Ero sivun ”Karpaatto-Ukrainan tasavalta” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
lähde nimelle |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 7: | Rivi 7: | ||
|tunnus = |
|tunnus = |
||
|tunnus-teksti = |
|tunnus-teksti = |
||
|sijainti = [[Kuva: |
|sijainti = [[Kuva:Карта Карпатської України (1939).png|250px]] |
||
|sijainti-selite = |
|sijainti-selite = |
||
|vuosi_alku = [[15. maaliskuuta]] |
|vuosi_alku = [[15. maaliskuuta]] |
||
Versio 4. syyskuuta 2020 kello 15.23
| Karpaatto-Ukrainan tasavalta |
|||
|---|---|---|---|
|
|||
|
|||
|
|
|||
| Presidentti | Avgustyn Vološin | ||
| Pääministeri | Julian Revay | ||
| Pääkaupunki | H'ust | ||
| Kielet | ukraina | ||
| Kansallislaulu | Štše ne vmerla Ukrajiny | ||
| Edeltäjä(t) |
 Tšekkoslovakia |
||
| Seuraaja(t) |
 Unkarin kuningaskunta |
||
.png)
Karpaatto-Ukrainan tasavalta[1] oli nykyisen Taka-Karpatian alueella Ukrainassa sijainnut lyhytikäinen itsenäiseksi julistettu valtio. Itsenäisyysjulistus annettiin Tšekkoslovakian hajotessa 15. maaliskuuta 1939, mutta Unkari miehitti alueen kokonaan 17. maaliskuuta mennessä.
Tausta
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Karpaatto-Ukrainan alueesta oli tullut osa Tšekkoslovakiaa. Saint-Germainin rauhansopimuksen nojalla alueella tuli olla osittainen itsehallinto, mutta keskushallinto oli jatkuvasti lykännyt sen antamista. Taloudellisesti alue oli Tšekkoslovakian köyhintä. Tšekkoslovakia joutui luovuttamaan niin sanotut Sudeettialueet Natsi-Saksalle vuoden 1938 syyskuussa ja saman vuoden marraskuussa Slovakian ja Karpaatto-Ukrainan alueiden eteläosat liitettiin Unkariin Saksan painostuksesta. Karpaatto-Ukrainan alueesta luovutettuihin tärkeisiin paikkoihin kuuluivat muun muassa Užgorod ja Mukatševo.[2]
Tšekkoslovakian hajaannuksesta oli hyötyäkin, sillä 22. marraskuuta Karpaatto-Ukrainalle ja Slovakialle annettiin niiden pitkään odottama itsehallinto yrityksenä pitää maa koossa. Karpaatto-Ukrainaan perustettiin alueellinen parlamentti, jota johti Avgustyn Vološin. Lisäksi nationalistinen puolisotilaallinen järjestö Sitš (Січ) tunnustettiin virallisesti.[2] Hallinnon myönnytykset loivat kuitenkin vain enemmän hajaannusta ja Slovakia alkoi vaatia itsenäisyyttä Saksan tuella. Slovakian itsenäistyessä Karpaatto-Ukrainassa ainut järkevänä pidetty vaihtoehto oli myös sen itsenäisyys.[3]
Itsenäisyys
Ratkaiseva tapahtuma Karpaatto-Ukrainan kannalta oli Saksan suorittama Böömin ja Määrin miehitys aamulla 15. maaliskuuta 1939. Tämän johdosta Slovakia antoi itsenäisyysjulistuksen ja Karpaatto-Ukraina seurasi esimerkkiä vielä saman päivän aikana. Itsenäistä hallintoa johti nyt presidentiksi noussut Vološin ja maan pääministeriksi tuli Julian Revay.[3] Maan perustuslakiin kirjattiin, että ylintä valtaa maassa käyttäisi demokraattisesti valittu parlamentti ja että maan virallinen kieli olisi ukraina. Koska Užgorod oli luovutettu aiemmin Unkarille maan pääkaupungiksi tuli H'ust. Maan kansallislauluksi valittiin Štše ne vmerla Ukrajiny. Välittömästi maan itsenäistyttyä alkoivat etniset levottomuudet Sitš-joukkojen ottaessa yhteen samankaltaisten slovakki- ja unkarilaisjärjestöjen kanssa. Itsenäisyysjulistuksen antamisen päivänä Unkarin armeija ylitti maan etelärajan tuomittuaan ensin alkaneet levottomuudet.[4]
Unkarin hyökkäys
Ylitettyään rajan Unkarin joukot etenivät tasaisesti hajottaen vastarinnan ja pidättäen paikalliset virkamiehet. Jo iltapäivän aikana Unkarin radio ilmoitti, että Kárpátalya oli jälleen liitetty Unkariin 21 vuoden eron jälkeen. Unkari oli saanut hyökkäykselleen hyväksynnän Hitleriltä. Unkarilaisten miehittäessä pääkaupunki Hustin suuri osa Karpaatto-Ukrainan johtajista pakeni Romaniaan. Sitš-järjestön joukot jatkoivat taistelua vuoristoseudulla. Taisteluissa kuoli satoja ja noin 1 000 järjestön jäsentä pakeni Slovakian Bratislavaan, josta he myöhemmin päätyivät Saksan keskitysleireille. Unkarin joukot saavuttivat Karpaatto-Ukrainan Puolan vastaisen rajan maan pohjoisosassa 17. maaliskuuta päättäen sotatoimet alueella ja siirtyen varmistamaan Slovakian vastaisen rajan. Kiinnisaatuja Sitš-järjestön jäseniä ammuttiin joidenkin tietojen mukaan Tisajoen varrella.[5]
Lähteet
- Norman Davies: Vanished Kingdoms - The History of Half-Forgotten Europe. Penguin Books, 2011. ISBN 978 1 846 14338 0. (englanniksi)