Vesikioski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vesikioski on kesäaikaan toimiva pullavohveleihin erikoistunut kahvila Joensuussa. Kahvila on ulkokahvila, joka on perinteisesti auennut vapuksi ja on auki säävarauksella elo-syyskuun vaihteeseen. Vesikioskin perustivat vuonna 2015 Pakkopulla Oy:n yrittäjät Pirkko Burman ja Jari Puruskainen.[1] Burman ja Puruskainen pyörittivät myös Houkutus-kahvilaketjua Joensuussa ja Kuopiossa vuoteen 2021 asti.[2] Vesikioskin liiketoiminnot myytiin vuonna 2019 sen nykyisille omistajille Unkaricum Oy:n Erika Megyesille ja Xénia Tarlósille.[3][4]

Vesikioski on osa Joensuun Kaupunkikeskustayhdistys ry:n kaupungin suunnitelmaa vuodelta 2014. Suunnitelmana oli elävöittää torin ja taidemuseon ympäristöä.[5] Kahvila sijaitsee keskuspuiston laidalla, joka tunnetaan Joensuussa myös maata pitkin kulkevan taideteoksen nimellä Sininen virta.[6] Kahvilaan voi tuoda myös lemmikkejä. Asiakkaiden lemmikit huomioidaan koirankekseillä ja terassille on tehty koirille ja/tai kissoille tarkoitettu juomapiste.[7]

Vesikioski (rakennus)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesikioski on klassisen 1900-luvun alun koristeellisen vesikioskin mukainen rakennus.[5] Vesikioskit olivat pieniä aumakattoisia, neliön muotoisia, huvilatyylisiä puurakennuksia. Rakennuksen nimi on peräisin 1800-luvun lopulta, kun ennen vesijohtoverkostoja janoisille kaupungilla liikkuville ihmisille myytiin juomavettä vesimyymälöistä, joita kutsuttiin vesikioskeiksi. Vesikioskit ovat perinteisesti perustettu keskeisille kauppapaikoille kuten satamien lähistöille tai torialueille.[8]

Kahvilan viihtyisyyttä lisää suuri aidattu terassialue, josta voi tarkkailla ohi kulkevia ihmisiä. Vesikioskin sisäänkäynnillä penkillä istuvat ”Ulla” ja ”Seppo”, jotka on tehty vaatteista, kengistä ja kesäkukista istuvien hahmojen näköisiksi.[9][10]

Pullavohveli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pullavohveli on Vesikioskin perustajan Pirkko Burmanin ja Vesikioskin entisen ravintolapäällikkö Pekka Koivulan vuonna 2015 kehittämä jälkiruoka, jossa pullasiivu kypsennetään kullanruskeaksi vohveliraudan välissä. Keväällä 2015 hakukone Google ei vielä tuntenut termiä pullavohveli.[1] Pullavohveli voidaan tarjoilla makeiden tai suolaisten lisukkeiden kanssa. Vesikioskin pullavohveliannokseen kuuluu pullavohvelia jäätelön ja erilaisten lisukkeiden kuten mansikoiden tai suolapähkinöiden kera. Pullavohvelin voi ottaa kahdella, kolmella tai neljällä lisukkeella. Pullavohvelit ovat saatavana myös gluteenittomana ja vegaanisena.[11]

Vuonna 2016 pullavohveli alkoi kasvattaa tunnettavuuttaan Vesikioskin lisäksi muuallakin, kun reseptit alkoivat nousemaan esiin ruokablogeissa ja ruokalehdissä.[12][13] Pullavohveleita alettiin valmistamaan pullasiivujen lisäksi pullataikinasta, valmispakastepullista sekä korvapuusteista.[14][15] Pullavohveli sai suosiota kerätessään myös lyhenteen puhveli.[16]

Pullavohveli nousi ilmiöksi sosiaalisessa mediassa ja Vesikioski keräsi tunnettavuutta aihetunnisteen #pullavohveli ansiosta. Useat vierailijat ovat ottaneet kuvia pullavohveleista ja lisänneet niitä omiin sosiaalisen median kanaviinsa. Aihetunnisteella pullavohveli on julkaistu esimerkiksi yhteisö- ja kuvapalvelu Instagramissa jo 2501 julkaisua huhtikuuhun 2022 mennessä.[17]

Muuta menua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesikioskilla tarjoillaan pullavohveleiden lisäksi myös täytettyjä bagelin kaltaisia vesirinkeleitä, lohikeittoa, erilaisia ruokaisia salaatteja ja muuta pientä naposteltavaa. Juomapuolelta löytyy mm. erilaisia kahveja, teetä, talon omaa jääteetä ja virvoitusjuomia. Vesikioskilla on myös anniskeluoikeudet.[18]

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesikioski on arvostettu kahvila Joensuussa. Sen arvosana esimerkiksi TripAdvisorissa on huhtikuussa 2022 4.5/5 ja tämän arvion perusteella se on 14. paras ravintola Joensuussa.[19] Vesikioskille on tehty viimeksi vuonna 2019 Ruokaviraston Oiva-tarkastus, josta kahvila on saanut arvosanakseen korkeimman mahdollisen eli oivallisen.[20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000005781986.html
  2. https://www.karjalainen.fi/maakunta/pirkko-burman-myi-sekä-joensuun-että-kuopion-houkutus-kahvilat-kuopiolaisille-yrittäjille-päällimmäisenä-on-suunnaton-helpotus-sitten-tulee-haikeus
  3. https://www.karjalainen.fi/talous/216663
  4. https://www.finder.fi/Kioski/Vesi+Kioski/Joensuu/yhteystiedot/3290732
  5. a b https://yle.fi/uutiset/3-7427383
  6. https://joensuuntaidemuseo.fi/julkinen-taide/-/asset_publisher/eA2sZR2Noayg/content/sininen-virta
  7. https://www.instagram.com/p/BG6HHuSi2IF/
  8. https://pisaroita.com/22-pisaroita-1-2017/171-historian-havinaa-vesikioskit-palvelivat-janoisia-kaupunkilaisia[vanhentunut linkki]
  9. https://www.instagram.com/p/BxhbAqgB5Ij/
  10. https://www.instagram.com/p/B1N6syZBjp6/
  11. https://www.vesikioski.fi/menu/
  12. https://www.kinuskikissa.fi/pullavohvelit
  13. https://kotiliesi.fi/himahella/vohvelirauta-taas-pop-kokeile-nyt-pullavohveleita/
  14. https://www.hellapoliisi.fi/reseptit/makeat-leivonnaiset/ylelliset-pullavohvelit/
  15. https://www.herkkusuut.com/suositun-tanssijan-jalkkari-valloittaa-somessa-katso-mista-on-kyse/
  16. https://www.myllynparas.fi/reseptit/helpot-pullavohvelit-eli-puhvelit-passionhedelmahillolla
  17. https://www.instagram.com/explore/tags/pullavohveli/
  18. https://www.vesikioski.fi/menu
  19. https://www.tripadvisor.ie/Restaurant_Review-g189905-d8484585-Reviews-Vesikioski-Joensuu_North_Karelia.html
  20. https://www.oivahymy.fi/hae-yrityksia/#text=Vesikioski