Trimetyyliortoformaatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Trimetyyliortoformaatti
Tunnisteet
IUPAC-nimi Trimetoksimetaani
CAS-numero 149-73-5
PubChem CID 9005
SMILES COC(OC)OC[1]
Ominaisuudet
Molekyylikaava C4H10O3
Moolimassa 106,12 g/mol
Sulamispiste 15 °C[2]
Kiehumispiste 103-105 °C[3]
Tiheys 0,971 g/cm3[3]

Trimetyyliortoformaatti eli trimetyyliortoformiaatti tai trimetoksimetaani (C4H10O3) on ortoestereihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää reagenssina orgaanisen kemian synteeseissä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa trimetyyliortoformaatti on väritöntä ja pistävänhajuista nestettä. Se liukenee hieman veteen, mutta hydrolysoituu erityisesti happamissa vesiliuoksissa metanoliksi ja metyyliformaatiksi. Trimetyyliortoformaatti liukenee muun muassa etanoliin ja dietyylieetteriin.[4]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trimetyyliortoformiaattia valmistetaan metanolin ja vetysyanidin välisellä reaktiolla vetykloridin toimiessa katalyyttinä. Tämä on niin kutsuttu Pinner-reaktio.[5]

Trimetyyliortoformaatti reagoi aldehydien ja ketonien kanssa muodostaen niiden dimetyyliasetaalijohdannaisen Tämä on yksi käytetyimmistä tavoista valmistaa asetaaleja. Lisäksi yhdistettä voidaan käyttää atsoksistrobiinin ja eräiden väriaineiden valmistuksessa.[3][4][5][6] Trimetyyliortoformaattia on myös tutkittu käytettäväksi polttoaineena polttokennoissa[7].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Trimethoxymethane – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 7.8.2016.
  2. George W. A. Milne: Gardner's commercially important chemicals, s. 410. John Wiley and Sons, 2005. ISBN 978-0-471-73518-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 7.8.2016). (englanniksi)
  3. a b c Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 332. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  4. a b Jonathan Clayden, Nick Greeves, Stuart Warren: Organic Chemistry, s. 248. Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-927029-3. (englanniksi)
  5. a b Robert D. Ashford: Ashford's Dictionary of Industrial Chemicals, s. 1150. 2nd Edition. Wavelength Publications, 2001. ISBN 0-9522674-2-X. (englanniksi)
  6. Reinhard Bruckner: Organic Mechanisms, s. 290. Springer, 2010. ISBN 978-3-642-03650-7. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 7.8.2016). (englanniksi)
  7. Matthew M. Mench: Fuel Cell Engines, s. 355. John Wiley & Sons, 2008. ISBN 978-0-471-68958-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 7.8.2016). (englanniksi)