Timo Hannunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Timo Ari Petteri Hannunen (s. 13. kesäkuuta 1969 Multia) on suomalainen kuvanveistäjä.

Hannunen opiskeli ensin artesaanipuusepäksi, mutta myöhemmin hän meni vuodeksi Limingan taidekouluun opiskelemaan kuvanveistoa ja sen jälkeen Kankaanpään taidekouluun, josta valmistui 1995.[1]

Ensimmäinen näyttely Hannusella oli Multian kunnanvirastossa, ja silloin hän vielä maalasi ja teki grafiikkaa, mutta keskittyi myöhemmin pelkästään kiveen ja erityisesti graniittiin. Opintomatka Siperiaan 1994 muutti hänen tyyliään karummaksi. Keuruun taidemuseossa hän piti näyttelyn 1996, ja Multian kunta osti näyttelystä kaksi teosta. Keuruun kunta tilasi häneltä kirjaston edustalle hirviveistoksen, joka sai nimen Kuuntelija paljastettiin vuonna 2000. Seuraavana vuonna hänellä oli laaja yksityisnäyttely ensin Keuruun museossa, josta se siirtyi Ouluun. Jyväskylän kaupunki tilasi veistoksen Kuokkalaan kiertoliittymään. Se sai nimekseen Halla.[1]

Valtakunnallinen uutiskynnys ylittyi, kun Hannuselta tilattiin Juice Leskisen hautamuistomerkki Kalevankankaan hautausmaalle. Mustaa graniittia oleva veistos on kahdesta osasta muodostuva kaksimetrinen monumentti, jonka keskellä oleva halkeama kuvaa virtaa.[1][2]

Kuvia julkisista teoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Keuruun museo (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Hannu Hyttinen: Muistomerkin tilaus vei veistäjän yöunet Aamulehti Moro. Viitattu 10.3.2010. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]