Safavidit

Safavidien valtakunta 1512

Safavidit oli dynastia, joka hallitsi Irania vuosina 1501–1736, ja joka teki šiialaisuudesta Iranin valtionuskonnon ja yhdisti sen provinssit yhtenäisen vallan alle, laskien siten modernin Iranin valtion perustan.

Tausta

Safavidien dynastian kantaisä oli Ardabilin šeikki Safi od-Din (1253–1334). Safavit olivat aluksi suufeja, mutta vaihtoivat vuonna 1399 sunnalaisuuden šiialaisuudeksi. Dynastian varsinainen perustaja Ismail I sai paikallisilta turkmeeneilta riittävästi kannatusta valloittaakseen Tabrizin. Vuonna 1501 hänet kruunattiin Azerbaidžanin šaahiksi ja vuoden päästä hän oli Iranin šaahi.

Šiialaisuus valtionuskonnoksi

Ismail I oli šiia ja julisti että kaikkien valtakunnassa oli käännyttävä šiialaisuuteen kuolemanrangaistuksen uhalla. Sunnalaisten ulaman, papistoluokan, edustajat surmattiin tai ajettiin maanpakoon. Ismail antoi šiialaisille uskonjohtajille maita ja rahaa vastineeksi lojaalisuudesta, tehden sitten uskonnollisen aristokraatin osaksi hallintoa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten fatimidien kalifaatin kaatumisen 1171 jälkeen, jolloin šiialaisilla oli niin merkittävästi valtaa islamilaisessa maailmassa. Seuraavina vuosisatoina uskonnollinen erillisyys sekä yhdisti valtakuntaa sisäisesti että johti sen eristäytymiseen ulkoisesti ja sunnanaapurien hyökkäyksiin.