Siirry sisältöön

Ukraina yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Wikipediasta
Sija               Yhteensä
17.12151643

Ukraina on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin vuodesta 1993 alkaen. Ennen maan itsenäistymistä sen urheilijat edustivat MM-kilpailuissa Neuvostoliittoa. Ukraina on saavuttanut yhteensä 43 mitalia, joista 12 on kultaisia. Kultamitaleista yhdeksän on saavutettu hyppylajeissa, kaksi pikajuoksuissa sekä yksi seitsenottelussa. Yksittäisistä kisoista maa on menestynyt parhaiten Ateenassa 1997, jossa se oli maitten mitalitilastossa viides.

Ukrainan menestynein urheilija yleisurheilun MM-kilpailuissa on seiväshyppääjä Serhi Bubka, joka voitti jo Neuvostoliittoa edustaessaan kolme kultaa vuosina 1983, 1987 ja 1991 sekä vielä Ukrainan väreissä toiset kolme vuosina 1993, 1995 ja 1997. Žanna Pintusevitš-Block voitti kultaa 200 metrin juoksussa vuonna 1997 ja 100 metrin juoksussa vuonna 2001. Muut ukrainalaiset maailmanmestarit ovat kolmiloikan vuonna 1995 voittanut Inesa Kravets, korkeushypyn vuonna 1999 voittanut Inha Babakova, korkeushypyn vuonna 2005 voittanut Juri Krymarenko, kolmiloikassa vuonna 2011 kultaa voittanut Olha Saladuh’a, vuoden 2013 maailmanmestarit, korkeushyppääjä Bohdan Bondarenko ja seitsenottelija Hanna Melnytšenko sekä korkeushypyn vuonna 2023 voittanut Jaroslava Mahutših’.

Ukrainan MM-mitalit kisoittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kisavuosi ja -paikkaMiehetNaisetYhteensä
KultaHopeaPronssiKultaHopeaPronssiKultaHopeaPronssiYhteensäSijoitus
mitalitilastossa
1993 Stuttgart102010112411.
1995 Göteborg10010120139.
1997 Ateena11013124175.
1999 Sevilla002110112415.
2001 Edmonton000111111317.
2003 Pariisi002001003337.
2005 Helsinki100000100117.
2007 Osaka000020020224.
2009 Berliini001000001136.
2011 Daegu000101101211.
2013 Moskova101101202410.
2015 Peking010001011222.
2017 Lontoo000010010131.
2019 Doha000020020221.
2022 Eugene001010011231.
2023 Budapest000110110214.
Yhteensä52971371215164317.

Ukrainan MM-mitaliurheilijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
UrheilijaKultaHopeaPronssiYhteensäVuodet
Serhi Bubka30031993–1997
Žanna Pintusevitš-Block21031997–2001
Inha Babakova12141995–2001
Jaroslava Mahutših’12032019–2023
Bohdan Bondarenko11022013–2015
Olha Saladuh’a10122011–2013
Inesa Kravets10011995
Juri Krymarenko10012005
Hanna Melnytšenko10012013
Maryna Beh’-Romantšuk02022019–2023
Vita Pavlyš01231997–2003
Larisa Berežnaja01011993
Andri Skvaruk01011997
Anžela Balah’onova01011999
Iryna Lištšynska01012007
Ljudmyla Blonska01012007
Julija Levtšenko01012017
Oleksandr Bahatš00221993–1999
Vitali Kyrylenko00111993
Olena Hovorova00111997
Vladislav Piskunov00111999
Ivan Heško00112003
Juri Bilonoh00112003
Oleksi Kasjanov00112009
Natalija Pohrebnjak *00112011
Olesja Povh’ *00112011
Marija Rjemjen *00112011
H’rystyna Stui *00112011
Ihor Hlavan00112013
Ljudmyla Oljanovska00112015
Andri Protsenko00112022
*) Ei henkilökohtaisia mitaleja