Vasilisa Kuzmina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vasilisa Kuzmina

Vasilisa Kuzmina (ven. Василиса Кузьмина; s. 29. marraskuuta 1991 Moskova) on venäläinen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -näyttelijä.[1][2][3]

Kuzmina valmistui Moskovan valtiollisesta kansainvälisten suhteiden instituutista talouden tiedekunnasta ja sai sitten maisterin arvon Columbian yliopistosta New Yorkissa.[3] Näyttelemistä Kuzmina opiskeli Moskovan Mihail Štšepkin -teatterikorkeakoulussa, josta valmistui vuonna 2017.[1][3] Vuonna 2017 hän esiintyi pääroolissa elokuvassa Muza.[3] Vuonna 2018 ilmestyi ensimmäinen Kuzminan ohjaama lyhytelokuva Alisa. Kaksi vuotta myöhemmin sen pohjalta julkaistiin sarja.[4] Kuzminan ensimmäinen täyspitkä elokuva on Nika (2022)[1], joka käsittelee lapsena runoilijana mainetta saavuttanutta Nika Turbinaa.[5]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]