Toivelauluja (vihko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toivelauluja-vihkojen kannet olivat aluksi laulujen mukaan kuvitettuja, myöhemmin kansissa alettiin käyttää laulajien valokuvia. Copyright Musiikki Fazer (1954, 1981).

Toivelauluja-vihko alkoi ilmestyä 1949 Helsinki Musiikki-Fazerin kustantamana. Sarjaa toimitti Kullervo (oik. Tapio Lahtinen).[1] Vihoissa oli suomalaisten lisäksi myös ulkomaisten iskelmien sanoituksia, jälkimmäiset oli usein poimittu ajankohdan suosituista elokuvista. Silloin tällöin joukossa oli joku kansanlaulukin.

Kullervon aikoina jokaisessa vihossa oli kilpailulipuke, jossa sai äänestää sen hetken suosituimpia kappaleita ja ko. vihon suosituimpia kappaleita. Esimerkiksi numerossa 15 kerrottiin, että parhaat kappaleet (numerossa 13) olivat Tulisuudelma, Egon ja Pariisin taivaan alla, ko. vihon suosituimmat kappaleet olivat Mustasukkaisuutta, Sinun silmiesi tähden ja Älä tyttöni itke.

Vihoille julkaistiin myös "kokoamiskansioita", jotka "antavat jokaiselle Toivelaulujen ystävälle tilaisuuden säilyttää omistamansa lauluvihkoset aistikkaina kirjoina, jotka pysyvät siisteinä eivätkä pääse hukkumaan."

Toivelauluja toimitti myöhemmin 1970-luvulla Jaakko Borg. Viimeinen numero julkaistiin vuonna 1983.[2]

Suomen Filmiteollisuuden vuoden 1961 elokuvassa Toivelauluja Musiikki-Fazerin julkaisema vihko toimi juonellisena motiivina, joka sitoi kohtaukset toisiinsa. Elokuvan ohjasi Ville Salminen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]