Sigmund Freudin käsitys uskonnosta
Sigmund Freudin käsitys uskonnosta ilmenee hänen kirjoistaan ja artikkeleistaan. Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud oli ateisti. Freudin näkemyksen mukaan uskonto oli verrattavissa lasten ja vanhempien suhteeseen, eli ihminen hakee korvaajaa, kun häneltä otetaan vanhemmat pois.[1] Freud piti uskonnollisia käsityksiä ”harhoina, ihmiskunnan vanhimpien, voimakkaimpien ja sitkeimpien toiveiden kuviteltuina toteutumina”.[2][3]
Freudin uskonnollinen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ateismistaan huolimatta Freud oli ylpeä juutalaisesta syntyperästään eikä koskaan yrittänyt kätkeä sitä: ”Vanhempani olivat juutalaisia, minä myös olen pysynyt juutalaisena”, hän kirjoitti omaelämäkerrassaan vuonna 1925.[4]
Filosofeista nuori Freud mainitsi arvostavansa eniten ateisti Ludwig Feuerbachia. Franz Brentanolla oli voimakas mutta ohimenevä teistinen vaikutus.[1] Friedrich Nietzscheä Freud kielsi lukeneensa nuorena, mutta tästä on eriäviä käsityksiä.[5]
Freudin uskontoteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjassaan Erään toivekuvitelman tulevaisuus Freud piti uskontoa ihmismielen puolustuskeinona pelottavia luonnonilmiöitä, sairautta ja kuolemaa vastaan. ”Nämä voimat luonto on suurena, julmana ja kiivaana nostattanut vastaamme ja muistuttaa mieliin heikkoutemme ja avuttomuutemme.”[6] Ihmisen mielikuvitus muuntaa luonnonvoimat henkilöllisiksi, yliluonnollisiksi valloiksi,[2] joihin voidaan vedota samalla tavoin kuin lapsi vetosi vanhempiinsa.
»Persoonattomille voimille ja kohtalolle ihminen ei mahda mitään, vaan ne jäävät lopullisesti vieraiksi. Mutta jos luonnon alkuaineissa temmeltävät samanlaiset intohimot kuin omassa sielussa, jos kuolemakaan ei ole satunnainen vaan pahan tahdon aikaansaannosta, jos kaikkialla ympäröivässä luonnossa on samanlaisia olentoja kuin omassa yhteiskunnassakin, silloin voi hengähtää, tuntea olonsa mukavaksi kaiken epämukavan [unheimlich] keskellä, voi työstää järjetöntä pelkoaan psyykkisesti. Ihminen on kenties yhä aseeton mutta ei enää pelon lamauttama, ainakin hän voi reagoida; ehkä hän ei ole enää täysin aseetonkaan, vaan hän voi vaikuttaa näihin väkivaltaisiin yli-ihmisiin samoilla keinoilla, joita hän käyttää yhteiskunnassa, hän voi koettaa rukoilla, lepyttää, lahjoa heitä, ryöstää tällä keinoin osan heidän mahdistaan.»
(Erään toivekuvitelman tulevaisuus, s. 23.)
Juutalais-kristillisessä uskonnossa ihmiset heijastavat kaikkeuteen muiston isästä suurena suojelevana voimana. Lapsuudesta tutut kasvot ovat suurentuneet taivaassa äärettömiksi. ”Uskonto olisi siis yleisinhimillinen pakkoneuroosi”, ja lapsuusneuroosin tavoin se juontuisi oidipuskompleksista, isäsuhteesta,[7] ja siitä päästäisiin eroon, kun ihmiset vihdoin luonnontieteellisen tiedon avulla oppivat hahmottamaan todellisuuden ilman harhaluuloja.[2]
Pahat ja kiusalliset henkiolennot – kuten paholainen – puolestaan edustavat Freudin mukaan tukahdutettujen ja torjuttujen viettiyllykkeiden johdannaisia.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Freud, Sigmund: Erään toivekuvitelman tulevaisuus. (Die Zukunft einer Illusion, 1927.) Suomentanut Markus Lång. Helsinki: Books on Demand, 2012. ISBN 978-952-93-1214-6.
- Freud, Sigmund: Ahdistava kulttuurimme. (Das Unbehagen in der Kultur, 1930.) Suomentanut Erkki Puranen. Helsinki: Weilin + Göös, 1972. ISBN 951-35-0855-2.
- Freud, Sigmund: Minä ja ”se”, teoksessa Johdatus narsismiin ja muita esseitä. Suomentanut Mirja Rutanen. Helsinki: Love kirjat, 1993. ISBN 951-8978-24-7.
- Freud, Sigmund: Mies nimeltä Mooses ja yksijumalinen uskonto. (Der Mann Moses und die monotheistische Religion, 1939). Suomennettu teoksessa Mooses, telepatia ja paholainen. Soveltavaa psykoanalyysia 1899–1939. Suomentanut Markus Lång. Helsinki: Books on Demand, 2014. ISBN 978-952-286-990-6.
- Gay, Peter: Freud. (Freud. A Life for Our Time, 1968.) Suomentanut Mirja Rutanen. Bibliografisen esseen ja huomautukset suomentanut Anna Rutanen. Helsingissä: Otava, 1990. ISBN 951-1-10685-6.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Gay 1990, s. 53–64.
- ↑ a b c Hick, John: Uskonnonfilosofia, s. 46–48. (Philosophy of Religion, 1963.) Suomentaneet Taisto Nieminen ja Heikki Kirjavainen. Helsinki: Kirjapaja, 1969.
- ↑ Katso myös: Freud 1972, 1993, 2012, 2014.
- ↑ Freud, Sigmund: Omaelämäkerrallinen tutkielma, s. 8. (Selbstdarstellung, 1925; Nachschrift, 1935.) Suomentaneet Pulmu ja Tapio Nousiainen. Helsinki: Otava, 1962.
- ↑ Gay 1990, s. 75.
- ↑ Freud 2012 (Erään toivekuvitelman tulevaisuus), s. 21.
- ↑ Erään toivekuvitelman tulevaisuus, s. 64.
- ↑ ”Paholaisneuroosi 1600-luvulta”. Teoksessa Freud 2014 (Mies nimeltä Mooses ja yksijumalinen uskonto), s. 51.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bingaman, Kirk A.: Freud and Faith. Living in the Tension. Albany, New York: State University of New York Press, 2003. ISBN 978-0-7914-5653-8. (englanniksi)
- Freud, Sigmund: Toteemi ja tabu. Eräitä yhtäläisyyksiä villien ja neuroottisten sielunelämässä. (Totem und Tabu, 1913.) Suomentanut Mirja Rutanen. Helsinki: Love kirjat, 1989. ISBN 951-8978-00-X.
- Gay, Peter: A Godless Jew. Freud, Atheism, and the Making of Psychoanalysis. New Haven: Yale University Press, 1987. ISBN 0-300-04008-3. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Freud and Religion. Freud Museum. (englanniksi)
- Thornton, Stephen: Sigmund Freud: Religion. Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)