Tunnustus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tunnustus on oikeudenkäyntiin liittyvä oikeustieteellinen termi. Tunnustus tai tunnustaminen tarkoittaa Suomessa asianosaisen (kantajan tai vastaajan) antamaa lausumaa siitä, että jokin vastapuolen väittämä, asianosaiselle epäedullinen seikka on tosi.[1]

Tunnustamisen merkitys suomalaisessa oikeuskäytännössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos asianosainen on asiassa, jossa sovinto on sallittu (dispositiiviset asiat), oikeudessa tunnustanut jonkin seikan, niin tunnustus on hänen osaltaan sitova. Jos asianosainen peruuttaa tunnustuksen, tuomioistuin ratkaisee – asianosaisen peruutuksen syyksi esittämien perusteiden ja muiden asianhaarain nojalla – mikä vaikutus tunnustuksella on todisteena.[2]

Asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu (indispositiiviset asiat), tuomioistuin ratkaisee, mikä vaikutus asianosaisen tunnustuksella on todisteena.[2] Tällaisissa asioissa tunnustus ei tule automaattisesti riidattomaksi, vaan tuomarin tulee ratkaista tunnustuksen todistusvoima. Hän voi käyttää vapaata todistusharkintaa asiaa ratkaistessaan.[1]

Huomautuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnustaminen (ruots. erkännande) on oikeuskielessä eri asia kuin myöntäminen (ruots. medgivande). Käytännössä nämä termit usein sekoitetaan keskenään, vaikka niillä on selvä merkitysero.[1] Usein puhutaan jonkun tosiseikan myöntämisestä vaikka tarkoitetaan sen tunnustamista.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jokela, Antti: Rikosprosessi. 4. painos, s. 468–469. Helsinki: Talentum, 2008. ISBN 978-952-14-1294-3.
  2. a b Oikeudenkäymiskaari 17 luku 4 §. Finlex® - ajantasainen lainsäädäntö.
  3. Norri, Matti: Oikeudenkäyntikirja eli miten voitan jutun kun päämies on oikeassa. Helsinki: Terra Cognita, 2008. ISBN 978-952-5697-17-9.
Tämä lakiin tai oikeuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.