Tollensen taistelukenttä

Tollensen taistelukenttä
Schlachtfeld im Tollensetal
Tollensenjoen viljeltyä laaksoa heinäkuussa 1996
Sijainti
Tollensen taistelukenttä
Koordinaatit	53°44′35″N, 13°18′39″E
Valtio	Saksa
Paikkakunta	Mecklenburgische Seenplatte Mecklenburg-Etu-Pommeri
Historia
Tyyppi	taistelukenttä
Ajanjakso	1200 eaa.
Huippukausi	pronssikausi, periodi III
Kulttuuri	Skandinavian pronssikausi
Aiheesta muualla
Tollensen taistelukenttä Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Havainnekuva kaivausnäkymästä.

Luista tunnistettuja taistelujen merkkejä. Merkkien selitykset ylhäältä alaspäin: tylpän esineen osuma, nuolenjälki, pisto, viilto, lyönti, tunnistamaton.

Tollensen taistelukenttä on pronssikauden aikainen taistelukenttä Tollensenjoen laaksossa, joka sijaitsee Mecklenburgische Seenplattessa Mecklenburg-Etu-Pommerissa noin 120 kilometriä Berliinistä pohjoiseen, ja siellä Weltzinistä hieman itään, Burowin ja Wederin kylien lähellä. Tollensenjoki on Peenejoen sivujoki. Suoarkeologisten kaivauksien löydöt viittaavat väkivaltaiseen konfliktiin, joka tapahtui 1200 eaa. (Monteliuksen periodilla III) ja sijoittui Skandinavian pronssikulttuurin vaikutusalueelle. Tämä on varhaisin arkeologisesti tutkittu taistelu, jonka on havaittu kuuluneen Skandinavian pronssikauden kulttuurille.

Tutkimushistoria

Jo 1980-luvulta asti on Tollensejoen laaksosta löydetty huomattava määrä pronssiesineitä joen sedimenteistä. Esineet ovat olleet erilaisia vaateneuloja, työkaluja, puukkoja, nuolenkärkiä, keihäänkärkiä, kirveenteriä, tikarinteriä ja miekan terän kappaleita. Myöhemmin 1990-luvulla on löytynyt useita ihmisen pääkalloja.

Vuonna 1996 amatööriarkeologit Ronald ja Dieter Borgwardt löysivät ihmisen käsivarren luun, joka pilkisti ulos jyrkän jokitörmän sivusta ja jossa törrötti pystyssä piikärkinen nuolenkärki. Hän ilmoitti asiasta tutkijoille, jotka aloittivat samana vuonna testikaivaukset. Niiden tulokset olivat lupaavia ja jatkotutkimukset pohjustivat vuosien 2009–2016 aikana suoritettuja kaivauksia. Eniten tutkijoita kiinnostivat mahdollisuudet löytää taisteluissa käytettyjä aseita sekä ihmisten ja hevosten jäänteitä, minkä takia tutkimuksista tuli varsin laajat. Tutkimusalue seuraa kolme kilometriä Tollensejoen vartta, jossa sijaitsee monia hyvin säilyneitä jäänteitä taistelusta ja sen vainajista metrin verran kosteikon sisässä. Kostea ympäristö on säilyttänyt jäänteet erittäin hyvin, mikä tekee siitä hyvän esimerkin suoarkeologiasta. Kaivaukset ovat paljastaneet yli 120 ihmisen jäänteet ja vähintään viiden hevosen jäännökset.

Taistelupaikka

Taistelualue

Tollensejoen laakso on jääkauden sulamisvesien uurtama ja se on noin 250–500 metriä leveä. Joki virtaa sen pohjalla yleensä 50 metriä leveänä meanderoiden jokihiekassa ja sedimentissä, joka on täyttänyt laaksonpohjan. Laakso oli aikoinaan soistunut, mutta sitä on myös kuivatettu viljelykäyttöön. Pronssikaudella suo oli metrin verran matalampi ja kosteampi, mutta laakson ympäristö oli metsäinen ja asutuksesta autio. Jokiveden hitaat virtaukset lienevät syynä vainajien peittymiseen lietteeseen ja ihmisluiden liikkumiseen paikaltaan kasoiksi. Sukeltamalla ja testikaivauksilla on rajattu ihmisluiden esiintymisalueeksi noin 1,5 kilometriä pitkä osuus joenrantaa.

Ihmis- ja eläinlöydöt

Ihmisten jäännökset ovat löytyneet polveilevan Tollensenjoen rantojen tuntumasta ja joen sedimenteistä. Vaikuttaa siltä, että vainajat on viskattu suolampiin tai jokeen, minne ne ovat vajonneet. Kun ruumiit ovat hajonneet ja luut ovat paljastuneet, on veden liike sekoittanut luut toistensa joukkoon epäjärjestykseen. Vainajien sukupuolijakauma on hyvin miesvoittoinen. Osa luiden sukupuolesta on toki jäänyt auki, mutta naisten luita on kuitenkin vain murto-osa. Sen sijaan lasten luiden löytyminen on ollut yllättävää.

Sekalaisten luiden epäjärjestyksestä on vaikeaa arvioida yksilöiden tarkkaa lukumäärää, kun ihmisten luita on löytynyt 9 000. Tietyn luutyypin esiintymisestä voidaan kuitenkin päätellä, mikä olisi yksilöiden minimimäärä. Esimerkiksi pääkalloja on löytynyt 38. Kun huomioidaan ikärakenne ja sukupuoli, päädytään vähintään 124 yksilöön . Näiden ikä on ollut keskimäärin 20–40 vuotta. Yleinen luista havaittava trauma on ollut nuijanisku päähän, jonka jättämä jälki on yleensä selvä. Myös monet nuolenkärjet ovat lävistäneet kallon luun. Nuolet ovat vahingoittaneet luuta muuallakin kehossa, mutta yleisiä ovat myös keihäänkärjen aiheuttamat traumat ja miekan viillon jäljet. Vainajat ovat todennäköisesti kärsineet verenhukasta tai tapettu pistämällä tämän jälkeen.

Hevosten luita on löytynyt yli 3 000. Hevoset ovat olleet matalakasvuisia ja muistuttivat nykyisiä poneja tai islanninhevosia. Niitä käyttivät ilmeisesti eliittisotilaat, mutta mitään sotilaallista merkitystä niillä on tuskin ollut.

Aselöydöt

Maasta löytyi runsaasti pronssinuolen kärkiä. Joukossa oli myös piikivestä valmistettuja nuolenkärkiä ja niitä löydettiin myös luiden läpi tunkeutuneina. Nämä nuolet on ammuttu ihmisiin lähietäisyydeltä. Toiset traumat vaikuttavat keihäiden aiheuttamilta. Keihäänkärkiä on löytynyt suon pohjalta, minne ne ovat joutuneet taistelussa tai veteen vajonneen vainajan mukana. Yhtään ehjää miekkaa ei ole tavattu. Ne olivat varsin arvokkaita ja miekat on ryöstetty kuolleilta taistelun jälkeen. Miekoista on kuitenkin jäänyt viilto- ja iskunjälkiä useaan vainajaan. Monet haavat viittaavat myös kapeiden kirveenterien osumiin. Aseina on ilmeisesti ollut pronssiset olkakirveet, jotka on vartettu pitkiin puisiin varsiin.

Metalli- ja kiviaseiden lisäksi oli käytössä puuaseet. Puuseipäät ja hamarapäiset nuijat olivat olleet yleisiä taistelukentällä. Monet kallojen iskunjäljet ovat pyöreitä, mikä viittaa tylppäpäisen nuijan murskanneen pääkallon pinnan. Suosta on löytynyt luiden seasta monenlaisia nuijia ja seipäitä, koska suon sisällä vallinneet olosuhteet ovat säilyttäneet puuosat lahoamiselta. Puuaseet ovat olleet Pohjois-Saksassa yleisesti käytössä, sillä niitä on löytynyt monista soista ja niiden alkuperä ulottuu kivikaudelle asti.

Esinelöydöt

Aseiden lisäksi on löydetty vaatetukseen tai koristeluun liittyviä esineitä. Kauniskuvioinen rintasolki (Spindlerfeldin tyyppiä) löytyi kahtena kappaleena. Lisäksi tunnistettiin partaveitsi, pronssinappeja, vaateneuloja ja pronssinen rasia. Ilmeisesti hiuksia sitomassa on ollut kultalangasta kiedotut spiraalit ja muutama spiraalinen tinasormuskin on löytynyt. Koska millään vainajalla tai sen luilla ei havaittu vaatteiden jäänteitä, ovat ne joko maatuneet vuosisatojen aikana tai vainajat on riisuttu ennen veteen heittämistä. Samoin vainajilta on kerätty talteen heidän yllään olleita koruja ja muita metalliesineitä, joten niitä on löytynyt yhteensä alle 100.

Ajoitus

Ihmisluista, hevosenluusta ja puunuijasta on teetetty radiohiiliajoitukset (AMS) ja niiden keskiarvo on noin 1200 eaa. (± 40 vuotta). Kaikki ajoitukset viittaavat yhteen tapahtumaan, millaisen taistelun voidaan olettaa olevankin. Puunuijan ajoitus antoi 1230 eaa., mutta sen katsotaan johtuvan puun pitkästä elinkaaresta. Tapahtuma sijoittui Monteliuksen periodille III.

Taistelupaikan ympäristö

Taistelukenttä sijaitsee skandinaavisen pronssikauden asutuksen ulkopuolella. Noin viisi kilometriä pohjoisessa esiintyy runsaasti hautakumpuja, jollaisiin oli haudattu yhteisöjen eliittiä. Taistelukentän eteläpuolella sijaitsee vain yksi hautakumpu, mutta sen itä- ja länsipuolella on havaittu useita asuinpaikkoja eli maatilojen jäänteitä. Kohtaamispaikka on ilmeisesti valittu puolustuksellisista syistä, mutta myöskin sen kautta kulkevan tien vuoksi. Joen ja suon ylittävän tiepenkereen ja sillan perustusten jäänteet on ajoitettu 500 vuotta taistelutapahtumaa vanhemmiksi, mutta tutkijat arvelevat tien olleen taistelujen aikana edelleen olemassa.

Tulkinta

Tähänastiset tutkimukset viittaavat siihen, että pronssikauden mittapuun mukaan kaksi suurta armeijaa otti yhteen alavalla Tollensenjoen rantakosteikolla. Nyt kaivetut muutamat pienialaiset kohteet (yhteensä 450 neliömetriä) osoittavat, että koko taistelualueella kuoli mahdollisesti satoja taisteluihin osallistuvia ihmistä. Silloin taisteluista selvisi elossa, niin kuin yleensäkin, vieläkin suurempi joukko ihmisiä. Voidaanko puhua jo tuhansista osallistujista, jää vielä jatkoarvioiden varaan.

Tutkijat ovat tähän asti pitäneet pronssikauden maatalousyhteisöjä melko rauhaa rakastavina ja suurten keskusten puuttumisen olevan merkki suojautumisen tai jopa linnoittautumisen tarpeettomuudesta. Itäisen Välimeren sankaritarinat suurista sodista ovat jääneet useimmiten ilman arkeologisia todisteita ja arviot pronssikauden taisteluiden osallistujamääristä ovat siksi kutistuneet tarinoitaan pienemmiksi. Nyt voidaankin sanoa, että tämän taistelupaikan tutkimukset romuttavat todisteillaan aiemmat varovaiset arviot.

Vaikka tutkittua aluetta pidetäänkin vähäisenä, voidaan sen antamaa tilastollista tietoa hyödyntää monessa asiassa. Vainajien hampaiden isotooppitutkimukset kertovat, minkälaisessa geologisessa ympäristössä tutkittava henkilö vietti lapsuutensa. Taistelijat eivät olleet koottu paikallisista maanviljelijöistä, jotka olisivat kokoontuneet taisteluun hetkellisen innoituksen voimasta. Tässä tutkimuksessa havaittiin suuren osan vainajista tulevan muualta kuin Pohjois-Euroopasta. Moni heistä tuli Etelä-Euroopasta tai Keski-Euroopasta satojen kilometrien päästä. Samaa kertoivat typpianalyysi ja geneettiset vertailut.

Tutkijoiden työ hyvin säilyneiden luiden traumojen vertailussa paljasti, etteivät kaikkein tuoreimpien traumojen jäljet olleet ehtineet parantua ollenkaan. Tämä kertoo siitä, että tässä taistelussa oli ollut kyse vain yhden tai muutaman päivän yhteenotosta. Taistelupaikalle ei kokoonnuttu usean viikon ajaksi, joiden aikana vainajien haavat olisivat ehtineet parantua hieman. Osa haavoista on ylettynyt luihin asti, mikä viittaa teräviin aseisiin ja suureen voimankäyttöön. Teräaseiden lisäksi oli käytössä ollut myös nuijia ja mailoja. Niillä on aiheutettu monelle vainajalle kallonmurtumia. Kuten arkeologit yleisesti tietävät, olivat sellaiset taisteluvarusteet ilmaantuneet hautojen löytöaineistoihin, joilla suojattiin kehon osia ja päätä iskuilta. Kypärien, sääri- ja käsisuojien sekä vartalon panssareiden käyttäminen on vaatinut käyttäjältään runsaasti harjoittelua. On tietenkin oletettava, että tällaisia varusteita kantavat ammattisotilaat ovat ottaneet osaa tähänkin suureen taisteluun. Yleensäkin, tämän kokoluokan taistelun muodostuminen kertoo Euroopassa toimivasta sotilasluokasta, joka tarjosi ammattimaisesti verkostoituneena suojelua ja taisteluvoimaa. Tämä ammattikunta ohjasti tai johti suuria taisteluja, mikä vaati vuosien kokemusta onnistuakseen.

Erityisesti kaupankäynti vaati suojelujoukon sekä arvokkaiden tavaroiden kuljetuksen ajaksi että niiden säilyttämisen ajaksi. Myös alueiden väestön lisääntyessä, saattoivat sotilaalliset palvelukset tulla kysymykseen, erityisesti, kun 1200-luvulla ilmasto muuttui koleammaksi ja sateisemmaksi. Noin 1200 eaa. jälkeen alkavat levottomuudet Etelä- ja Keski-Euroopassa lisääntyä ja ennen 1100 eaa. tilanne olikin jo muuttunut erilaiseksi. Nämä liikehdinnät olivat tapahtuneen valossa ajankohtaisia myös Pohjois-Euroopassa. Tällainen tilanne on tutkijoille uusi ja sen vaikutus pronssikauden historiankirjoitukseen on ilmeinen.

Koska Skandinavian pronssikauden piirissä ei ole löytynyt mäkilinnoja tai suojavarustuksia ennen kuin pronssikauden loppupuolelta, on ajateltu tämän eurooppalaisittain syrjäseudun säästyneen erossa levottomuuksilta. Jos tulevaisuudessa ei mäkilinnoja edelleenkään löydetä, ei ilmeisesti tämä havaittu yksittäinen taistelu ole aiheuttanut tarvetta rakentaa sellaisia.

Kirjallisuutta

• Brock, Thomas: Archäologie des Krieges. Die Schlachtfelder der deutschen Geschichte. Darmstadt: von Zabern, 2015. ISBN 978-3-8053-4875-1. (saksaksi)
• Jantzen, Detlef & Terberger, Thomas: Gewaltsamer Tod im Tollensetal vor 3200 Jahren. Archäologie in Deutschland, , 2011. vsk, nro 4, s. 6–11. (saksaksi)

Aiheesta muualla

• Haapala, Kati: Tollensen vainajat ja pronssikautisen väkivallan merkit, Kalmistopiiri