Tuplatiimi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tuplatiimi on ryhmätyöskentelytapa, jossa pyritään ryhmätyömenetelmin ratkaisemaan jokin ongelma keksimällä uusia ideoita ja ratkaisuja, ja valitsemalla näistä parhaimmat toteutettavaksi. Tuplatiimi on Innotiimi Oy:n rekisteröimä tavaramerkki, joka muistuttaa hiukan Nominal Group Technique nimellä kulkevaa kansainvälistä menetelmää, lisäten siihen kuitenkin Suomessa tärkeänä pidetynkenen mukaan? parityöskentelyvaiheen. Tällä ryhmätyöskentelytavalla pyritään nopeuttamaan ja varmistamaan ideointia poistamalla henkisiä ja sosiaalisia esteitä. Sitä käytetään usein prosessienkehittämisessä, koska sen avulla saadaan aikaan uusia ideoitakenen mukaan?, että sitoutetaan ryhmän jäsenet hyväksymään ja toteuttamaan itse valitsemansa ratkaisut.

Tilaisuuden kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuplatiimi alkaa tilanteen kuvauksella. Tyypillisesti tilaisuuden vetäjä kuvailee ratkaistavaa ongelmaa, sen taustoja, ja mahdollisesti saatavilla olevia tilanneanalyysejä.

  • 1. Tilanteeseen liittyviä ongelmia mietitään ensin yksin.
  • 2. Seuraavaksi valitaan pareittain tärkeimmät aiheet, jotka kirjoitetaan paperille (A4), esitellään muille lyhyesti ja kiinnitetään seinälle kaikkien nähtäväksi.
  • 3. Esitetyt aiheet ryhmitellään, ja valitaan niistä tärkeimmät, useimmiten äänestämällä. Äänestys voi tapahtua siten, että jokainen osanottaja käy merkitsemässä tärkeimpinä pitämiinsä asioihin merkin. Eniten ääniä saaneet asiat otetaan tyypillisesti jatkokäsittelyyn, esimerkiksi uuden tuplatiimiosuuden avulla.

Tuplatiimin toimivuuden perusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Optimaalisin osallistujamäärä on 8-12 henkeä. Tuplatiimi perustuu peräkkäisiin vaiheisiin:

  • Tilanteen tarkennukseen
  • Arvosteluun, joka hoidetaan hienovaraisesti valitsemalla parhaat ideat, mutta edelleen välttäen heikoimpien ideoiden kritisointia.

Erityisen toimiva tuplatiimi on noin 10-15 ryhmissä, joissa on vaikea saada aikaan tehokasta ja tasapuolista keskustelua ryhmän koon takia. Menetelmä sopii myös tilanteisiin, joissa jäsenillä on erilaiset taustat, tai puhetyylit - sen avulla kaikki joutuvat ja pääsevät osallistumaan ryhmän toimintaan.

Toimivuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuplatiimi toimii kokemusten mukaan erittäin hyvin. Osittain tämä saattaa johtua siitä että ryhmäideoinnin tuottavuushuippu on parityöskentelyssä. (Virkkala, 1994) Tutkimuksien tulokset viittaavat vahvasti ongelmanratkaisu- ja ryhmätyömenetelmien (mm. Tuplatiimin) tehokkuuteen (Työsuojelurahasto, 1997).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marsh, Laatutyökalut A:sta Ö:hön. Rastor, Helsinki. (Quality Toolkit, An A-Z of Tools and Techniques)
  • Virkkala, 1994, Luova Ongelmanratkaisu. Virkkala, Helsinki.