Varaxsha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Varaxshan raunioita.
Osa seinämaalauksesta.

Varaxsha (uzb. kyrill. Варахша) on muinainen rauniokaupunki Uzbekistanissa 40 kilometriä Buharasta luoteeseen. Yhdeksän hehtaarin laajuinen alue muodostaa 10–20 metriä korkean kukkulan.[1]

Alueella 1930–1980-luvuilla suoritettujen arkeologisten tutkimusten perusteella Varaxsha on saanut alkunsa toisiaan lähellä sijainneista linnoitetuista kylistä 100-luvulla eaa. Ne kukoistivat 100-luvulle saakka, mutta taantuivat sen jälkeen.[1]

Varaxsha rakennettiin uudelleen 400-luvulla ja siitä tuli Buharan hallitsijoiden asuinpaikka. Muinaisella Rajfandunin keitaalla sijainneen kaupungin kukoistuskautta olivat varsinkin 700–900-luvut. Sitä ympäröi vahva muuri, jonka eteläpuolella oli porttikäytävä. Varaxsha ja sen ympäristö saivat vetensä 12 kanavasta, ja sen kautta kulki Buharan ja Horezmin välinen karavaanireitti. Kaupunki hylättiin tuntemattomasta syystä 1100-luvulla.[1]

Varaxshasta on löydetty pylväiden, kohokuvien ja seinämaalausten koristama hallitsijan palatsi. Värikkäät seinämaalaukset kuvaavat muun muassa leopardien metsästystä norsuilla, hallitsijaa istumassa kultaisella valtaistuimella, sotureita ratsastamassa ja pyhän tulen palvontaa. Kohokuvat esittävät eläinhahmoja ja naisten kasvoja.[1] Löydöt todistavat Itä-Turkestanin, Bamiyanin ja Gandharan buddhalaisen taiteen vaikutuksesta paikalliseen sogdilaiseen kulttuuriin[2]. Ne sisältävät myös arabialaisia ja persialaisia esineitä[1].

  1. a b c d e Oʻzbekiston milliy enciklopediyasi, 2-zhild, s. 385. Toshkent: Oʻzbekiston milliy enciklopediyasi, 2001.
  2. Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 4, s. 296–297. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1971.