Työväen Musiikkitapahtuma

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Työväen Musiikkitapahtuma on vuosittain heinäkuun viimeisellä viikolla Valkeakoskella järjestettävä monitaidefestivaali. Festivaalin ohjelmistossa on muun muassa sekä tähtiartisteja että mielenkiintoisia uutuuksia, näyttelyitä, lasten- ja nuorten ohjelmaa, yöyhteislauluja, lavatansseja ja työväenmusiikin helmiä. Tapahtuma on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1972. Festivaalin järjestää Työväen Musiikkitapahtuma ry, jonka toimintaan kuuluvat myös mm. Kirjaslammen tanssilava, Kirjazz-tapahtuma sekä Kulttuuripaja Jylhävaara. Työväen Musiikkitapahtuma on osa Finland Festivalsia sekä Pirkanmaan Festivaaleja.

Viime vuosien aikana festivaalin kesto on vakiintunut nelipäiväiseksi ja kesästä 2010 asti tapahtuma on järjestetty UPM:n Tervasaaren tehtaan ja Myllysaaren museon piha-alueilla. Toiminnassa oleva teollisuuslaitos ja toisaalta historiallinen museomiljöö antavat tapahtumalle ainutlaatuiset puitteet, josta tapahtumakävijät ovat antaneet paljon kiitosta. Vuonna 2012 tapahtumassa vieraili ennätykselliset 42 000 kävijää.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työväen Musiikkitapahtuma sai alkunsa vuonna 1972, jolloin 1960-luvun lopun yhteiskunnalliset komplikaatiot olivat tasaantuneet. Työväenliikkeessä oli paljon opintotoimintaa, jonka rinnalle kaivattiin keveämpää tekemistä. Tämä loi antoisan maaperän tapahtumalle, joka antoi esiintymismahdollisuuden yksilöille ja ryhmille. Työväen Musiikkitapahtuman käynnisti Työväen Sivistysliiton Etelä-Hämeen piirijärjestö. Vaikka suunnitteluvaiheessa tapahtumaa ajateltiinkin kierrättää ympäri Suomea, Valkeakoskesta tuli tapahtuman kotipaikka, koska paikkakunnalla oli ja on vahva työväenliikkeen perinne. Työväen Musiikkitapahtumasta on vuosien varrella kasvanut moderni festivaali, joka ei ole kadottanut omaleimaisuuttaan. Tästä esimerkkinä mainittakoon perinteiset yöyhteislaulut, festivaalin aatteellinen ohjelmisto ja toiminta sekä työväen- ja rauhanlaulujen karaoke.

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kari, Virpi (toim.): Työväen laulukirja. Helsinki: F-Kustannus, 2007. ISBN 978-952-461-124-4.
  • Taistojen tiellä -karaoke-dvd, Filmiteollisuus Fine – Mediastation Oy 2006
  • Jäähyväiset aseille -karaoke-dvd, Filmiteollisuus Fine – Mediastation Oy 2007

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]