Kirjallisuuden laji

Kirjallisuuden laji on ryhmä kirjallisia teoksia, joita yhdistävät kirjallisuushistorialliset, tyylilliset tai rakenteelliset piirteet. Kirjallisuus jaetaan pohjimmiltaan kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen. Kaunokirjallisuus jaetaan edelleen proosaan, runouteen ja draamaan. Jaottelu periytyy Aristoteleen Runousoppi-teoksesta, jossa hän tosin jakaa kirjallisuuden lyriikkaan, epiikkaan ja draamaan, sillä proosan lajityyppi ei ollut vielä kehittynyt.

Määritelmä

Yksinkertaisimillaan kirjallisuuden laji voidaan määritellä ryhmäksi, johon kuuluvia teoksia yhdistää jokin yhteinen piirre. Useimmiten lajia ei kuitenkaan voi määritellä vain yhden piirteen perusteella, vaan lajeilla on yleensä useita välttämättömiä ja toissijaisia piirteitä. Tätäkään määritelmää ei kuitenkaan pidetä aina tarpeeksi selkeänä, sillä esimerkiksi skotlantilainen kirjallisuudentutkija Alastair Fowler on todennut lajin olevan kiinteän luokan sijaan eräänlaisena tyyppinä, toisiaan muistuttavian teosten perheenä.

Alastair Fowler esittelee teoksessaan Kinds of Literature (1982) lajirepertoaarin käsitteen. Sillä hän tarkoittaa sellaisia joukkoja, joiden perusteella teokset voidaan liittää kuuluvaksi tiettyyn lajiin. Fowlerin erottelee lajin lisäksi historiallisen lajin, alalajin, tyylilajin eli moodin sekä rakennetyypin toisistaan. Tässä teoriassa historiallisia lajeja ovat esimerkiksi salapoliisikertomus, tieteiskertomus, romanssi ynnä muut. Alalaji puolestaan on tietyn lajin piiriin kuuluva laji, joka lisää vähintään yhden sisällöllisen piirteen lajin valikoimaan: esimerkiksi kovaksikeitetty dekkari on salapoliisikertomuksen alalaji. Tyylilaji eli moodi taas voi vaihdella teoksen sisällä, niin että teos voi olla lajiltaan vaikkapa tragikomedia, mutta sen tiettyjen jakson moodina voi olla pastoraali.

Lajiteoria

Länsimaisen lajiteorian alkuvaiheessa keskityttiin pohtimaan yleisesti lajien rakenteeseen ja vaikutukseen liittyviä kysymyksiä. Antiikin runousopit antoivat ideaalisia malleja yksittäisille taideteoksille. Platon ja Aristoteles jakoivat teokset luokkiin niiden jäljittelyn tavan perusteella, minkä takia sitä kutsutaan imitaatioteoriaksi.

Imitaatioteoria vaikutti noin kaksituhatta vuotta, ja vasta 1700-luvun lopulla lajiteoria sai uusia aatteita. Romantiikan kaudella siirryttiin essentialismiin, ja lajityyppejä pyrittiin kuvaamaan niiden olennaisempien luonteenpiirteiden kautta.

Vaikka lajit nähtiinkin vielä pääsääntöisesti muuttumattomina, niin 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa lajiteoriaan alkoi syntyä myös historiallista tietoisuutta. Saksalainen kirjallisuudentutkija ja filologi Friedrich Schlegel käytti biologisia syntymän, kasvun ja kuoleman termejä kreikkalaisen taiteen kehityskaaren kuvaamisessa. Orgaanisuuden idea sai jatkoa 1800-luvulla positivistisissä lajiteoriaissa. Erityisesti ranskalaisen Ferdinand Brunetièren mielestä kirjallisuushistorian kirjoittamisessa pitäisi ottaa lähtökohdaksi lajien kehityksen ja biologisen evoluution välinen analogia.

Vaikka Brunetièren käsitykset on pääosin hylätty, hänen käsityksensä siitä, että kirjallisuuden muutoksia tulisi selittää sen omista ehdoistsa käsin ja jättää pois sosiologiset, aatehistorialliset, elämäkerralliset ja taloudelliset lähtökohdat. Tämä painottui erityisesti venäläisillä formalisteilla, kuten Viktor Šklovskilla ja Juri Tynjanovilla. Formalistien mukaan kirjalliset muodot kehittyivät pääosin sisäisen dynamiikkansa avulla.

Formalisteja kritisoivat jo Mihail Bahtinin piirin jäsenet. He pitivät kieltä ja kirjallisuutta osiana sosiaalisia käytäntöjä, ja heidän mukaansa lajien kehityksen tutkimisessa pitäisi ottaa huomioon sekä ulkoiset että sisäiset tekijät. Bahtinin lisäksi Michael Foucalt’n diskurssianalyysi on antanut kulttuurihistoriallista näkökulmaa lajien ja niiden historioiden tutkimiseen.

Kirjallisuuden lajeja

Kaunokirjallisuuden lajityyppejä

• Fantasiakirjallisuus
• Humoristinen kirjallisuus
  • Veijariromaani
• Jännityskirjallisuus
  • Rikoskirjallisuus
  • Vakoilukirjallisuus
• Kauhukirjallisuus
• Lastenkirjallisuus
• Nuortenkirjallisuus
• Tieteiskirjallisuus
• Sotakirjallisuus
  • Invaasiokirjallisuus

Kaunokirjallisuuden aiheita

• Eroottinen kirjallisuus
• Historiallinen kirjallisuus
• Romanttinen kirjallisuus

Lähteet

• Brax, Klaus: ”Imitaatiosta kommunikaatioon – laji kirjallisuudentutkimuksessa”. Teoksessa Alanko-Kahiluoto, Outi & Käkelä-Puumala, Tiina (toim.): Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä. 3. tarkistettu painos. Tietolipas 174. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-003-5.
• Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja. WSOY sanakirjat. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27401-1.

Kirjallisuutta

• Vartiainen, Pekka: Länsimaisen kirjallisuuden historia. Helsinki: BTJ, 2009. ISBN 978-951-692-721-6.