Altruismi

Altruismi (ransk. altruisme, lat. alter "toinen") tarkoittaa epäitsekästä toimintaa muiden auttamiseksi.

Termin esitti ranskalainen filosofi Auguste Comte vuonna 1851, jolloin hän määritteli altruismin uhrautumiseksi muiden eduksi.

Eettinen oppi

Etiikassa altruismi on oppi, jonka mukaan teon moraalisuus määritellään sen mukaan, tuottaako se hyvää muille. Altruismi on egoismin vastakohta. Altruismi ei sinänsä määrittele sitä, millainen teko tuottaa toisille hyvää. Hyvällä voidaan tarkoittaa mielihyvän lisäämistä ja kivun vähentämistä, kuten useimmat altruistit sen määrittelevät. Toisaalta hyvä teko voidaan määritellä sellaiseksi, joka tuottaa muille onnellisuutta.

Altruismin kriitikot ovat kysyneet, että jos moraaliagentilla ei ole moraalista velvoitetta huolehtia omasta onnellisuudestaan, miksi kenelläkään muulla olisi huolehtia siitä tämän puolesta.

Altruismi on seurausetiikan haara, sillä siinä arvioidaan tekojen seurauksia motiivien sijaan.

Altruismi biologiassa

Evoluutiobiologiassa altruismi määritellään toista auttavaksi toiminnaksi, joka aiheuttaa toimijalle itselleen jonkinlaista haittaa. Tätä altruismia tapahtuu yleensä, vaikkeikaan aina, saman lajin yksilöiden välillä. Esimerkki altruistisesta toiminnasta on mehiläinen, joka pistää tunkeilijaa antaen oman henkensä yhdyskuntansa puolesta.

Darwinismin näkökulmasta altruismi saattaa näyttää oudolta, sillä eläinten odottaisi ajavan omaa etua kasvattaen näin omia mahdollisuuksiaan lisääntymiseen. Altruististen yksilöiden pitäisi joutua epäedulliseen asemaan verrattuna itsekkäisiin yksilöihin.

Ajatuksen ryhmävalinnasta, jossa yksilö edistää altruistisella toiminnallaan ryhmän etua, esitti ensimmäisenä itse Charles Darwin. Kirjassaan The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex Darwin esitti altruismin olevan hyödyllistä ryhmälle tiedostaen kuitenkin samalla, että se ei ole kestävää yksilölle itselleen. W. D. Hamilton näytti vuonna 1963, kuinka sukulaisvalinta, jossa perheenjäsenet kohtelevat toisiaan altruistisesti, voi kehittyä. Robert Trivers osoitti taas vuonna 1971, miten vastavuoroiset altruistiset suhteet voivat kehittyä yksilöiden, joilla ei ole sukulaisuussuhdetta, välillä jopa lajirajoista välittämättä. Altruismille on esitetty myös muita perusteita, kuten oman aseman ja maineensa parantamista ryhmän sisällä. Altruismi onkin seurausta useista eri mekanismeista.

Ryhmävalinta

Pääartikkeli: Ryhmävalinta

Ryhmävalinnan perusteena on se, että ne populaatiot, joiden yksilöillä on ryhmää hyödyttäviä alleeleja, pärjäävät ympäristössään muita populaatioita paremmin. Altruistiset ryhmät voittaisivat itsekkäät ryhmät, jolloin altruistinen käytös voisi kehittyä. Ryhmävalinnan suurin ongelma on se, että yksikin itsekäs vapaamatkustaja altruistisessa ryhmässä saa valintaedun muihin ryhmän jäseniin nähden, ja itsekkäät yksilöt valtaavatkin ryhmän vääjäämättä. 1960-luvulla etenkin George C. Williams ja John Maynard Smith osoittivat, että ryhmävalinta on heikko evolutiivinen voima, eikä siten voinut aiheuttaa altruismin esiintymistä. Tätä päätelmää tukivat myös useat matemaattiset mallit.

Sukulaisvalinta

Pääartikkeli: Sukulaisvalinta

Tyypillisin altruismin muoto esiintyy eläinvanhemman, erityisesti emon, auttaessa lastaan.

Ultimaattinen selitys tälle ilmiölle on, että yksilö auttaessaan sukulaistaan lisää omien geeniensä kopioiden määrää. Hamiltonin sääntö määrää ehdon sille, milloin yksilö toimii altruistisesti sukulaistaan kohtaan (=kantaa kustannuksen) jotta sukulainen saa tietyn hyödyn:

Kustannus (C) < Sukulaisuussuhde (r) · Hyöty (B)

Vanhemmat, jälkeläiset ja sisarukset saavat sukulaisuussuhteen kertoimeksi 0,5, sisarpuolet, isovanhemmat ja vastaavat puolestaan 0,25 ja serkut 0,125. Poikkeuksen muodostavat muun muassa muurahaiset ja mehiläiset joilla koiraat syntyvät neitseellisesti — sukulaisuussuhde on tällöin naarassisarusten välillä 0,75. Korkea sukulaisuussuhde selittää muurahaisten ja mehiläisten steriilin työläiskastin synnyn. Identtisten kaksosten välinen sukulaisuus on 1.

Kustannus ja hyöty mitataan kelpoisuuden laskuna tai nousuna. Hamiltonin sääntö monimutkaistuu vielä, kun otetaan huomioon eri yksilöiden todennäköisyys pysyä hengissä ja levittää geenejään. Esimerkiksi lapsenlapsen ja isovanhemman sukulaisuussuhde on 0,25, mutta isovanhemmalla saattaa olla parempi syy auttaa lastenlapsiaan, koska hän on itse voinut ohittaa lisääntymisiän tai olla herkempi kuolemaan.

Sukulaisvalintaan liittyy myös epävarmuus. Yksilö ei voi olla aina varma sukulaisuussuhteestaan toisiin yksilöihin. Sisarukset voivat todellisuudessa ollakin sisaruspuolia ja toisinpäin. Yksilö ei myöskään voi olla yhtä varma identtisen kaksosensa todellisesta sukulaisuussuhteesta itsensä, mikä on yksi syy sille, miksi yksilöt eivät pidä identtisiä kaksosia täysin samanarvoisina kuin itseään. Sukulaisuussuhteita pitääkin aina arvioida ottaen huomioon se, miten varma yksilö voi olla siitä, mitä sukua sukulaiset hänelle oikeasti ovat.

Vastavuoroinen altruismi

Pääartikkeli: Vastavuoroinen altruismi

Vastavuoroinen altruismi on altruismia, jonka motiivina on saada vastavuoroisesti altruismia toiselta yksilöltä auttamalla ensin tätä. Vastavuoroisen altruismin esitti terminä Robert Trivers artikkelissaan Evolution of Reciprocal Altruism vuonna 1971. Trivers ei määritellyt ryhmän yhteiseen hyötyyn johtavaa toimintaa, kuten yhteisiä saalistusretkiä, vastavuoroiseksi altruismiksi. Hän asetti vastavuoroiselle altruismille ainakin kolme ehtoa: toiminnan pitää auttaa saajaa, mutta aiheuttaa jonkinlaisia kustannuksia antajalle; vastapalveluksen täytyy toteutua vasta viiveellä ja sen toteutumisessa pitää olla epävarmuutta. Vastavuoroinen altruismi vaatii yksilöltä täten muun muassa muistia, pysyviä suhteita ja vakautta.

Katso myös

• Egoismi

Lähteet

• Dawkins, Richard: The Selfish Gene (30th Anniversary edition). Oxford University Press, 2006. 0-19-929115-2. (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Dawkins, Richard: Geenin itsekkyys. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House (1993). (Alkuteos: The Selfish Gene, 1989. Suomennettu 2. laajennetusta laitoksesta.) ISBN 951-884-107-1
• Kanniainen, Vesa & Sintonen, Matti (toim.): Etiikka & talous. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-25209-3.
• Ridley, Matt: Jalouden alkuperä: epäitsekkyyden ja yhteistyön biologiaa [Helsinki] : Art House, 1999 ISBN 951-884-233-7 (nid.)
• Wilson, D. S.: Darwins Cathedral: Evolution, Religion, and the Nature of Society. The University of Chicago Press, Chicago and London (2003)
• Wilson, Edward O.: Sociobiology: The New Synthesis – Twenty-Fifth Anniversary Edition. The Belknap Press of Harvard University Press, Cambridge (1975/2000)

Aiheesta muualla

• Batson, Dan & Ahmad, Nadia: Altruism: Myth or Reality? (englanniksi)
• Okasha, Samir: Biological Altruism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Socis, Richard: Why we are not all hutterites - Costly signaling theory and religious behavior Human Nature 14:91-127 (englanniksi)