Venäjän–Persian sota (1722–1723)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Venäjän–Persian sota
Eugene Lanceray: Pietari Suuren laivasto (1909)
Eugene Lanceray: Pietari Suuren laivasto (1909)
Päivämäärä:

1722–1723

Lopputulos:

Venäjän voitto
Pietarin sopimus (1723)

Aluemuutokset:

Persia menetti Derbentin, Bakun, ja Širvanin, Gīlānin, Māzandarānin ja Astrabadin Venäjälle.

Osapuolet

 Venäjän keisarikunta
Ukrainan kasakat
Kartlin kuningaskunta (Georgia)

Safavidien Persia

Komentajat

Venäjän keisarikunta Pietari Suuri
Venäjän keisarikunta Fjodor Apraksin
Venäjän keisarikunta Mihail Matjuškin
Danylo Apostol
Vakhtang VI

Tahmasp II

Vahvuudet

22 000 jalkaväkeä
9000 vakinaisen väen ratsuväkeä
196 tykkiä
6000 merimiestä
10 000 ukrainan kasakkaa
7000 kalmukkia
1000 Donin kasakkaa
30 000 tataaria
40 000-52 000 georgialais-armenialaisen armeijan sotilasta

ei tietoa

Venäjän-Persian sota oli sota Venäjän ja Persian välillä vuosina 1722-1723. Se tunnetaan venäläisessä historiankirjoituksessa Pietari Suuren sotana Venäjän ja Persian (Iranin) välillä. Tsaarin pyrkimyksenä oli laajentaa Venäjän vaikutusvaltaa Kaspianmeren ja Etelä-Kaukasian alueilla ja estää sen kilpailijaa, Osmanien valtakuntaa hyötymästä Safavidien hallitseman Persian valtakunnan heikkenemisestä.

Ennen sotaa Venäjän Pietari I turvasi Georgian kuningas Vakhtang VI:n ja Armenian katolikos Asdvadzadurin tekemän liiton. Nämä kristityt hallitsijat hakivat Venäjän tukea ristiriidoissaan Persian ja Osmanien valtakunnan kanssa.

Heinäkuussa 1722 Venäjän armeijan ratsuväki ja kasakat, noin 22000 miestä, aloittivat hyökkäyksen vähän aikaisemmin rakennetun Kaspianmeren laivueen avulla ja amiraali Fjodor Apraksin johdolla Astrahanista. He marssivat maitse Tsaritsyniin. 23. elokuuta 1722 Venäjän armeija valloitti Derbentin Etelä-Dagestanissa. Kuitenkin syysmyrskyt Kaspianmerellä pakottivat Pietari Suuren palaamaan Astrahaniin, mutta Venäjä jätti varuskuntia Derbentiin ja Svyatoy Kresiin . Syyskuussa 1722 Vakhtang VI leiriytyi Ganjaan. Georgian ja Armenian armeijoissa oli yhteensä 40 000 miestä, ja ne olivat aikeissa liittyä etenevään Venäjän armeijaan, mutta saatuaan uutisia Pietari I:n lähdöstä ne palasivat marraskuussa takaisin Tbilisiin.

Joulukuussa 1722 Venäjän armeija ja laivasto valtasivat kenraalimajuri Mihail Matyushkin johdolla Raštin, ja heinäkuussa 1723 ne etenivät kaapatakseen Bakun. Venäjän sotilaallinen menestys Etelä-Kaukasiassa keväällä 1723 pakotti Tahmasp II:n hallituksen allekirjoittamaan Pietarin rauhansopimuksen, jossa se luovutti Derbentin, Bakun sekä Persian maakunnat Širvanin, Gīlānin, Māzandarānin ja Astrabadin venäläisille 12. syyskuuta 1723.

Vuonna 1735, juuri ennen Venäjän–Turkin sotaa, keisarinna Anna Ivanovnan hallitus palautti kaikki nämä alueet Persialle sillä ehdolla, että persialaiset tulivat mukaan liittoutumaan ottomaanien Turkkia vastaan. Samaan aikaan Venäjä kiinnostui Kaukasian valtaamisesta. Georgialaiset pyysivät Venäjältä apua omassa taistelussaan Turkkia vastaan. Toisaalta Persia vahvistui ja Georgia joutui kahden islamilaisen valtion puristuksessa turvautumaan Venäjän apuun. Venäjä sai siten yliotteen Georgiasta.[1]

  1. Heikki Kirkinen (päätoim.): Venäjän ja Neuvostoliiton historia, s. 195–197. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08450-X