Van der Knaapin oireyhtymä

Van der Knaapin oireyhtymä on synnynnäinen aivojen valkean aineen häiriö (leukodystrofia). Se voidaan jaotella tautimuotoihin 1, 2A ja 2B. Van der Knaapin oireyhtymä aiheuttaa etenevän hermostorappeuman, jolle tyypillistä on muita leukodystrofioita hitaampi eteneminen. Tyypissä 2B valkean aineen häiriö kuitenkin lievittyy iän myötä.

Van der Knaapin oireyhtymän oirekuva vaihtelee tautimuodon mukaan ja yksilöllisesti. Tyypilliset varhaislapsuuden ensioireet ovat makrokefalia, epilepsia ja kehitysvamma. Kehitysvammaisuus on lievää tai keskivaikeaa. Makrokefalia voi olla havaittavissa jo vastasyntyneellä, mutta tyypillisempää on sen kehittyminen ensimmäisen elinvuoden mittaan. Epilepsiakohtaukset saattavat johtaa status epilepticukseen. Yleensä Van der Knaapin oireyhtymään liittyy normaali psykomotorinen kehitys. Motoriset taidot alkavat kuitenkin rappeutua, jolloin ilmenee ataksiaa ja spastisuutta. Tämän seurauksena nieleminen, puhuminen ja käveleminen vaikeutuvat. Osalla sairastuneista kävelykyky häviää lapsuuden mittaan, mutta toiset kykenevät itsenäiseen kävelyyn jopa aikuisiässä. Lievimmässä tautimuodossa (2B) esiintyy yleensä vain lievä motorinen kehitysviive. Siinä ainoiksi motoristen kykyjen poikkeavuuksiksi voivat jäädä hypotonia ja kömpelyys. Tyypin 2B Van der Knaapin oireyhtymän oireista osa alkaa usein hellittää jo ensimmäisen elinvuoden jälkeen. Makrokefalia on kuitenkin pysyvä, epilepsia on useimmilla ja noin 40 % on kehitysvammaisia.

Tyypin 1 Van der Knaapin oireyhtymää aiheuttaa yleensä kromosomissa 22 sijaitsevan MLC1-geenin mutaatio. Tyyppien 2A ja 2B oireistot johtuvat kromosomissa 11 sijaitsevan HEPACAM-geenin mutaatiosta. Tyypeissä 1 ja 2A periytymistapa on autosomaalinen ja peittyvä, tyypissä 2B autosomaalinen ja vallitseva. Tyypin 2B taustalla tiedetään voivan olla myös sporadisen uuden mutaation. Van der Knaapin oireyhtymän geneettinen pohja jää tunnistamattomaksi noin viidessä prosentissa tapauksista. Van der Knaapin oireyhtymää pidetään erittäin harvinaisena, sillä arvioitu esiintyvyys elävinä syntyneillä on alle 1/1 000 000. Diagnostiikassa avuksi on aivojen magneettikuvaus, jossa voidaan havaita valkean aineen poikkeava jakautuminen ja turvotus sekä aivokuoren alapuolisten alueiden kystisyys. Tyypissä 2B havaitaan iän myötä valkean aineen normalisoitumista. Hoito on oireenmukainen. Marjo van der Knaap kuvasi mukaansa nimetyn oireyhtymän vuonna 1995.