Ero sivun ”Rauhanaate” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt Edireuww54) ja palautettiin versio 17385696, jonka on tehnyt Amoigni: ei liity artikkeliin |
Lisätään malline:commonscat Aiheesta muualla osioon |
||
| Rivi 38: | Rivi 38: | ||
== Aiheesta muualla == |
== Aiheesta muualla == |
||
{{commonscat}} |
|||
* [http://www.iep.utm.edu/p/pacifism.htm Pacifism]. Internet Encyclopedia of Philosophy. {{en}} |
* [http://www.iep.utm.edu/p/pacifism.htm Pacifism]. Internet Encyclopedia of Philosophy. {{en}} |
||
Versio 1. elokuuta 2020 kello 09.08
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Rauhanaate eli pasifismi merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimystä saavuttaa tavoitteet täysin väkivallattomin keinoin ja samalla ennaltaehkäistä konflikteja. Absoluuttinen pasifismi hylkää kaiken väkivallankäytön yhteiskunnassa pyrkien saavuttamaan tavoitteensa täysin väkivallattomin keinoin. Osa pasifisteista saattaa hyväksyä jonkinlaiset valtion sisäiset pakkokeinot tai väkivallan itsepuolustuksena. Sodan oikeutusta käsittelee etiikan osa-alue, sodan etiikka.
Sanan merkitys ja historia
Ennen sota oli normaali asioiden tila. Adam Smith asettui tätä vastaan teoksessaan Kansojen varallisuus (1776) puolustamalla rauhaa ja valittamalla sodan tuhoista ja kustannuksista ja sen tuottamasta korkeasta julkisesta velasta. Nämä liberaalien taloustieteilijöiden ajatukset nostivat sodan kynnystä, tekivät siitä epänormaalin, kertoo Stanfordin yliopiston historian professori Priya Satia teoksessaan Empire of Guns.[1][2]
Ennen termiä pasifismi rauhanyhdistysten ja kansainvälisten rauhanjärjestöjen jäsenet kutsuivat itseään ”rauhan tekijöiksi” ja ”rauhan puolestapuhujiksi”, mutta yleisimmin kuitenkin ”rauhan ystäviksi”. Nämä nimitykset koettiin hankaliksi ja aktivistit pyrkivät löytämään liikkeelle kuvaavan nimityksen. Sanan pasifismi otti ensimmäisenä käyttöön ranskalainen rauhanaktivisti Émile Arnaud, joka käytti termiä yleisessä mielessä kuvaamaan kansainvälistä rauhanliikettä. Termiä pasifismi käytettiin virallisesti ensimmäisen kerran 10. yleismaailmallisessa rauhankokouksessa Glasgow’ssa vuonna 1901 viittaamaan sodanvastaiseen ajattelutapaan. Glasgow’n kongressin jälkeen monet rauhanjärjestöjen jäsenet alkoivat kutsua itseään pasifisteiksi. Termin oli määrä kattaa kaikki, jotka työskentelivät rauhan säilyttämisen ja sodan ehkäisemisen puolesta. Pasifismi merkitsi myös yhteiskunnallista toimintaa ja erottautui näin joitain uskonnollisia lahkoja leimanneesta yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumattomuuden perinteestä.[3]
Termin käyttöönoton jälkeen alkoi keskustelu sen tarkasta merkityksestä ja soveltamisesta. Näkemyserot kärjistyivät rauhanliikkeen hajoamiseen ensimmäisen maailmansodan syttyessä vuonna 1914. Valtaosa rauhanliikkeen jäsenistä lähti sotaan ja vain murto-osa vastusti sotaa edelleen. Sodan jälkeisinä vuosina pasifismin merkityksestä kiisteltiin laajasti. Sotaan lähtemistä vastustaneet halusivat yksinoikeuden käsitteeseen ja kavensivat sen määritelmän kattamaan vain sodan ehdottoman hylkäämisen. Sodan kauhut olivat saaneet yhä useammat ihmiset ehdottoman sodanvastaisiksi ja näin pasifismi sen kapeassa merkityksessä tuli laajemmin hyväksytyksi.[3]
Suomalaisia pasifisteja
Liberaali senaattori Leo Mechelin oli tunnettu rauhanaktiivi ja kuuluisa myös johtamastaan passiivisesta vastarinnasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteen sortovuosina. Suomen Rauhanliiton säätiö on nimetty hänen mukaansa. Mechelin toimi myös kansainvälisen rauhankongressin varapuheenjohtajana ja ajoi kansainvälistä lainsäädäntöä rauhan takeeksi.
Merkittävä suomalainen pasifisti oli Arndt Pekurinen, joka teloitettiin jatkosodan aikana hänen kieltäydyttyään osallistumisesta maanpuolustustoimintaan.[4] Myös Yrjö Kallinen oli kuuluisa suomalainen pasifisti – jopa maailmanhistoriallisestikin mielenkiintoinen tapaus, sillä vaikka oli pasifisti, hän toimi vuosina 1946–1948 Suomen puolustusministerinä.
Katso myös
Lähteet
- Cortright, David: Rauha: Ajatusten ja liikkeiden historia. (Peace: A history of movements and ideas, 2008.) Suomentanut Eila Salomaa. Esipuhe: Kalevi Suomela. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-163-0.
Viitteet
- ↑ Tyler Cowen: Empire of Guns Marginal Revolution. 19.6.2018.
- ↑ Priya Satia 2018. Stanford University.
- ↑ a b Cortright, s. 27-28.
- ↑ Paasilinna, Erno: Rohkeus: Arndt Pekurisen elämä ja teloitus. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-13242-3.
Kirjallisuutta
- Cortright, David: Rauha. Ajatusten ja liikkeiden historia. (Peace. A History of Movements and Ideas, 2008.) Suomentanut Eila Salomaa. Esipuhe: Kalevi Suomela. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-163-0.
- Kallio, Kalle & Metsämäki, Mikko (toim.): Pasifistin taskukirja. Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 2003. ISBN 951-9372-22-9.
- Suolahti, Jaakko & Vehviläinen, Olli & Järvinen, Markku (toim.): Rauhanajatus historiassa. Porvoo: WSOY, 1970.
- Taipale, Ilkka: Rauhankirjallisuuden bibliografia. Helsinki: Suomen rauhanliitto, 1987. ISBN 951-9193-05-7.
- Väänänen, Jouko (toim.): Rauhaa, peace! Pasifismin klassikoita. Helsinki: Like: Into, 2009. ISBN 978-952-01-0364-4.
Aiheesta muualla
- Pacifism. Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)