Timo Honkela

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Timo Honkela Helsingin kirjamessuilla 2017.

Timo Honkela (s. 4. elokuuta 1962 Kalajoki[1]) on suomalainen professori.

Honkela on toiminut vuoden 2014 alusta digitaalisten aineistojen tutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa ja Kansalliskirjaston Digitointikeskuksessa Mikkelissä.[2] Aiemmin hän toimi johtavana tutkijana Aalto-yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella, jossa hän johti laskennallisten kognitiivisten järjestelmien tutkimusryhmää[3]. Hän on kieliteknologian dosentti Helsingin yliopistossa ja tietämystekniikan (erityisesti tietoteoreettista, kognitiivista ja sosiaalista mallinnusta koskevassa vuorovaikutussuunnittelussa) dosentti Taideteollisen korkeakoulun medialaboratoriossa, jossa Honkela on toiminut professorina vuosina 1998–2000.[4]

Vuonna 2017 Honkela julkaisi kirjan Rauhankone, jonka tekemisen ja julkaisemisen avuksi syntyi kansanliike aikaisemmin samana vuonna. Kirja sisältää Honkelan ajatuksia tekoälyn ja koneoppimisen valjastamisesta tuottamaan hyvää ihmisille.[5][6]

Vuonna 2014 Honkelalla diagnosoitiin parantumaton aivosyöpä.[7]

Vuonna 2018 Honkelalle myönnettiin Mensa-palkinto. [8]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timo Honkela, Wlodzislaw Duch, Mark Girolami ja Samuel Kaski (toim.): Artificial Neural Networks and Machine Learning, Springer, 2011.[9]
  • Jorma Laaksonen ja Timo Honkela (toim.): Advances in Self-Organizing Maps, Springer, 2011.[10]
  • Timo Honkela: Rauhankone, Gaudeamus, 2017. ISBN 9789524954389.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 375 humanistia, Helsingin yliopisto, viitattu 12.2.2017
  2. Timo Honkela digitaalisten aineistojen professoriksi, Helsingin Yliopisto, Humanistinen tiedekunta, 2013
  3. Aalto-yliopisto: Laskennallisten kognitiivisten järjestelmien tutkimusryhmä
  4. Teknillinen korkeakoulu: Timo Honkela
  5. Tekoälytutkija Timo Honkelan kirja toteutetaan joukkovoimalla, Helsingin Sanomat 12.2.2017 s. B 9
  6. Timo Honkela: Rauhankone | Gaudeamus Gaudeamus. 25.10.2017. Viitattu 27.12.2017.
  7. Uotinen, Jenni: Tänään tv:ssä: Tekoälytukija Timo Honkelalla, 54, on parantumaton aivosyöpä - "Voisin olla kuollut jo nyt" Iltalehti.fi. 1.6.2017. Viitattu 8.2.2018.
  8. Suomen Mensa ry, Sivut suunnitteli Tuomas Hietanen, Ulla Sainio, Simo Härkönen 2013: Mensa-palkinto | Suomen Mensa ry www.mensa.fi. Viitattu 19.10.2018.
  9. Artificial Neural Networks and Machine Learning, Springerlin.com
  10. Advances in Self-Organizing Maps, Springerlin.com

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.