J-rock

J-rock (jap. 日本のロック, nihon no rokku) on yleisnimitys japanilaiselle rock- tai metallimusiikille. Käsite sisältää useita erilaisia japanilaisen populaarimusiikin tyylejä, joiden ei välttämättä edes tarvitse olla rockia.^selvennä J-rockin alalajeiksi voidaan lukea muun muassa oshare kei, visual kei, angura ja eroguro. J-popia pidetään yleensä omana J-rockista erillisenä tyylilajinaan.

J-rockin vaiheita

Ensimmäisiä kansainvälistä julkisuutta saaneita japanilaisia rockmuusikkoja oli bassokitaristi Tetsu Yamauchi, joka soitti 1970-luvulla suosituissa brittiläisissä yhtyeissä Free ja The Faces. 1980-luvulta lähtien japanilaisesta rock- ja metallimusiikista alkoi tulla kultti-ilmiö Yhdysvalloissa ja Euroopassa. 1990-luvun lopulta lähtien J-rockin suosio on kasvanut voimakkaasti Suomessakin. Monilla japanilaisilla yhtyeillä on nykyisin oma vakiintunut ihailijakuntansa kotimaansa ulkopuolella.

J-rockin suuntauksia

• Visual kei – J-rockin alalaji, joka korostaa visuaalisuutta jopa enemmän kuin musiikkia. Kappaleetkin on luotu mahdollisimman teatraalisiksi ohuilla bassoäänillä, voimakkailla kitaroilla ja valtavilla rumpukuvioilla. Laulutapa on moniskaalaista, ja suurin osa visual kei -laulajista onkin oppineita tenoreita , jotka käyttävät äänialaa hyödykseen kaikin mahdollisin tavoin. Eräs visual kein suuntaus on oshare kei.
• Angura & Eroguro – Synkkiä ja yhteiskuntakriittisiä tyylilajeja. Vaikutteita otetaan paljolti japanilaisesta kansanmusiikista. Erogurossa särö on tärkeä osa bassokitaran ääntä, jotta alavireiset kitarat ja kireäkalvoisten rumpujen punk- ja death metal -kompit saavat lisävoimaa. Angurassa saatetaan lisämelodioiden luomiseksi käyttää esimerkiksi perinteikästä koto-soitinta. Akustinen kitara on C-vireeltään olennainen osa sointupuolta.

Katso myös

• Luettelo J-rockin esittäjistä

Aiheesta muualla

• J-Music Ignited
• JaME:n kattavampi luettelo esittäjistä

Kirjallisuutta

• Josephine Yun: J-rock. Like, 2007. ISBN 978-952-01-0003-2.