Markkinointimix
Markkinointimix käsitteenä juontaa juurensa ideasta, jossa markkinoija toimii ”ainesosien sekoittajana” ja nämä ainesosat ovat työkaluja, joita markkinoijat käyttävät.[1] Sittemmin termi on vakiintunut markkinointisanastoon. Markkinointimix tunnetaan yleisemmin nimellä ”markkinoinnin 4P:tä”, jotka muodostavat markkinointimixin perusidean.
Markkinoinnin 4P:tä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Markkinointimixin kehittäjänä on toiminut markkinoinnin professori ja markkinointikirjailija E. Jerome McCarthy. McCarthy esitteli markkinoinnin 4P:tä 1960-luvulla ja se on määritelty joukoksi työkaluja, joiden avulla yritys pyrkii kohti markkinointitavoitteitaan.[2] Kyseistä mallia opetetaan edelleenkin kauppakorkeakouluissa ympäri maailman, vaikkakin malli on saanut myös kritiikkiä siitä, että kuluttaja nähdään vain ja ainoastaan rationaalisena toimijana. Kritiikistä huolimatta malli antaa hyvän peruskäsityksen markkinoinnin lähtökohdista. Mallissa esitettyjen osa-alueiden tueksi on noussut myöhemmin koottuja malleja, joissa kuluttaja nähdään monimuotoisempana toimijana.
Markkinointimix koostuu neljästä eri alueesta:
- tuotteesta (product)
- hinnasta (price)
- jakelusta (place)
- viestinnästä (promotion)
Markkinointimix soveltuu parhaiten juuri kulutustuotteiden markkinointiin. Malli edustaa myyjän näkökulmaa ja niitä työkaluja, joilla myyjä voi vaikuttaa ostajiin. Juuri tämän vuoksi malli onkin saanut kritiikkiä. 2000-luvulla kuluttajan rooli on entistä korostuneempi, eikä siksi ajatus kuluttajasta ainoastaan vastaanottavana osapuolena enää toimi.[2]
Palveluille on esitetty erikseen laajennettu versio 4P:n mallista. Tätä mallia kutsutaan niin ikään laajennetuksi markkinointimixiksi, markkinoinnin 7P:ksi. Tässä neljän P:n mallia on jatkettu vielä kolmella lisäelementillä, jotta malli soveltuisi paremmin palveluihin ja niiden markkinointiin. Nämä kolme lisäelementtiä ovat prosessi (process), ihmiset (people) ja fyysinen todiste (physical evidence).
Markkinoinnin 4C:tä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1990-luvulla Robert F. Lauterborn esitti muunnelman 4P:n mallista. Hän kutsui malliaan 4C:n malliksi. Lauterbornin mukaan ”myyjän neljää P:tä vastaa neljä C:tä", jotka on määritelty myyjän sijaan asiakkaan näkökulmasta.[2] Nämä asiakkaan neljä C:tä koostuvat siis neljästä, uudelleen määritellystä osa-alueesta, jotka ottavat kuluttajan korostuneen roolin paremmin huomioon:
- kuluttaja (customer value)
- kulut (customer cost)
- kommunikaatio (communication)
- helppous (convenience)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- [Kotler Philip, & Keller,Kevin L. 2006. Marketing management 12th ed. Upper Saddle River, New Jersey. Pearson Education, Inc. 19-20, 140- 144]
- [Borden, Neil H. 1964. The concept of the marketing mix, Journal of Advertising Research, Vol. 4, pp.2-7]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- [E. Jerome McCarthy, Basic Marketing: A Marketing Strategy Planning Approach ]