Umm al-Kitab

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ali ja Fatima persialaisessa pienoismaalauksessa (1363)

Umm al-Kitab (arab. أمّ الکتاب‎, ’umm al-kitāb eli ”alkukirja” tai ”kirjojen äiti”) on suunnilleen 700-luvun puoliväliin sijoittuva 70-sivuista teksti, joka edustaa esi-islamilaista ja gnostilaista teologiaa. Kirjan katsotaan olevan peräisin Irakin Kufasta. Teos antaa viitteitä imaami Aliin kohdistuvan kultin varhaisesta kehityksestä.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjassa Ali esiintyy osana taivaallista viisikkoa, joka oli olemassa valona jo ennen maailman luomista. Nämä viisi eriväristä valoa olivat Muhammed, Ali, Fatima, Hasan ja Husain.[2] Dequin arvelee, että Ali oli aluksi gnostinen jumaluus, joka vasta myöhemmin muuttui ”yleväksi kuninkaaksi” maan pinnalle.[3] Toisessa kirjan kertomuksessa enkeli Gabriel kertoo, että taivaallisella valtaistuimella istuu Fatima kruununaan Muhammed ja korvarenkaina Hasan ja Husain. Hänen miekkanaan on uskovien ruhtinas Ali.[4]

Umm al-Kitab esittää Alin ennen muuta ”ylevänä kuninkaana”. Sanan ”Ali” merkitys myös on arabiaksi ”korkea” tai ”ylevä”. Alin yhtäläisyys Jeesukseen tulee Raymond Dequinin mukaan gnostilaisuudesta. Kuten Jeesus on sekä ihminen että Jumala, myös ylevä kuningas on sekä maallinen hallitsija että jumaluus. Molemmilla on Vapahtajan tehtävä. Kuten Jeesuksen ei idässä uskottu kuolleen ristillä, myös Alista kerrotaan, ettei häntä tapettu, vaan Paholainen oli naamioitunut hänen tilalleen. Ali sen sijaan nousi Jeesuksen tavoin taivaaseen, ja hänelle annettiin Jeesuksen tavoin eskatologinen tehtävä maailman lopussa.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dequin, Raymond: Frühe Ali-Verehrung und die Schöpfung des abbasidischen Weltbilds. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam. Markus Gross & K-H. Ohlig (toim), s. 164–310. Hans Schiler, 2012. ISBN 978-3-89930-345-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dequin 2012, s. 164–310
  2. Dequin, 2012, s. 177
  3. Dequin, 2012, s. 172
  4. Dequin, 2012, s. 178
  5. Dequin, 2012, s. 179