Valon Viitasaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valon Viitasaari on vuosittain Keski-Suomessa Viitasaarella järjestettävä valofestivaali. Viitasaaren keskusta täyttyy näyttävistä valoteoksista, jossa niitä voi katsella kiertämällä aluetta kävellen. Eri kohteiden valaisun ja valoteosten lisäksi tapahtumassa on myös erilaisia esityksiä. Tapahtuman järjestää Viitasaaren kaupunki, mutta tapahtumaan on osallistunut myös muita viitasaarelaisia tahoja ja yrityksiä. [1]Esimerkiksi kirkossa on järjestetty konsertteja ja teetä myyvä Aarteela on tuonut tapahtumaan paikalle "kelluvan teehuoneen", myyden juhlavalaistusta veneestä teetä. [2]

Ensimmäinen Valon Viitasaari järjestettiin Viitasaaren keskusta-alueella 8.–9. lokakuuta 2021, toinen järjestetettiin 14.–15. lokakuuta 2022.[1]

Vuonna 2023 tapahtuma järjestettiin entistä laajempana ja pidempään kestävänä 11-14.10.2023.[1] Erona aiempiin vuosiin oli tapahtumien sijoittuminen myös kyläkunnille, pääkohteen sijaitessa Huopanankoskella. [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]