Ero sivun ”Virius Lupus” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
ZéroBot (keskustelu | muokkaukset)
p Botti lisäsi: ru:Вирий Луп
Rubinbot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.3) (Botti lisäsi: en:Virius Lupus (consul 278)
Rivi 16: Rivi 16:
[[bg:Вирий Луп (консул 275 г.)]]
[[bg:Вирий Луп (консул 275 г.)]]
[[de:Virius Lupus]]
[[de:Virius Lupus]]
[[en:Virius Lupus (consul 278)]]
[[it:Virio Lupo (console 278)]]
[[it:Virio Lupo (console 278)]]
[[la:Virius Lupus]]
[[la:Virius Lupus]]

Versio 2. maaliskuuta 2013 kello 23.31

Virius Lupus (200-luku) oli arvostettu roomalainen senaattori 200-luvun lopulla. Hän oli kotoisin ansioituneesta Viriusten suvusta, joka nousi keisari Aurelianuksen aikana merkittävimpien sukujen joukkoon. Todennäköisesti hän oli consul suffectus jossakin vaiheessa. Myöhemmin hän oli Arabian provinssin maaherra roomalaisten vallattua Palmyran vuonna 272. Tämän jälkeen hän toimi myös Syria Coelen maaherrana, mahdollisesti vielä Aurelianuksen aikana. Kun Sol Invictukselle pyhitetty temppeli vihittiin käyttöön Roomassa 25. joulukuuta 275, Lupus nimitettiin kultin asioita hoitavan pappiskollegion (pontifices dei Solis) jäseneksi. Vuonna 278 hän oli konsulina yhdessä keisari Probuksen kanssa. Samana vuonna hän toimi myös Rooman kaupunginprefektinä (praefectus urbi).[1][2]

Hän saattoi olla vuoden 232 konsulin Lucius Virius Lupuksen poika.[1]

Lähteet

  • A. H. M. Jones, J. R. Martindale & J. Morris: The Prosopography of the Later Roman Empire. Vol. 1, A. D. 260-395. Cambridge University Press, 1971. ISBN 0521072336. (englanniksi)
  • Alaric Watson: Aurelian and the third century. Routledge, 1999. ISBN 0-415-07248-4. (englanniksi)

Viitteet

  1. a b The Prosopography of the Later Roman Empire s. 522
  2. Watson s. 164–165
  Edeltäjä:
Imp. Caesar M. Aurelius Probus Augustus ja Paulinus
Rooman konsuli
Imp. Caesar M. Aurelius Probus Augustuksen kanssa
vuonna 278
Seuraaja:
Imp. Caesar M. Aurelius Probus Augustus ja Nonius Paternus