Ero sivun ”Jules de Polignac” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p typo, kh |
Tuossa ranskantaitoiselle lisää luettevaa. |
||
| Rivi 11: | Rivi 11: | ||
==Aiheesta muualla== |
==Aiheesta muualla== |
||
*{{Commonscat-rivi|Jules, prince de Polignac}} |
*{{Commonscat-rivi|Jules, prince de Polignac}} |
||
*Christian de Polignac: [http://www.chateaudesormes.fr/doc/ArticleJulesdePolignac.pdf Le prince Jules de Polignac et le dernier ministère de la Restauration] {{fr}} |
|||
{{AAKKOSTUS:Polignac, Jules de}} |
{{AAKKOSTUS:Polignac, Jules de}} |
||
Versio 31. maaliskuuta 2013 kello 16.44
Auguste Jules Armand Marie de Polignac [polinja’k][1] (14. toukokuuta 1780 Versailles – 2. maaliskuuta 1847 Pariisi)[2] oli ranskalainen aatelismies ja ultrarojalistinen poliitikko, joka toimi Ranskan pääministerinä vuosina 1829–1830. Hänen taantumuksellinen politiikkansa johti heinäkuun vallankumouksen syttymiseen vuonna 1830.
Jules de Polignac kuului vanhaan ja merkittävään ranskalaiseen Polignacin aatelissukuun. Hänen vahempansa olivat vuonna 1780 herttuan arvon saanut Jules de Polignac sekä kuningatar Marie Antoinetten suosikki Yolande de Polastron. Hänen isänsä oli myös tunnettu ultrarojalisti. Polignac asui Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen vuosia maanpaossa Englannissa. Palattuaan Ranskaan häntä syytettiin juonittelusta Napoleonia vastaan ja hän oli vangittuna vuosina 1804–1813. Bourbon-restauraation yhteydessä 1815 hän sai päärinarvon, joka oikeutti paikkaan uudessa parlamentin ylähuoneessa eli päärien kamarissa. Hän kuitenkin kieltäytyi aluksi vannomasta paikan vastaanottamisen edellytyksenä ollutta perustuslaillista valaa, koska katsoi sen loukkaavan paavillisia oikeuksia. Tästä ilahtuneena Pyhä istuin myönsi hänelle vuonna 1820 ruhtinaan arvon, joka tunnustettiin Ranskassa 1822.[2][3] Kuningas Ludvig XVIII nimitti hänet Ranskan lähettilääksi Englantiin vuonna 1823.
Polignacin ultrarojalismi vetosi kuningas Kaarle X:een, joka nimitti hänet ulkoministeriksi 8. elokuuta 1829 ja pääministeriksi 17. marraskuuta samana vuonna.[2][3] Polignacin Välimeren-politiikka johti Algerin valtaukseen.[1] Vuoden 1830 edustajainkamarin vaaleissa hänen hallituksensa kuitenkin menetti enemmistön tuen. Tällöin Polignac suostutteli Kaarlen antamaan 25. heinäkuuta 1830 heinäkuun ordonansseina tunnetut säädökset, jotka lakkauttivat lehdistönvapauden ja veivät äänioikeuden suurelta osalta porvaristoa. Tämä nähtiin hyökkäyksenä perustuslakia vastaan ja laukaisi Ranskassa välittömästi uuden vallankumouksen, joka johti muutamassa päivässä Kaarlen kukistumiseen.[4] Seurauksena Polignac vangittiin ja joulukuussa 1830 hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Hänet vapautettiin marraskuussa 1836 ja karkotettiin maasta. Hän pääsi palaamaan Ranskaan vasta vuonna 1845.[2][3]
Lähteet
- ↑ a b Suuri henkilökirja, s. 530. WSOY, Helsinki 2001.
- ↑ a b c d Jules-Armand, prince de Polignac (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.3.2013.
- ↑ a b c Polignac family (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.3.2013.
- ↑ Ihmiskunnan kronikka 1739–1860, s. 716–717. Gummerus 1988.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jules de Polignac Wikimedia Commonsissa
- Christian de Polignac: Le prince Jules de Polignac et le dernier ministère de la Restauration (ranskaksi)
