Ero sivun ”Jules de Polignac” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p w
yksi lähde lisää
Rivi 2: Rivi 2:
'''Auguste Jules Armand Marie de Polignac''' [polinja’k]<ref>''Suuri henkilökirja'', s. 530. WSOY, Helsinki 2001.</ref> ([[14. toukokuuta]] [[1780]] [[Versailles]] – [[2. maaliskuuta]] [[1847]] [[Pariisi]])<ref name="brit1">[http://www.britannica.com/EBchecked/topic/467353/Jules-Armand-prince-de-Polignac Jules-Armand, prince de Polignac] {{en}} ''Encyclopædia Britannica Online Academic Edition''. Viitattu 30.3.2013.</ref> oli ranskalainen aatelismies ja [[Ultrarojalismi|ultrarojalistinen]] poliitikko, joka toimi [[Ranskan pääministeri]]nä vuosina 1829–1830. Hänen taantumuksellinen politiikkansa johti [[Heinäkuun vallankumous|heinäkuun vallankumouksen]] syttymiseen vuonna 1830.
'''Auguste Jules Armand Marie de Polignac''' [polinja’k]<ref>''Suuri henkilökirja'', s. 530. WSOY, Helsinki 2001.</ref> ([[14. toukokuuta]] [[1780]] [[Versailles]] – [[2. maaliskuuta]] [[1847]] [[Pariisi]])<ref name="brit1">[http://www.britannica.com/EBchecked/topic/467353/Jules-Armand-prince-de-Polignac Jules-Armand, prince de Polignac] {{en}} ''Encyclopædia Britannica Online Academic Edition''. Viitattu 30.3.2013.</ref> oli ranskalainen aatelismies ja [[Ultrarojalismi|ultrarojalistinen]] poliitikko, joka toimi [[Ranskan pääministeri]]nä vuosina 1829–1830. Hänen taantumuksellinen politiikkansa johti [[Heinäkuun vallankumous|heinäkuun vallankumouksen]] syttymiseen vuonna 1830.


Jules de Polignac kuului vanhaan ja merkittävään ranskalaiseen [[Polignac]]in aatelissukuun. Hänen vahempansa olivat vuonna 1780 [[herttua]]n arvon saanut Jules de Polignac sekä kuningatar [[Marie Antoinette]]n suosikki [[Yolande de Polastron]]. Hänen isänsä oli myös tunnettu ultrarojalisti. Polignac asui [[Ranskan suuri vallankumous|Ranskan suuren vallankumouksen]] jälkeen vuosia maanpaossa Englannissa. Palattuaan Ranskaan häntä syytettiin juonittelusta [[Napoleon]]ia vastaan ja hän oli vangittuna vuosina 1804–1813. [[Bourbon-restauraatio]]n yhteydessä 1815 hän sai [[Ranskan päärit|päärinarvon]], joka oikeutti paikkaan uudessa parlamentin ylähuoneessa eli päärien kamarissa. Hän kuitenkin kieltäytyi aluksi vannomasta paikan vastaanottamisen edellytyksenä ollutta perustuslaillista valaa, koska katsoi sen loukkaavan paavillisia oikeuksia. Tästä ilahtuneena [[Pyhä istuin]] myönsi hänelle vuonna 1820 [[Ruhtinas|ruhtinaan]] arvon, joka tunnustettiin Ranskassa 1822.<ref name="brit1" /><ref name="brit2">[http://www.britannica.com/EBchecked/topic/467360/Polignac-family#ref103932 Polignac family] {{en}} ''Encyclopædia Britannica Online Academic Edition''. Viitattu 30.3.2013.</ref> Kuningas [[Ludvig XVIII]] nimitti hänet Ranskan lähettilääksi Englantiin vuonna 1823.
Jules de Polignac kuului vanhaan ja merkittävään ranskalaiseen [[Polignac]]in aatelissukuun. Hänen vahempansa olivat vuonna 1780 [[herttua]]n arvon saanut Jules de Polignac sekä kuningatar [[Marie Antoinette]]n suosikki [[Yolande de Polastron]]. Hänen isänsä oli myös tunnettu ultrarojalisti. Polignac asui [[Ranskan suuri vallankumous|Ranskan suuren vallankumouksen]] jälkeen vuosia maanpaossa Englannissa. Palattuaan Ranskaan häntä syytettiin juonittelusta [[Napoleon]]ia vastaan ja hän oli vangittuna vuosina 1804–1813. [[Bourbon-restauraatio]]n yhteydessä 1815 hän sai [[Ranskan päärit|päärinarvon]], joka oikeutti paikkaan uudessa parlamentin ylähuoneessa eli päärien kamarissa. Hän kuitenkin kieltäytyi aluksi vannomasta paikan vastaanottamisen edellytyksenä ollutta perustuslaillista valaa, koska katsoi sen loukkaavan paavillisia oikeuksia. Tästä ilahtuneena [[Pyhä istuin]] myönsi hänelle vuonna 1820 [[Ruhtinas|ruhtinaan]] arvon, joka tunnustettiin Ranskassa 1822.<ref name="brit1" /><ref name="brit2">[http://www.britannica.com/EBchecked/topic/467360/Polignac-family#ref103932 Polignac family] {{en}} ''Encyclopædia Britannica Online Academic Edition''. Viitattu 30.3.2013.</ref> Kuningas [[Ludvig XVIII]] nimitti hänet Ranskan lähettilääksi Englantiin vuonna 1823.<ref>[http://runeberg.org/nfca/0673.html ''Nordisk familjebok'' (1915), s. 1234] {{sv}} Runeberg.org. Viitattu 10.3.2015.</ref>


Polignacin ultrarojalismi vetosi kuningas [[Kaarle X (Ranska)|Kaarle X:een]], joka nimitti hänet ulkoministeriksi 8. elokuuta 1829 ja pääministeriksi 17. marraskuuta samana vuonna.<ref name="brit1" /><ref name="brit2" /> Äärikonservatiivisuutensa vuoksi uudella pääministerillä ei ollut paljoa kannatusta edes vanhoillisten parissa. Maaliskuussa 1830 kuningas joutui hajottamaan edustajainkamarin ja julistamaan uudet vaalit. Lisätäkseen suosiotaan vaalien alla Polignacin hallitus määräsi suoritettavaksi heinäkuussa 1830 [[Algerin valtaus|Algerin valtauksen]], jonka tarkoituksena oli vapauttaa [[Välimeri|Välimerellä]] liikkuvat kauppalaivat algerialaisten [[Barbareskit|merirosvojen]] ahdistelusta ja suojelurahojen maksamisesta. Sotilaallinen menestys ei kuitenkaan vaikuttanut vaalitulokseen ja konservatiivit kärsivät tappion.<ref name="ABC">Risto Kari: ''Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot 4'', s. 331. Tammi. Helsinki 2001.</ref> Hallituksen menettettyä näin enemmistön tuen Polignac suostutteli Kaarlen antamaan 25. heinäkuuta 1830 [[Heinäkuun ordonanssit|heinäkuun ordonansseina]] tunnetut säädökset, jotka lakkauttivat lehdistönvapauden ja veivät äänioikeuden suurelta osalta porvaristoa. Tämä nähtiin hyökkäyksenä [[Vuoden 1814 peruskirja|perustuslakia]] vastaan ja laukaisi Ranskassa välittömästi uuden vallankumouksen, joka johti muutamassa päivässä Kaarlen kukistumiseen.<ref>''Ihmiskunnan kronikka 1739–1860'', s. 716–717. Gummerus 1988.</ref> Tilanteen tajutessaan Kaarle erotti Polignacin, mutta se ei enää tyydyttänyt kumouksellisia.<ref name="ABC" /> Vallankumouksen seurauksena Polignac vangittiin ja joulukuussa 1830 hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Hänet vapautettiin marraskuussa 1836 ja karkotettiin maasta. Hän pääsi palaamaan Ranskaan vasta vuonna 1845.<ref name="brit1" /><ref name="brit2" />
Polignacin ultrarojalismi vetosi kuningas [[Kaarle X (Ranska)|Kaarle X:een]], joka nimitti hänet ulkoministeriksi 8. elokuuta 1829 ja pääministeriksi 17. marraskuuta samana vuonna.<ref name="brit1" /><ref name="brit2" /> Äärikonservatiivisuutensa vuoksi uudella pääministerillä ei ollut paljoa kannatusta edes vanhoillisten parissa. Maaliskuussa 1830 kuningas joutui hajottamaan edustajainkamarin ja julistamaan uudet vaalit. Lisätäkseen suosiotaan vaalien alla Polignacin hallitus määräsi suoritettavaksi heinäkuussa 1830 [[Algerin valtaus|Algerin valtauksen]], jonka tarkoituksena oli vapauttaa [[Välimeri|Välimerellä]] liikkuvat kauppalaivat algerialaisten [[Barbareskit|merirosvojen]] ahdistelusta ja suojelurahojen maksamisesta. Sotilaallinen menestys ei kuitenkaan vaikuttanut vaalitulokseen ja konservatiivit kärsivät tappion.<ref name="ABC">Risto Kari: ''Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot 4'', s. 331. Tammi. Helsinki 2001.</ref> Hallituksen menettettyä näin enemmistön tuen Polignac suostutteli Kaarlen antamaan 25. heinäkuuta 1830 [[Heinäkuun ordonanssit|heinäkuun ordonansseina]] tunnetut säädökset, jotka lakkauttivat lehdistönvapauden ja veivät äänioikeuden suurelta osalta porvaristoa. Tämä nähtiin hyökkäyksenä [[Vuoden 1814 peruskirja|perustuslakia]] vastaan ja laukaisi Ranskassa välittömästi uuden vallankumouksen, joka johti muutamassa päivässä Kaarlen kukistumiseen.<ref>''Ihmiskunnan kronikka 1739–1860'', s. 716–717. Gummerus 1988.</ref> Tilanteen tajutessaan Kaarle erotti Polignacin, mutta se ei enää tyydyttänyt kumouksellisia.<ref name="ABC" /> Vallankumouksen seurauksena Polignac vangittiin ja joulukuussa 1830 hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Hänet vapautettiin marraskuussa 1836 ja karkotettiin maasta. Hän pääsi palaamaan Ranskaan vasta vuonna 1845.<ref name="brit1" /><ref name="brit2" />

Versio 10. maaliskuuta 2015 kello 20.21

Jules de Polignac noin vuonna 1810.

Auguste Jules Armand Marie de Polignac [polinja’k][1] (14. toukokuuta 1780 Versailles – 2. maaliskuuta 1847 Pariisi)[2] oli ranskalainen aatelismies ja ultrarojalistinen poliitikko, joka toimi Ranskan pääministerinä vuosina 1829–1830. Hänen taantumuksellinen politiikkansa johti heinäkuun vallankumouksen syttymiseen vuonna 1830.

Jules de Polignac kuului vanhaan ja merkittävään ranskalaiseen Polignacin aatelissukuun. Hänen vahempansa olivat vuonna 1780 herttuan arvon saanut Jules de Polignac sekä kuningatar Marie Antoinetten suosikki Yolande de Polastron. Hänen isänsä oli myös tunnettu ultrarojalisti. Polignac asui Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen vuosia maanpaossa Englannissa. Palattuaan Ranskaan häntä syytettiin juonittelusta Napoleonia vastaan ja hän oli vangittuna vuosina 1804–1813. Bourbon-restauraation yhteydessä 1815 hän sai päärinarvon, joka oikeutti paikkaan uudessa parlamentin ylähuoneessa eli päärien kamarissa. Hän kuitenkin kieltäytyi aluksi vannomasta paikan vastaanottamisen edellytyksenä ollutta perustuslaillista valaa, koska katsoi sen loukkaavan paavillisia oikeuksia. Tästä ilahtuneena Pyhä istuin myönsi hänelle vuonna 1820 ruhtinaan arvon, joka tunnustettiin Ranskassa 1822.[2][3] Kuningas Ludvig XVIII nimitti hänet Ranskan lähettilääksi Englantiin vuonna 1823.[4]

Polignacin ultrarojalismi vetosi kuningas Kaarle X:een, joka nimitti hänet ulkoministeriksi 8. elokuuta 1829 ja pääministeriksi 17. marraskuuta samana vuonna.[2][3] Äärikonservatiivisuutensa vuoksi uudella pääministerillä ei ollut paljoa kannatusta edes vanhoillisten parissa. Maaliskuussa 1830 kuningas joutui hajottamaan edustajainkamarin ja julistamaan uudet vaalit. Lisätäkseen suosiotaan vaalien alla Polignacin hallitus määräsi suoritettavaksi heinäkuussa 1830 Algerin valtauksen, jonka tarkoituksena oli vapauttaa Välimerellä liikkuvat kauppalaivat algerialaisten merirosvojen ahdistelusta ja suojelurahojen maksamisesta. Sotilaallinen menestys ei kuitenkaan vaikuttanut vaalitulokseen ja konservatiivit kärsivät tappion.[5] Hallituksen menettettyä näin enemmistön tuen Polignac suostutteli Kaarlen antamaan 25. heinäkuuta 1830 heinäkuun ordonansseina tunnetut säädökset, jotka lakkauttivat lehdistönvapauden ja veivät äänioikeuden suurelta osalta porvaristoa. Tämä nähtiin hyökkäyksenä perustuslakia vastaan ja laukaisi Ranskassa välittömästi uuden vallankumouksen, joka johti muutamassa päivässä Kaarlen kukistumiseen.[6] Tilanteen tajutessaan Kaarle erotti Polignacin, mutta se ei enää tyydyttänyt kumouksellisia.[5] Vallankumouksen seurauksena Polignac vangittiin ja joulukuussa 1830 hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Hänet vapautettiin marraskuussa 1836 ja karkotettiin maasta. Hän pääsi palaamaan Ranskaan vasta vuonna 1845.[2][3]

Lähteet

  1. ↑ Suuri henkilökirja, s. 530. WSOY, Helsinki 2001.
  2. ↑ a b c d Jules-Armand, prince de Polignac (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.3.2013.
  3. ↑ a b c Polignac family (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.3.2013.
  4. ↑ Nordisk familjebok (1915), s. 1234 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 10.3.2015.
  5. ↑ a b Risto Kari: Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot 4, s. 331. Tammi. Helsinki 2001.
  6. ↑ Ihmiskunnan kronikka 1739–1860, s. 716–717. Gummerus 1988.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jules_de_Polignac&oldid=14730055”