Ero sivun ”Rauhanaate” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
[[Kuva:Peace sign.svg|thumb|150px|Rauhanmerkki, pasifistien tunnus.]]
[[Kuva:Peace sign.svg|thumb|150px|Rauhanmerkki, pasifistien tunnus.]]
[[Kuva:WeFightCartoon.jpg|thumb|250px|”Johtajat haluavat sotaa ja julistavat sodan; johdettavat sotivat”. Pilapiirros vuodelta 1910.]]
[[Kuva:WeFightCartoon.jpg|thumb|250px|”Johtajat haluavat sotaa ja julistavat sodan; johdettavat sotivat”. Pilapiirros vuodelta 1910.]]
[[Kuva:World-Day-of-Prayer-for-Peace Assisi 2011.jpg|right|400px|thumb|]]
{{korjattava/Suomi}}
{{korjattava/Suomi}}
'''Rauhanaate''' eli '''pasifismi''' merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimystä saavuttaa tavoitteet täysin väkivallattomin keinoin ja samalla ennaltaehkäistä konflikteja. Absoluuttinen pasifismi hylkää kaiken [[väkivalta|väkivallankäytön]] [[yhteiskunta|yhteiskunnassa]] pyrkien saavuttamaan tavoitteensa täysin väkivallattomin keinoin. Osa pasifisteista saattaa hyväksyä jonkinlaiset valtion sisäiset pakkokeinot tai väkivallan itsepuolustuksena. [[Sota|Sodan]] oikeutusta käsittelee etiikan osa-alue, [[sodan etiikka]].
'''Rauhanaate''' eli '''pasifismi''' merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimystä saavuttaa tavoitteet täysin väkivallattomin keinoin ja samalla ennaltaehkäistä konflikteja. Absoluuttinen pasifismi hylkää kaiken [[väkivalta|väkivallankäytön]] [[yhteiskunta|yhteiskunnassa]] pyrkien saavuttamaan tavoitteensa täysin väkivallattomin keinoin. Osa pasifisteista saattaa hyväksyä jonkinlaiset valtion sisäiset pakkokeinot tai väkivallan itsepuolustuksena. [[Sota|Sodan]] oikeutusta käsittelee etiikan osa-alue, [[sodan etiikka]].

Versio 22. marraskuuta 2015 kello 23.31

Rauhanmerkki, pasifistien tunnus.
”Johtajat haluavat sotaa ja julistavat sodan; johdettavat sotivat”. Pilapiirros vuodelta 1910.

Rauhanaate eli pasifismi merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimystä saavuttaa tavoitteet täysin väkivallattomin keinoin ja samalla ennaltaehkäistä konflikteja. Absoluuttinen pasifismi hylkää kaiken väkivallankäytön yhteiskunnassa pyrkien saavuttamaan tavoitteensa täysin väkivallattomin keinoin. Osa pasifisteista saattaa hyväksyä jonkinlaiset valtion sisäiset pakkokeinot tai väkivallan itsepuolustuksena. Sodan oikeutusta käsittelee etiikan osa-alue, sodan etiikka.

Sanan merkitys ja historia

Ennen termiä pasifismi rauhanyhdistysten ja kansainvälisten rauhanjärjestöjen jäsenet kutsuivat itseään ”rauhan tekijöiksi” ja ”rauhan puolestapuhujiksi”, mutta yleisimmin kuitenkin ”rauhan ystäviksi”. Nämä nimitykset koettiin hankaliksi ja aktivistit pyrkivät löytämään liikkeelle kuvaavan nimityksen. Sanan pasifismi otti ensimmäisenä käyttöön ranskalainen rauhanaktivisti Émile Arnaud, joka käytti termiä yleisessä mielessä kuvaamaan kansainvälistä rauhanliikettä. Termiä pasifismi käytettiin virallisesti ensimmäisen kerran 10. yleismaailmallisessa rauhankokouksessa Glasgow’ssa vuonna 1901 viittaamaan sodanvastaiseen ajattelutapaan. Glasgow’n kongressin jälkeen monet rauhanjärjestöjen jäsenet alkoivat kutsua itseään pasifisteiksi. Termin oli määrä kattaa kaikki, jotka työskentelivät rauhan säilyttämisen ja sodan ehkäisemisen puolesta. Pasifismi merkitsi myös yhteiskunnallista toimintaa ja erottautui näin joitain uskonnollisia lahkoja leimanneesta yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumattomuuden perinteestä.[1]

Termin käyttöönoton jälkeen alkoi keskustelu sen tarkasta merkityksestä ja soveltamisesta. Näkemyserot kärjistyivät rauhanliikkeen hajoamiseen ensimmäisen maailmansodan syttyessä vuonna 1914. Valtaosa rauhanliikkeen jäsenistä lähti sotaan ja vain murto-osa vastusti sotaa edelleen. Sodan jälkeisinä vuosina pasifismin merkityksestä kiisteltiin laajasti. Sotaan lähtemistä vastustaneet halusivat yksinoikeuden käsitteeseen ja kavensivat sen määritelmän kattamaan vain sodan ehdottoman hylkäämisen. Sodan kauhut olivat saaneet yhä useammat ihmiset ehdottoman sodanvastaisiksi ja näin pasifismi sen kapeassa merkityksessä tuli yleisesti hyväksytyksi.[1]

Suomalaisia pasifisteja

Merkittävä suomalainen pasifisti oli Arndt Pekurinen, joka teloitettiin jatkosodan aikana hänen kieltäydyttyään osallistumisesta maanpuolustustoimintaan.[2] Myös Yrjö Kallinen oli kuuluisa suomalainen pasifisti – jopa maailmanhistoriallisestikin mielenkiintoinen tapaus, sillä vaikka oli pasifisti, hän toimi vuosina 1946–1948 Suomen puolustusministerinä.

Katso myös

Lähteet

  • Cortright, David: Rauha: Ajatusten ja liikkeiden historia. (Peace: A history of movements and ideas, 2008.) Suomentanut Eila Salomaa. Esipuhe: Kalevi Suomela. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-163-0.

Viitteet

  1. a b Cortright, s. 27-28.
  2. Paasilinna, Erno: Rohkeus: Arndt Pekurisen elämä ja teloitus. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-13242-3.

Kirjallisuutta

  • Cortright, David: Rauha. Ajatusten ja liikkeiden historia. (Peace. A History of Movements and Ideas, 2008.) Suomentanut Eila Salomaa. Esipuhe: Kalevi Suomela. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-163-0.
  • Kallio, Kalle & Metsämäki, Mikko (toim.): Pasifistin taskukirja. Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 2003. ISBN 951-9372-22-9.
  • Suolahti, Jaakko & Vehviläinen, Olli & Järvinen, Markku (toim.): Rauhanajatus historiassa. Porvoo: WSOY, 1970.
  • Taipale, Ilkka: Rauhankirjallisuuden bibliografia. Helsinki: Suomen rauhanliitto, 1987. ISBN 951-9193-05-7.
  • Väänänen, Jouko (toim.): Rauhaa, peace! Pasifismin klassikoita. Helsinki: Like: Into, 2009. ISBN 978-952-01-0364-4.

Aiheesta muualla

  • Pacifism. Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.