Valio-myrsky

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valio-myrsky oli Atlantilta tullut syvenevä ja nopeasti liikkunut matalapaine, joka ylitti Suomen Pohjanmaalta alkaen perjantaina 2. lokakuuta 2015. Pahiten syysmyrsky runteli Pohjanmaata sekä Itä-Suomea aina Karjalaa, Savoa ja Kainuuta myöten.[1] Valio-myrskyn tuulennopeuden arvioitiin nousevan jopa vaarallisiin lukemiin, voimakkaimmillaan 20–25 metriin sekunnissa.[2][3]

Valio siirtyi Pohjanmaalta perjantain ja lauantain välisen yön aikana itää kohti kaataen puita ja aiheuttaen laajoja sähkökatkoksia kunnittain. Voimakas tuuli irrotti myös kattoja Ylivieskassa ja aiheutti kovaa aallokkoa Pohjois-Pohjanmaan rannikolla. Myös puhelin- ja nettiyhteyksissä oli laajoja häiriöitä myrskyalueilla. Katkenneet puut aiheuttivat tuhoja mm. Karstulan hautausmaalla.[4]

Valion vaikutusalue ulottui lopulta koko Keski-Suomen ja idän alueelle; voimakkaimmaksi tuulennopeudeksi mitattiin 31 metriä sekunnissa. Lauantaihin 3. lokakuuta mennessä myrsky oli pääasiassa jo hellittänyt, mutta lähes 100 000 taloutta oli edelleen ilman sähköjä. Sähköviat saatiin korjattua suhteellisen nopeasti.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]