Leirilakki

Leirilakki eli ns. väinämöisenlakki on partiolaispäähine. Sitä käytetään pääasiassa leireillä ja retkillä. Partiolaisten kielenkäytössä sitä kutsutaan nimellä väiski.

1960-luvulla se oli myös kolkkapoikien päähine, koska vaihtoehtoa eli keltaisin terein koristettua tummansinistä lipallista sudenpentulakkia vierastettiin ja leirilakki koettiin suomalaisempana. Vain ne lippukunnat, joissa kolkkapoikien sijaan oli sudenpentuja, käyttivät lippalakkia.

Leirilakki on perusmuodossaan neljästä sektorinmuotoisesta kankaanpalasta koottu kalotti, jonka reunat ja saumat on peitetty 10 mm leveällä kangasnauhalla, joka muodostaa ristikuvion päälaen yli. Leirilakkia pidetään niin, että yksi valkoisista nauhoista on otsan keskikohdan yläpuolella. Rukouksen aikana ja sisätiloissa leirilakki kannetaan partiovyön alla.

Leirilakin perusväri on Suomen lipun sininen ja nauhat valkoisia. Routavuosien aikana vuosina 1911 - 17 toimineista lippukunnista alun perin helsinkiläisellä, nykyisin Kauniaisissa toimivalla kaksikielisellä Toimen Pojat -lippukunnalla ja vaasalaisella Vaasan Metsäveikot -lippukunnalla on oikeus käyttää väreiltään poikkeavaa leirilakkia: kauniaislaisilla se on khakivärinen tummansinisin nauhoin, vaasalaisilla tummansininen kirkkaanpunaisin nauhoin.

Leirilakista on olemassa myös talviversio: se on muuten samalla kaavalla tehty, paitsi materiaali on kudottu villa ja valkoinen alareunus on noin 10 cm leveä. Päähinettä käytetään talvileireillä ja -tapahtumissa.

Vesipartiolippukunnat käyttävät purjehdus- ja leirilakkinaan ns. jollaa eli kokovalkoista pystylieristä merimieshattua. Johtajilla on kiiltolippainen korkeakupuinen Vega-lakki, jossa purjehduskauden aikana on valkoinen päällinen.

Lähteet

• Puku- ja merkkisääntö PMS, Partiolaisen ohjekirja 1966