Tommi Maunula

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tuomas Edvard Maunula)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tuomas (Tommi) Edvard Maunula (16. lokakuuta 1897 Nurmo25. heinäkuuta 1955) oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan kiväärijohtajana. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki Suomen puolustusvoimain Ilmavoimissa ja ilmapuolustuksen parissa.[1][2]

Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maunulan vanhemmat olivat ratavartija Matti Maunula ja Helena Krunkkala. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Martha Emilia Strautinin kanssa. Hän kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Seinäjoen yhteiskoulussa vuonna 1921 ja osan seitsemännen luokan oppimäärästä Terijoen yhteiskoulussa vuonna 1926. Hän suoritti ohjaajatutkinnon vuonna 1923 ja Ilmavoimien laivuepäällikkökurssin vuonna 1923 sekä sotilaspedagogisen kurssin vuonna 1925. Ilmavoimien ampuma- ja pommituskurssin hän suoritti vuonna 1928 ja tähystäjätutkinnon vuonna 1930 sekä ohjaajaopettajatutkinnon vuonna 1932. Toisen luokan sotilasradiosähköttäjätutkinnon hän suoritti vuonna 1934 ja Ilmavoimien kapteenikurssin vuonna 1936.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoona sapuu paraatista Libaussa kesällä 1917. Joukkoa johtaa ratsailta luutnantti Basse ja häntä seuraa pataljoonan pioneerikomppania.

Maunula työskenteli liikeapulaisena Vaasassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 18. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maunula astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kiväärinjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella, missä hän haavoittui lievästi 4. huhtikuuta 1918.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maunula palveli sisällissodan jälkeen 7. heinäkuuta 1918 lähtien 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin ensin Kuopion jalkaväkirykmentti 4 ja sitten Tampereen rykmentti. Hän toimi rykmentissä komppanianpäällikkönä. Myöhemmin hän toimi vuosina 1919 – 1920 opettajana 3. Divisioonan aliupseerikoulussa. Aliupseerikoulusta hänet komennettiin 23. helmikuuta 1921 alkaen Ilmavoimiin, jonne hänet lopulta siirrettiin 16. heinäkuuta 1921 alkaen. Ilmavoimissa Maunula toimi ensin aliupseerikoulun johtajana, mutta hänet määrättiin 1. kesäkuuta 1922 alkaen laivuepäälliköksi Ilmailuosasto 2:een. Ilmailuosastosta hänet siirrettiin 24. syyskuuta 1923 alkaen Ilmavoimien esikuntapäälliköksi ja edelleen 30. kesäkuuta 1924 alkaen 2. Erillisen meritiedustelulaivueen päälliköksi ja edelleen 2. lokakuuta 1926 Ilmavoimien alokaskomppanian päälliköksi. Lentuepäälliköksi ja myöhemmin tiedustelu-upseeriksi Merilentoeskaaderiin (nimi myöhemmin Lentoasema 4) hänet siirrettiin 1. huhtikuuta 1928. Seuraavaksi hänet siirrettiin 1. kesäkuuta 1937 Ilmatorjuntapiiri 5:n päälliköksi, missä tehtävässä hän palveli vuoteen 1938 saakka. Seuraavaksi hänet siirrettiin Lentorykmentti l:een, josta hänet piakkoin siirrettiin Satakunta-Hämeen sotilasläänin esikuntaan, missähän palvelikin talvisotaan saakka.[1][2]

Aikaisemmilta vuosiltaan hänelle kertyi myös viransijaisuuksia joista mainittakoon 19. joulukuuta 1924 – 2. lokakuuta 1926 välisenä aikana hän hoiti komppanianpäällikön tehtävä Polkupyöräpataljoona 2:ssa ja järjesti 8. syyskuuta 1932 – 12. maaliskuuta 1933 välisenä aikana Kemijärvellä polaarivuoden aerologisia lentoja.[1][2]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maunula osallistui talvisotaan Tampereen ilmapuolustuspäällikkönä. Välirauha aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin ilmapuolustusupseeriksi Pohjois-Hämeen sotilasläänin esikuntaan. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Pohjois-Hämeen sotilasläänin esikunnan ilmasuojelutoimiston päälliköksi, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 17:ään, missä tehtävässä hän oli sodan loppuun saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Hänet haudattiin Pernajaan.[2]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maunula toimi Ilmavoimien upseeriyhdistyksen sihteerinä vuonna 1927 ja johtokunnan jäsenenä vuosina 1933–1934 sekä Turkinsaaren upseerikerhon johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1932–1934 ja Turkinsaaren ampumaseuran johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1932–1933. Hän edusti Suomea pohjoismaisessa ilmailukokouksessa Göteborgissa vuonna 1924. Hän toimi myös Lentoasema 4:n kunnianeuvoston jäsenenä vuonna 1934.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975