Väisälä-komparaattori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väisälän interferenssikomparaattori on etäisyyden mittauksen kalibroinnin menetelmä, jonka kehitti professori, akateemikko Yrjö Väisälä. Väisälä-komparaattorilla määritetään pituusmittauksen kalibrointiratoja eli perusviivoja. Suomessa Väisälä-komparaattorilla ylläpidetään Nummelan normaaliperusviivaa eli mittanormaalia Vihdin Nummelassa, joka on tarkkuutensa vuoksi tunnettu myös kansainvälisellä mittapuulla.[1]

Väisälä-komparaattorin toiminta perustuu kvartsimetrin moninkertoihin. Kvartsimetrit ovat kvartsilasista valmistettuja metrin mallikappaleita, joiden pituus on absoluuttisesti kalibroitu ja jäljitettävissä SI-järjestelmän mukaiseen metrin määritelmään. Käytännössä Väisälä-komparaattori rakentuu peileistä, valonlähteestä, linsseistä ja kamerasta. Peilejä on kolme, joista kaksi ensimmäistä asetaan tarkasti kvartsimetrin mukaiselle etäisyydelle toisistaan. Lisäksi asetaan kolmas peili, jonka etäisyys ensimmäiseen peiliin on moninkerta kahden aikaisemman peilin välisestä etäisyydestä. Väisälä-komparaattoriin johdetaan valkoista valoa, joka kimpoilee peiliparien välillä saman matkan kummankin peiliparin (I–II ja I–III) välillä. Tämä saadaan aikaan säätämällä peilit oikeaan kulmaan toisiinsa nähden. Lopuksi valkoinen valo heijastetaan linssin läpi kameran kennolle, johon muodostuu interferenssikuviot, jos valon aallonpituus on samassa vaiheessa. Intererenssikuvio syntyy vain, jos valonsäteiden kulkemat matkat poikkeavat toisistaan alle 1,3 μm. Nummelan perusviiva määritettiin vuonna 2007 tällä menetelmällä, jolloin sen kokonaispituudeksi saatiin 864 122,86 mm ±0,07 mm. Suomessa Geodeettinen laitos (nykyinen Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus) on kansallinen ja kansainvälinen asiantuntijalaitos geodeettisissa perusviivoissa ja vastaa Nummelan perusviivasta. [2][1][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Nummelan normaaliperusviiva Maanmittauslaitos, maanmittauslaitos.fi. Viitattu 13.6.2016.
  2. Antti Lassila, Jorma Jokela, Markku Poutanen and Xu Jie: ABSOLUTE CALIBRATION OF QUARTZ BARS OF VÄISÄLÄ INTERFEROMETER BY WHITE LIGHT GAUGE BLOCK INTERFEROMETER. XVII IMEKO World Congress, 2003. Centre for Metrology and Accreditation (MIKES), Helsinki, Finland, Finnish Geodetic Institute (FGI), Kirkkonummi, Finland, National Institute of Metrology (NIM), Beijing, China.
  3. Jorma Jokela: Length in Geodesy – On Metrological Traceability of a Geospatial Measurand. Finnish Geodetic Institute, 2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]