kilpailuun.[18]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Emoto, Masaru (1999). 水からの伝言: 世界初!! 水の結晶写真集 (Mizu kara no dengon: sekaihatsu!! mizu no kesshō shashinshū) 1 (in JA). Tokyo: Hado. ISBN 9784939098000. 
    • Englanniksi: Emoto, Masaru (2000). The Message from Water: The Message from Water is Telling Us to Take a Look at Ourselves 1. Hado. ISBN 9784939098000. 
  • Emoto, Masaru (2001). 水からの伝言: 世界初!!水の氷結結晶写真集今日も水にありがとう (Mizu kara no dengon: sekaihatsu!! mizu no kesshō shashinshū) 2 (in JA). Tokyo: Hado. ISBN 9784939098048. 
  • Emoto, Masaru (2003). 水が伝える愛のかたち (Mizu ga tsutaeru ai no katachi) (in JA). Tokyo: Tokuma Shoten. ISBN 9784198617509. 
    • Englanniksi: Emoto, Masaru (2007). The Shape of Love: Discovering Who We Are, Where We Came From, and Where We are Going. New York: Doubleday. ISBN 9780385518376. 
  • Emoto, Masaru (2004). Love Thyself: The Message from Water III. Carlsbad, CA: Hay House. ISBN 9781401908997. 
  • Emoto, Masaru (2006). 水可以改變我生命 : "愛和感謝"的心情可以創造積極的能量 (Shui ke yi gai bian wo sheng ming : "Ai he gan xie" de xin qing ke yi chuan zao ji ji de neng liang) (in ZH). Taibei Xian Xindian Shi. ISBN 9789576864971. 
  • Emoto, Masaru (2006). Water Crystal Healing: Music & Images to Restore Your Well Being. New York; Hillsboro, OR: Atria: Beyond Words. ISBN 9781582701561. 

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dr. Masaru Emoto, 1943–2014 17 October 2014. Beyond Words. Viitattu 20 October 2014.
  2. Masaru Emoto Koha Verlag. Viitattu 20 October 2014. German
  3. a b c Neimark, Jill. "Messages from water?", September–October 2005. 
  4. a b Hall, Harriet. (2007). Masaru Emoto's Wonderful World of Water. Skeptical Inquirer 31: 49-51.
  5. a b "The minds boggle", May 15, 2005. 
  6. Olmsted, John. "Ramtha’s school of quantum flapdoodle", Skeptics Society, October 1, 2004. Luettu 2014-08-21. 
  7. A grain of truth: Recreating Dr. Emoto’s rice experiment Poppycock. March 11, 2014. Committee for Skeptical Inquiry. Viitattu 21.8.2014.
  8. Authors: Dr. Masaru Emoto Beyond Words Publishing. Viitattu 1.7.2013. Malline:Verify credibility
  9. a b c d e f Reville, William. "The pseudoscience of creating beautiful (or ugly) water", February 17, 2011, p. 14. Luettu 2014-08-21. 
  10. Are Dr. Masaru Emoto’s Fantastic Claims Actually Real? is-masaru-emoto-for-real.com.
  11. a b c Kiesling, Stephen. "Latest message from water: Is Dr. Emoto a spiritual Madoff?", May–June 2009. Luettu 2014-08-21. 
  12. Gordon, Sari. "He talks to water ...and the water talks back. Meet Dr. Emoto", September–October 2004, p. 73. Luettu 2014-08-21. 
  13. a b Gray, Donna. "Message in the water", July 26, 2003, p. S8. Luettu 2014-08-21. 
  14. How to Take a Water Crystal Photograph masaru-emoto.net. Arkistoitu 18.10.2011. Viitattu 10.10.2011. Malline:Failed verification
  15. Koh, Lay Chin. "A 'hado' will never replace a home full of life", January 28, 2009, p. 17. Luettu 2014-08-21. 
  16. Tiller, William (2004). "What the Bleep do we Know!?: A Personal Narrative". Vision In Action 2 (3-4). 
  17. Matthews, Robert (April 8, 2006). "Water: The quantum elixir" (2546). 
  18. Mason, Phil (2010). Quantum Glory: The Science of Heaven Invading Earth. Maricopa, AZ: XP Publishing, 150. ISBN 9781936101597. 

Lisäluettavaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]